nokkajarrutus ja jäätävää tikutusta

Muuan ohikulkija: "Onpa näppärä belgianpaimenkoira sulla?"

Minä: "Anteeksi?"

Muuan ohikulkija: "Niin että näppärän kokonen groenendael sulla!"

Hämmennys oli käsin kosketeltavissa! Saksanpaimenkoiran ehkä jotenkin ymmärtää, mutta gronttu menee jo hieman yli hilseen! Ei sillä että olisin 42 senttisestä sakemannistakaan koskaan kuullut.

Vedin tänään meidän ryhmälle treenit ohjaajan ollessa estynyt. Tehtiin monenmoista vääntöä, kääntöä ja välistä vetoa. Ennen varsinaisia harjoituksia tehtiin kontakteja kunnon putkihoukutuksilla. Jehna kun on kärsinyt jo jonkin aikaa hetkittäisestä dementiasta pitempää rataa tehtäessä: se ei millään muista mitä sillä kontaktipinnalla piti tehdä! Uudestaan kun toistetaan, se kyllä jostain mystisesti tupsahtaa mieleen.. Ajattelin, että ennen kuin alan harkita muistilääkitystä Jehnalle, voitaisiin kokeilla josko hetkittäinen muistikatkos katoaisi treenaamalla. Kiusasin kelpiä sitten oikein kunnolla laittamalla putken metrin päähän puomin alastulosta (tähän pitäisi lisätä perään joku oikein ilkikurinen ja pirullinen hymiö!). Vähän meinasi Jehna aluksi hiippailla, mutta saatiin homma pelittämään tosi hyvin. Lisäksi Jehna-parka aiheutti suurta hilpeyttä kanssatreenaajissa, kun se tuli A:n alastulon järjettömällä vauhdilla, tökkäsi nokkansa namialustalle ja lensi mukkelismakkelis ympäri.. Jarrut anyone? Sen verran kyllä koiraa yskitytti, että ehkä se muistaa vastaisuudessa jättää nuo nokkajarrutukset pois.. No, ainakin se yritti ottaa kontaktin!

Tietysti me tikuteltiinkin ennen varsinaisia treenejä ja arvatkaa mitä! Me tehtiin ulkona olevilla kepeillä. Muiden esteiden keskellä. Kolme toistoa (kolmas ei tullut videolle, höh). Kelpie oli iloinen! Ai että oon niin tyytyväinen!

sydän

Kepit, putki ja hyppy. Katsokaa nyt millä innolla se tekee. Ei jälkeäkään paineistumisesta. Meinasin repiä pöksyni, koska olin niin käsittämättömän tyytyväinen tuohon otukseen. Saatiin pari onnistunutta toistoa putki - hyppy - kepit -pätkästäkin. Me tehtiin monia, monia toistoja, ja vauhdista tuntui välillä hieman hankalalta löytää ne kepit. Aivan sama mulle. Jehna ei paineistunut ja suoritti kepit innolla. Sanoinko jo, että tehtiin monia, monia toistoja?

Ps. Kyllä, videon oudot, jokseenkin eläimelliset äänet lähtevät erittäin innostuneesta ohjaajasta.

jokainen pulma sisältää oman ratkaisunsa avaimen

Viime tiistaina lähdin pitkästä aikaa itku kurkussa agikentältä. Ei ole yhtään hyvä kombinaatio mennä ryhmätreeneihin vahingossa vääränä päivänä (olin todella kiukkuinen ja manasin meidän koulutusohjaajat maan alimpaan rakoon, kun MINULLE ei ollu ilmoitettu mitään perutuista treeneistä - tosiasiassa treenit olivat ja vielä ihan oikeana päivänä, mutta allekirjoittanut muisti väärän päivän, ups) ja unohtaa treenivihko kotiin. Jehna kävi todella kuumana ja voi hyvä luoja miten se vaan räiski menemään ja lukitsi kaikki mahdolliset putket sadasosasekunnissa. Hetken pörräämisen ja piuaamisen jälkeen saatiin homma pelittämään edes jollain tavalla.

Kepeissä otettiin vaan takapakkia. Jehna otti ihan mielettömästi häiriötä putkista ja saatiin ehkä kaksi onnistunutta suoritusta. Ei sen kummemmin jankattu, mutta halusin saada onnistuneen suorituksen aikaan. Mun mielestä suoritus ei kyllä edelleenkään ollut millää muotoa onnistunut, kun koira pujottelee korvat luimussa ja hitaasti. Tuntui niin pahalta. Olin sitä mieltä, ettei ollut enää mitään menetettävää ja mentiin halliin (jossa on näin kesäisin vain muutama hyppy, A-este ja kepit) ja otettiin 5 toistoa keppejä. Jehna pujotteli aivan täydellisesti. Se teki todella innokkaasti ja mielellään. Ei lainkaan havaittavissa samanlaista epävarmuutta ja paineistumista kuin ulkona. Ihana pieni.

Loppupeleissä moni muu juttu onnistui, mutten osannut olla iloinen täydellisistä kontakteista (otin salaisen aseen käyttöön - kutsutaan myös raa'aksi lihaksi) ja onnistuneesta keinutreenistä. Kepit vaivasivat mieltä todella pahasti, vaikka hallissa suoritukset olivat todella hyviä. Ilmeisesti tilanne iski jokseenkin pahasti päin pläsiä, kun en tiennyt sen olevan näin paha. Rovaniemellä kepit sujuivat kuitenkin ihan hyvin, vaikka hallissa olikin putkia. Nyt olen viikon ehtinyt sulatella tilannetta ja miettiä sotasuunnitelmaa tulevaisuuden varalle. Selvää on, että Jehna paineistuu putkista. Syytin ennen ongelmasta täysin itseäni, mutta laavatessa meidän treenipäiväkirjaa taaksepäin, huomasin olevani ainakin osaksi väärässä. Tietysti olen aiheuttanut tilanteen viemällä keppiharjoituksia liian kovalla tahdilla eteenpäin, mutta Jehna ei paineistukaan minusta.

Kemkolle on onneksi tilauksessa uudet ohjurit, joten palautetaan ne takaisin meidän keppitreeniin. Toistaiseksi treenataan keppejä vaan hallissa ilman häiriötekijöitä, eli putkia. Treenataan lyhyitä ratapätkiä keppeineen päivineen ja jossain vaiheessa raahaan yhden putken sisälle jonnekin peränurkkaan ja lähdetään siitä sitten siedättämään. Samoin jossain vaiheessa aion raahata kepit varsinaiselta agilitykentiltä jonnekin vähän kauemmas kerhon pihustalle ja katsoa miten se tekee ulkona kaukana putkista. Myös käskysana menee vaihtoon.

Pitkään myös tuntui, että me ollaan ainoa tämän ongelman parissa painiva koirakko. Viikonlopun RKK:n kisoissa pistin kuitenkin merkille, että muutamalla muullakin paimenella oli havaittavissa saman tyyppistä käytöstä. Tuli sellainen olo, että ei me ollakaan ainoita huh. Olen vaan aivan älyttömän itsekriittinen ja huono näkemään asioiden valoisempia puolia, jos joku asia ei sujukaan ongelmitta. Vajoan usein sellaseen käsittämättömään surkuttelutilaan, enkä osaa alkaa heti miettiä miten ongelman voisi korjata. Tarvin ensin aikaa märehtiä asiaa hetken.

Se karu asia on vaan täyttä totta, ettei koiraharrastaminenkaan ole aina ruusuilla tanssimista. Tai ainakin meidän tanssia ainakin häiritsee välillä ruusujen terävät, pistelevät piikit. Välillä vaan tuntuu, että muilla sujuu koko ajan loistavasti ja kaikki onnistuu. Pitäisi opetella olemaan vertailematta itseä muihin. Välillä se vaan tuntuu aivan käsittämättömän hankalta. Mutta ei se mitään, kyllä mie vielä opin. Kyllä me vielä onnistutaan.

radalla taas

Jehna on alkanut juoda normaalisti ja kaikki alkaa muutenkin olla kunnossa. Haavan kuntoahan ei pysty lainkaan tarkistamaan, koska se sijaitsee niin syvällä kitalaessa. Harmi sinänsä. Aikaa on vietetty pallon kera ulkoillen. Metsässä palloleikkien ohessa mulle on kyllä tuotu muutamaan otteeseen tennispalloksi kovin puinen ja epäilyttävästi keppiä muistuttava objekti.. Ennen kesäähän me vielä jonkin verran keppileikkejä leikittiin lähinnä tokonoudon tyyliin. Ilmeisesti keppivieroitusoireet ovat tehneet tehtävänsä ja Jehnasta olisi niiiin älyttömän paljon kivempaa noutaa keppiä kuin palloa. Miksei se voi tykätä agilitykepeistä yhtä paljon?

Otsikkoon palatakseni me käytiin siis vähän katsastelemassa missä mennään agilitypuuhien saralla. Tehtiin ihan simppelisti eteen-käskyä ja parit toistot keppejä. Ei mitään sen kummallisempaa. Alla vähän katsausta siitä missä me mennään kesän jäljiltä.

→ VIIMEINEN HYPPY/VIIMEISET HYPYT

Meillä on ollut Jehnan kanssa ongelmana radan viimeinen hyppy/viimeiset hypyt. Eritoten suoran putken/pussin jälkeen itsekseen eteneminen suoraan linjassa olevalle hypylle on ollut varsinainen haaste Jehnalle. Siinä vaiheessa kun jään (eritoten) suoran putken kohdalla koirasta aivan mielettömästi jälkeen enkä ehdi ohjata sitä viimeiselle hypylle, se alkaa haukkua ja pörrätä ympyrää vaikka kuinka huutaisin eteen-käskyä. Suorat hyppypätkät siltä onnistuu kyllä hyvin eteen-käskyllä, mutta suoran putken/pussin jälkeen tilanne on hieman toinen.. Pureuduttiin tähän "suora putki - hyppy - hyppy" -ongelmaan ja kelpie ei meinannut millään ymmärtää jutun juonta ("HAU HAU HAU" se vaan sanoi). Kyllä se kaaliin kuitenkin meni loppupeleissä. Vahvistamista kaipaa ehdottomasti.

→ KEPIT

The murheenkryyni. Otin vähän turhan suuren harppauksen ja tein "putki - kepit -hyppy" -pätkää, mutta ihan oksti meni kuitenkin. Pari kertaa jätti/karkasi kesken ja yhdesti ei hakenut keppejä, mutta muuten ihan hyvin veti. Nuo pari kertaa kun Jehna jätti homman puolitiehen, vein sen jäähylle. Se on varmaan paras ratkaisu tässä tilanteessa. Toistoja ei tehdä 3-5 enempää. Yritetään edelleen takoa Jehnan päähän, ettei kepeissä ole mitään hirvittävän kamalaa, vaan ne on este muiden joukossa (tai Jehnan sanoin: kun suoritan kepit hienosti, pääsen jatkamaan eteenpäin LUJAA JEE). 

→ KEINU

Olen ollut todella laiska. Olen pitkään antanut Jehnan vaan holtittomasti rämistellä keinun ja pysäyttänyt sen keinun päähän milloin milläkin käskysanalla. Toisien sanoen: koiralla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä miten sen täytyy kyseinen este suorittaa. Mielekkäin tapa Jehnalle on ehdottomasti suorittaa keinu niin LUJAA kuin vain mahdollista, eli aika hurjia lentokeinuja on meiltä silloin tällöin nähty. Ehkä vähän useamminkin. 

→ KONTAKTIT

Kolmen viikon tauon jäljiltä en tiedä yhtään missä mennään. Viimeksi kun Rovaniemellä treenattiin, oli tilanne varsin hyvä. Muuten kesän aikana kontaktien sujuvuus oli hieman vaihtelevaa. En ymmärrä eikö Jehna hiffaa täysin kontaktikohtaa vai paineistuuko se muista esteistä vai missä mättää? Yleensä Jehna stoppaa liian aikaisin ennen kontaktipintaa siinä vaiheessa, kun ollaan hetki jo treenattu ja se tietää minne mennään seuraavaksi. Näiden suhteen mennään nyt samalla linjalla kuin keppienkin kanssa: radalta pois jäähylle, jos suoritus ei ole oikea. En ymmärrä miten muuten saan nakutettua ajatuksen kontaktien oikeasta suoritustavasta tekemisestä palkkautuvan otuksen kalloon.

To be continued..

NOKO EMMIE EHI!

Jehnan mielestä oli ihan tylsää toimia grillimestarina kanttiinissa viikonlopun kisoissa. Ihan typerää istua häkissä ja olla PAIKOILLAAN ja kuunnella kuinka muut juoksee putkiin ja vouhottaa radalla.. Koiran ilme kyllä kertoi kaiken ("Mom, are you f*ckin' kiddin' me?! Eikö ME mennä?!").. Ilmiselvää kelpienrääkkäystä moinen toiminta. Oli kuitenkin kiva vaan talkoilla ja seurailla muiden suorituksia paiseilematta omasta suorituksesta.

Tänään treeneissä tehtiin aluksi hieman Vappu Alatalon hyppytekniikkaa, jota me kyllä aletaan tahkota ihan keskenäänkin. Sen verran suuren kolauksen edellisessä blogikirjoituksessakin esillä oleva "Jehna's style"-hyppyvideo minussa aiheutti. Jehna alkoi ensimmäisen kerran haparoinnin jälkeen kyllä selvästi kiinnittää huomiota hyppäämiseen ja askeliin. Pitää kuvailla meidän omatoimitreeneistä videota, jotta voi seurata  paremmin hyppytekniikan kehittymistä (vai kehittymättömyyttä? toivottavasti ei!).

Tänään me ei kummemmin jääty jahkaamaan ja tehtiin edellä mainitun hyppypätkän lisäksi viikonlopun Kemkon kisojen Moilasen 1-luokan rata, jota olosuhteiden pakosta hieman muuteltiin. Arvatkaa mitä? Me saatiin radalta ekalla yrityksellä 5! Jehna irtosi hyvin (ylläri..), haki esteitä itse erinomaisesti ja haki keppivälinkin omatoimisesti. Alkuperäinen suunnitelma oli stopata rata ennen keppejä, mutten kerennyt edes pysäyttää koiraa, kun se hakeutui itse suoraan pujottelemaan. Vähän hitaahkosti pujotteli, mutta luulen kuumuuden vaikuttavan siihen aika paljolti. Lisäksi me käytiin tekemässä keskenään hyppy+kepit -pätkää hallissa muutamaan otteeseen aikaisemmin.

Lähdössä kävelin itse suoraan renkaan kohdalle ja heitin sen A:lta putkeen. 6-7 -väliin persjättö ja sain heitettyä Jehnan suoraan puomilta putkeen. Irtosi muuten päheesti, vaikka lähdin itse heti koiran putkeen lähetettyäni ottamaan koiraa vastaan 12. hypyn takaa! Sitten ei muuta kuin nasta lautaan. Kääntyi aivan mielettömän hyvin itse hypyillä 15-17. Kääntymiset eivät ole olleet Jehnan vahvinta alaa. Loppupätkä sujui hyvin pussiin saakka, mutta viimeiselle hypylle ei löytänyt itse eteen-käskystä huolimatta. Jäi louskuttamaan mulle heti pussista tultuaan "MIHIN SITTE HÄH"-tyyliin, kun jäin niin paljon siitä jälkeen. Samanlaista toimintaa on ollut havaittavissa myös, jos viimeinen hyppy on suoran putken jälkeen.

Oon valaistunut vihdoin ja viimein! Mun ei tarvitse pysyä Jehnan perässä, koska se on kaikkien mahdollisten luonnonlakien vastaista ja silkkaa mahdottomuutta. Nopea koira kiihdyttää omaa vauhtiaan, kun koitan itse pistää entistä tiukemmin töppöstä toisen eteen ja pysyä Jehnan kintereillä. Jäi kyllä aivan mielettömän hyvä fiilis eritoten tuosta Moilasen radasta. Me pelattiin todella hyvin yhteen ja osasin jopa ohjata koiraa. Täältä tullaan kisat!

so not, kunhan hyppy kulkee!

"Kun sä lähdet hyppyyn, sä olet ihan yksin. Sä joudut siinä hyppyrinnokalla tekemään yksinäsi ihan omat ratkaisut."

Sen kummemmin en lähde ruotimaan Matti Nykäsen periaatteita tai moraalikäsityksiä, mutta tuo sitaatti pätee kyllä agilityyn älyttömän hyvin. Koiran tulee osata ponnistaa oikeassa kohtaa, määrittää esteen etäisyys ja korkeus sekä hypätä mahdollisimman turvallisesti ja kroppaansa säästävästi. Möhköpöhköpönttöpään hyppytekniikkaa ei oo koskaan erityisemmin hiottu. Rimat lentelee hankalissa kulmissa ja oikeastaan vähän missä sattuu. Itse kesken radan sitä koiran hyppytekniikkaa ei liiemmin kerkeä seurailemaan, joten täytyy myöntää etten tiennyt Jehnan tyylin olevan näin hakusessa.. Toki olen pistänyt lentelevät rimat merkille ja sivusilmällä huomannut, ettei "Jehna style" ole ehkä sitä parasta mahdollista hyppytekniikkaa. Otinpa siis videota, jossa Jehna hyppää 40cm riman yli. Jätin koiran noin 3-4 metrin päähän esteestä. Oivoi..

Noh, Jehnahan ponnistaa aivan järjettömän kaukaa. Ei ihme jos ne rimat rämisee alas. Positiivisen nootinkin tein videoinnin pohjalta: Jehna ei vedä enää takakinttuja vatsan alle heti ponnistettuaan. Jihuu! Sotasuunnitelmana pistetään kaikki mahdolliset raajat ristiin ja toivotaan jonkun hyppytekniikkakouluttajan tulevan tänne Pohjoiseen kesä-syksy -akselilla + aletaan ihan omatoimisesti treenaamaan "Möhkis styleä" paremmaksi. Pitää alkaa kuvaamaan hyppytreenit, koska itse en kerkeä edes hidastamattomalta videolta ruotia Jehnan hyppytekniikkaa sen kummemmin. Onneksi videokamera on keksitty!

Alla Jahme esittelee viilentäytymisvinkkejään! Agikentän reunalta löytyy vielä kevään kuihduttama lumikasa, jonne kelpiitti syöksyy lämpiminä päivinä treenin päätteeksi vilvoittelemaan. Jehna on myös oppinut uimaan tassupohjaa! Edellisinä kesinä se on kiertänyt kaiken vähänkään vesilammikkoa muistuttavan kohteen mahdollisimman kaukaa. Uskaltautuukohan se vielä uimaan jossain vaiheessa kesää?

aivan oikeenlaista kemiaa

Allekirjoittanut palasi muutama päivä taaksepäin pieneltä Helsingin reissultaan. Rovaniemi-Helsinki -junasta ulostautuessa pipo, villatakki tuulitakilla kerrostettuna oli auttamattomasti liikaa. Paluu Pohjoiseen tuntuu melko kylmältä, pakko myöntää. Onneksi pieni kainaloon kettukäärölle käpertyvä kelpiitti lämmittää!

Jehna-paran naistenpäivät ovat menneen talven lumia ja eilen käytiin korkkaamassa ulkokausi ryhmätreeneissä. Mentiin ajoissa paikalle, että kerettiin tehdä vähän keskenään ja näin missä mennään. Muutama toisto ohjurikepeillä ja sen jälkeen tehtiin kymmenisen toistoa ihan normaaleilla kepeillä. Ei mitään ongelmaa. Ei hyppinyt välejä/lopettanut kesken kertaakaan. Kerran se sekosi askelissaan ja meni vähän plörinäksi, mutta pidin leipäläpeni rullalla ja otettiin vaan heti uudestaan. Ei paineistumista, ei mitään ongelmia! Jes jes jes!

Kontaktit sujuivat ihan hyvin. Muutaman kerran juoksi läpi käskystä huolimatta, mutta pidin taas pään kylmänä ja tehtiin vaan heti uudelleen. Aika hitaat ne omaan silmään on, mutta toisaalta ei se tässä vaiheessa vielä haittaa. Otettiin puomia myös osana rataa ja siinäkään ei mitään problematiikkaa. 

Siinäpä treenailut lyhykäisyydessään! Hyvin toimi, oli kuulolla ja meni LUJAAA. Kunnon putkirallattelua ja juoksupätkiä, tykkäsin! Me pelattiin hyvin yhteen, meininki oli kivaa ja ennen kaikkea meillä oli yhdessä ihan älyttömän hauskaa. Viikonloppuna ajattelin kokeilla lisätä keppien eteen hyppyesteen ja treenata hyppy + kepit -pätkää. Hiljaa hyvä tulee! Toivottavasti. Tauko taisi tehdä meidän tapauksessa pelkästään hyvää. Nyt me keskitytään saamaan kepit ja kontaktit varmoiksi sekä tekemään niitä meille vaikeita, nopeita 1-luokkalaisten ratoja. Kisaamisesta me ei oteta mitään paineita ja piste.

Loppukevennyksenä äitini lähettämä viesti Jehnan kuulumisista (se oli vanhemmillani hoidossa reissuni ajan): "Jehna on ollu oikein kiltisti. Nukkunut minun kans, herätti aamulla klo 4? Painoi tassulla käteen ja haisteli silmiä.. Kiva herätä kun musta nokka on silmän eessä. Käytiin pitkä lenkki vesisateessa, Jehna ei vetäny yhtään. ;D Nyt se nukkuu kettukäärössä."

On se herttanen pieni otus.

keep calm and carry on

Hyvin meni! Lukuun ottamatta surkeaa keppitilannetta (ja sitä että palloilin muuan radalla koiran edessä, kun sen pitäisi yrittää itse hakea keppejä, gj..), hiivittyjä/yliloikattuja kontakteja ja muuta rällättelyä sekä ennen kaikkea sitä, ettei oma vauhti riitä Jehnan perässä pysymiseen. Olipa siellä paljon muitakin vikoja. Mutta me tehtiin hyvällä fiiliksellä ja kisoista jäi todella kiva mieli. Radat oli aikamoisia putkivauhtiralleja, mutta kyllä me jotain osattiinkin. Jehna oli hyvin kuulolla ja yksikään rima ei lentänyt. Ainiin ja mediksikin se mitattiin!

Saldo: HYL -- 20 -- HYL

Nyt kujakepit takaisin käyttöön, hölkkälenkille ohjaajan kuntoa parantamaan ja agiradoille etsimään paljon puhuttua kivaa fiilistä! Tänään ainakin oli huippua, vaikka viimeisellä radalla kepit onnistuivat vasta neljännellä kerralla hyvin, hyvin hitaasti. Kyllä me täältä vielä noustaan!

t. positiivarit pohjoisesta

kymmenentuhatta kirosanaa

Myönnettäköön, että eilisten ohjattujen jälkeen käpystelin Jehnan kanssa kotiin miltei tippa linssissä. Ennen ohjattuja treenattiin keppejä jonkin verran 80% onnistumisprosentilla. Tykkäsin. Sanoin ohjaajalle, että haluan treenata keppejä. Mietiskelin kyllä onkohan se nyt yhtään fiksu idea. No ei ollut. Koira kiihtyi, jätti viimeiset kepit välistä ja puuskahdin ääneen. Sinne meni se sitten.. Jehna ei sen enää hakenut keppejä oikeastaan ollenkaan ja teki ne äärimmäisen hitaasti. Olisi pitänyt lopettaa siihen, kun koira meni pakkiin, mutta tietysti uhmasin kisapaniikki persiissä kaikkia mahdollisia luonnonlakeja, ja otin vielä toistoja lisää, jotta saataisiin edes muutama onnitunut suoritus. Käytiin tänään hallilla ja tehtiin kepit muutamaan kertaan. Ensimmäisellä kerralla haki hyvin ja teki ihan ok vauhdilla, mutta heitti leikin kesken. Otettiin uudestaan ja teki ihan ok vauhdilla loppuun. Sen jälkeen otettiin vielä yksi toisto, jolloin vauhti hiipui taas minimiin ja koira pysähtyi keppien keskivaiheille. "Jee". Jatkoi se loppuun, mutta tästä agilitysta on kyllä kiva tekemisen meininki kaukana.

Kisakentille lähdetään siis aika "leuka rinnassa"-meiningillä ja toivon lähinnä, että meidän agilityssa näkyisi edes pilkahdus siitä kuinka paljon me molemmat rakastetaan tätä lajia. Hallille me ei kyllä mennä enää kertaakaan ennen sunnuntaita, etten vaan tekisi lisää hallaa tälle tilanteelle. Viikonlopun kisojen jälkeen otetaan ainakin viikon tauko koko lajiin ja jätetään kepit joksikin aikaa kokonaan sivuun. Oon niin vihanen itselleni, että tuntuu suorastaan hankalalta olla.

Pirun herkkis.
Tai no, me molemmat ollaan.

perfektionisti: täydellisyyden pikkutarkka tavoittelija

Tervetuloa agilitykilpailuun.
Kilpailun järjestää Oulun Seudun Kennel- ja Agilityseura KAS ry

Voi hyvä ihme minkä menin tekemään.. Sen siitä saa kun ohjatut treenit kerrankin onnistuu..

On niin paljon asioita, jotka voi mennä pieleen kisoissa. Rimat todennäkösesti lentelee, pöytää Jehna ei oo koskaan nähnytkään, keinun se rämistelee aivan järkyttävän rumasti, kepit menee 50% mahdollisuudella päin honkia, se voi lähteä multa lapasesta.. Silti leijaillessani pää vaaleanpunaisissa hattarapilvissä ja värikkäissä sateenkaarissa tiistain ohjattujen jälkeen menin ja ilmotin meidät kolmelle radalle Ouluun. Hupsista.

Inhottaa olla näin perfektionisti, koska mulle on erittäin hankalaa lähteä kisakentälle sellasella lunkilla asenteella. Mehän mennään vaan menettämään kisaneitsyys. Sofin kanssa ekat kisat oli kyllä aivan kammottava kokemus, koska jännitin pikkutyttönä ihan hirvittävästi.. Toivottavasti mun ja Jehnan eka kerta ei oo niin kamala! Yritän nyt kovasti tunkea pääkoppaani ajatusta, että me mennään tosiaan vaan kokeilemaan ja tutustumaan kisaelämöintiin. Silti ensi viikon sunnuntaita ajatellessani mieleen nousee lähinnä kauhukuvia siitä kuinka a) Jehna onkin maxi b) se lähtee multa kokonaan lapasesta c) me vaan nolataan itsemme. Oi voi..

Ja kun Sofin kanssa me joskus silloin vuonna miekka ja kivi lähdettiin kisoihin vasta siinä vaiheessa, kun se oli miltei satasen varma suorittaja. Tilanne on hieman eri nyt Jehnan kanssa. Toisaalta nuo kaksi nelijalkaista eroavat kuin yö ja päivä, eikä me päästäisi Jehnan kanssa kisaamaan vielä moniin monituisiin vuosiin, jos odottaisin kelpiekerpeleeltä samaa täydellisyyttä kuin hitaalta, varmalta havannankoiralta.

Rivien välistä tuli varmasti selväksi, että jännittää? Iik.

42cm

Ollaan viimeisen kuukauden aikana treenattu agilitya, unohdettu toko vahingossa kokonaan ja vietetty mukava viikonloppu mökillä. Äsken silmäilin KSPK:n ja Kemkon sivuja löytääkseni jonkun meille sopivan tokoryhmän. Ei löydy ei. Pitää vissiin ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa taas jahkata alokkaan liikkeitä ihan itsekseen.

Mitä agilityyn tulee, me painitaan oikeastaan edelleen samojen ongelmien kanssa. Kepit sujuu jo jonkin verran paremmin, mutta putkista se ottaa välillä häiriötä. Lisäksi Jehnan mielestä kepit on ihan maailman tylsin ja typerin este, joten se ei kestä hirveän montaa toistoa peräkkäin. Hanskassa se treeneissä aluksi ihan loistavasti, mutta sen jälkeen se alkoi himmailla kontakteilla ja väijyä putkia sekä kierrellä ja kaarrella omituisesti. Juoksuja pukkaa vai? Joka tapauksessa me tehtiin kaksi tyylipuhdasta 1-luokan rataa ja oon enemmän kuin tyytyväinen. Saatoin myös itse vähän kiihdytellä Jehnaa niiden muutaman nappisuorituksen jälkeen, kun kelpi nimittäin mitattiin ja tulos oli 42cm.. Jos Tornioon kuului tiistaina iltasella jotain outoa hypettämiseltä vaikuttavaa kaikua, jep se olin minä.

Eli jatkossa yritän olla kiihdyttämästä koiraa entisestään, en toistele sen kanssa samaa (onnistunutta) ratapätkää kovin montaa kertaa ja koitan pysyä itse järkkymättömässä zen-tilassa. Viimeisin on helpommin sanottu kuin tehty. Kumma homma vaikka yritän kuinka niellä turhaumuksen, vaistoaa Jehna korvistani tupruavan savupilven. 

onni jehnasta

Yksi maailman parhaimmista hetkistä on, kun käperryt onnistuneiden treenien jälkeen väsyneenä peiton alle pieni musta koiraeläin kainalossa. Vielä paremman tuosta hetkestä tekee se, kun se kyseinen pieni otus huokaisee äärimmäisen syvään ja tyytyväisesti, sulkee silmänsä ja nukahtaa.

Eiliset agitreenit olivat kyllä todella onnistuneet. Sain karjua, huutaa ja jankattiin paria kohtaa oikein urakalla, mutta mulle jäi niin käsittämättömän hyvä fiilis että ei oo todellista! Jehna oli hyvin kuulolla, kontaktit toimi hyvin ja saatiin kasaan monia hyviä keppisuorituksia. Enemmän keppitreeniä radan osana vaan. Meillä tahtoo miltei aina olla ryhmätreeneissä ohjurikepit käytössä, joten pitänee vihjaista ohjaajille josko voitais myös harrastaa ihan tavallisten keppien käyttöä ratapätkissä.

Jehna ei edes huutanut niin paljon kuin viime treeneissä? Pakko fiilistellä tätä onnellisuuspilvenhattaraa oikein urakalla. Toivottavasti ei ole myöskään seuraavan treenin jälkeen koiran fileraaminen mielessä.

Soppaa kelpien lihasta

Jehna pyytää korkeammilta voimilta apua - tai hymyilee niille

Otsikko kertonee jotain viime agitreenien tunnelmista. Mentiin meidän normaaliin tyyliin reippaasti ennen harkkoja hallille tekemään pikkureeniä mm. kontaktien ja putkihäiriön parissa. Kaikki sujui tosi mallikkaasti siihen asti, kunnes viralliset treenit alkoivat. Jehnalla menee kuppi aivan täysin nurin, kun se näkee toisen koiran agilitykentällä tekemässä jotain kivaa. Se haukkuu, piippaa, rimpuilee eikä se nää tai kuule mitään muuta kuin sen toisen kivaa puuhaavan koiran kentällä.Se ei varmastikaan huomais, jos heittäisin sen niskalenkillä maahan tai nakkaisin sen brutaalisti seinään (en siis ole yrittänyt mutta.. point taken?). Sitten kun se pääsee itse tekemään, on sanomattakin selvää että kierrokset on korkealla. Aivan liian korkealla, jotta saataisiin aikaan oikein kunnon treeni. Keskenään Jehna kuuntelee ja käyttäytyy hyvin, mutta aina toisten koirien läsnäollessa se kiihdyttää itsensä aivan nollasta sataan.

Tehtiin me kyllä aika vaikeaa rataakin, mutta mulla palo pinna koiraan ihan lopullisesti. Jouduin jälleen kerran käyttämään äänialaani varsin monipuolisesti, eli eipä tarvinnut illalla mietiskellä mistä kurkun kivistävä käheys johtui.. Kun yritettiin rataa toisen kerran, oli Jehna niin kiihdyksissä että se ei ottanut edes kontaktia A:lle. Niin kiihtynyt se ei ollut edes edelliskerralla, vaikka oli se aikamoisessa hosulointitilassa silloinkin. Ei muuta kuin koira hihnaan ja jäähylle. Käytiin rauhoittumassa tovi (kyllä, me molemmat - HERMOSTUTTI) ja käytiin ottamassa pari onnistunutta kontaktia A:lle. Sitten lähdettiin hirmuisten kehujen saavuttamana kotiin, kun muut jäivät jatkamaan treenejä. Ei ollut mitään mieltä yrittää edes tehdä mitään, kun koira oli kiihtynyt ihan tappiin asti. Käytiin sitten seuraavana päivänä keskenämme reenaamassa ja saatiin meille harmaita hiuksia tuottanut kohtakin toimivaa hyvin. Jee!

2on2offithan sujuu aivan älyttömän hienosti nykyään. Joulutauko teki selkeästi hyvää Jehnalle! Puomilla se tosin saisi olla hieman nopeampi, mutta eipä se toisaalta häiritsevän hiljaakaan hissuttele. A-esteen se vetää varsin ensimmäisillä kerroilla niin rajulla spurtilla, että koko kelpie lentää nokalleen hallin keinonurmea vasten. :D Oon todella, todella tyytyväinen kontaktitilanteeseen. Keppeihin en niinkään. Jehna ottaa edelleen häiriötä lähellä olevista putkista/muusta kivasta ja jättää toisinaan vikan välin pujottelematta.

En tiedä yhtään miten lähtisin korjaamaan tuota sen hallikäytöstä. En tykkää yhtään, että oma koira räkyttää toisten tehdessä rataa. En yhtään. Meinasin, että häkin voisi vihdoin ja viimein raahata hallille ja yrittää jotenkin saada otus hiljenemään sinne jonkun näköesteen taa. Ei se tosin ainakaan koskaan ennemmin ole toiminut, mutta ehkä pitää ottaa joku kolinapurkki vielä käyttöön ja jatkaa harjoituksia. Viheliäinen paimen.

tavoitteet 2013

Mitäs me lomalaiset? Perinteisen kahden viikon joululoman sijaan meidän luokkaa lykästi, kun saatiin vielä yksi lomaviikko (krhm, kutsutaan myös opinnäytetyöviikoksi mutta.. kerkiäähän sitä..) lisää tammikuulle. Joulu on juhlittu syömällä miltei koko vuoden edestä (näin opiskelijat keräävät vararavintoa kuivaa kevättä varten - eipähän ainakaan pääse nääntymään) ja uusivuosi meni kyllä aika pitkälti samassa hengessä. Pistettiin siis oikein kunnolla läskiksi!

Tässä vaiheessa alkanutta vuotta on ehkä hyvä käydä tulevan vuoden tavoitteita läpi, vaikka olen kyllä sanellut ne treenipäiväkirjaamme jo aika päiviä sitten. Tuntuu aina niin hurjan pelottavalta kirjoittaa tavoitteita tänne kaiken kansan nähtäville: mitä jos me ei onnistutakaan? Olen iänikuinen pessimisti, joten varaudun aina pahimpaan..

AGILITY

- kontaktit kuntoon

- estevarmuutta ja yhteistyötä

- täysi kisavalmius ja kisat

Yksinkertaisesti. Oikeastaan mulla vähän jännittää mitä tämä 3 viikon tauko miedän agilitylle on tehnyt mutta toivotaan parasta. Kontakteille lomailu on tehnyt hyvää, ehkä? Luulisin, että kun Jehna pääsee pitkästä aikaa töihin agin muodossa, se on niin kierroksilla ettei se muista sen himmailua enää. Pitää aloittaa heti alustapalkalla. Ja meidän kisaneitsyys päivämäärä on katsottu valmiiksi jo viime lokakuussa. Toivottavasti en joudu syömään sanojani ja päästään korkkaamaan meidän kisaura vihdoin ja viimein!

TOKO

- alokasluokan liikkeet

- kisat, klumps

- innostus riittäisi

Niin. Eritoten yritän pitää kiinni tuosta viimeisestä. Kummasti on innostus lipsunut taas loman aikana joka päiväistä seuraamispätkää ja noudon reenaamista lukuun ottamatta. Ai miten niin me harjoitellaan vaan kivoja juttuja? Höpöpuhetta! Toivottavasti, voi toivottavasti, päästäisiin johonkin tokoryhmään, koska ainainen yksintreenaaminen ei tuota tulosta ollenkaan. Ainakaan meillä. Sitten kun saadaan alokasliikkeistä varmat, voitaisiin käydä kurkkaamassa vähän kisakenttiä.

Muita tavoitteita on tietysti terveenä pysyminen ja lonkkakuvaukset, mutta muita tavoitteita en uskalla kyllä kirjata ylös. Olisi ihanaa käydä nappaamassa BH ja harrastaa pk-juttuja, mutta valitettavasti pienellä paikkakunnalla kyseisen harrastuslajin piiriin pääseminen on erittäin kiven takana. Käyttäytymiskoeliikkeitäkin harjoittelisin mielelläni ryhmässä, tai edes joidenkin muiden kanssa.

Nyt lomaillaan vielä ensiviikko ja palaillaan sitten meidän tyypilliseen verenmaku suussa -treenaamiseen!

kiitos pukki! saataisiinko me vielä täydelliset kontaktit?

Viime tiistain ryhmätreeneissä Jehnan korvat tekivät paluun! Se meni just eikä melkein sinne minne sen ohjasin. Joulupukki siis on olemassa! Iso kiitos hänelle koirani kuulon palauttamisesta!

Reenien jälkeen olin niin tyytyväinen. Kontaktit meni kyllä 50% suorituksista päin joulukuusta, mutta saatiin siinäkin hyviä kympin suorituksia aikaan. Muutama ainakin. Kupilla palkaten. Aloin jo pikkuhiljaa ottaa askeleita samalla kun annoin "pinta"-käskyn, jotta Jehna ei pysähtyisi sinä hetken kun minä pysähdyn. Ei liikkunut minun mukana. Luulisin että meidän reipas joulutauko tekee hiukan kehnoille kontakteille vaan terää. Toivon niin. Ehkä joulupukki on niin kiltti, että toisi nekin meille? Olenko liian vaativa?

Kepeissä ei mitään kuonon koputtamista. Pari kertaa oman liikkeeni mukana (ei kestä jos vedätän sitä kauhean pitkältä edestä) jätti homman kesken, mutta 9½ suoritusta 10:stä Jehna teki maanmainiosti. Rimojakin lenteli vaan pari! Myös edellisen viikonlopun omatoimihöntsäykset sujuivat moitteitta. Ihana saada näitä onnistumisen kokemuksia kunnon angstitreenien jälkeen! Viime viikon reenit menivät täysin päin sitä itseään, joten tämä tuli kyllä tarpeeseen. Kiva jäädä tauolle hyvillä mielin!

Jospa me saataisiin ne kontaktit kasaan, estevarmuutta hippusen lisää ja rimat pysymään paikoillaan, niin voitaisiin jo vähän suunnitella alustavasti kisoissa starttaamista? Hui. Hallikisat ei kyllä hirveästi houkuta, mutta ainahan sitä voi yrittää..

toisiko joulupukki parin kuuntelevia korvia?

Merkillistä. Edelliskerran agitreenien kohdalla lukee treenivihossa pelkästään sydämiä, mutta viime kerrasta en ole edes viitsinyt kirjoittaa mitään. Perin kummallista. Ryhmäreenit menivät toissakerralla tosiaan melko loistavasti ja Jehna oli hyvin ohjattavissa eikä karkaillut minnekään. No, viime reeneissä se ei muuta olisi halunnut tehdäkään kuin sinkoilla sinne perkeleen putkeen. Anteeksi voimasana, mutta tunsin hyvin syvää vihaa siinä vaiheessa, kun koira syöksyi putkeen aina kun silmä vältti ja kontaktit pissivät täydellisesti. Ymmärsin kuitenkin (kiitos meidän vierailevalle ohjaajalle!), ettei Jehnalle oo ollut täysin selvää mitä siltä kontakteilla vaadin. Käytännössä koira oli ymmärtänyt, että sen tulee pysähtyä silloin kun minä pysähdyn. Aloin nyt sitten antamaan sille palkan kupista ja heti alkoi sujua paremmin. Ehkä tästä vielä jotain tulee.

JOULUKUUN AGILITYKATSAUS

Kepit

Jehna hakee keppikulmat äärimmäisen hyvin. Välillä jättää viimeisen välin tekemättä ilmeisesti lukiessaan seuraavaa estettä. Tähän toimii se, että otan Jehnan kiinni ja tekeminen lopetetaan. Sen jälkeen se viimeinenkin väli sujuu kuin tanssi konsanaan..

Kontaktit

Nyt mennään sitten kuppipalkalla. Alkoi viime ryhmätreeneissä tosiaan sujua jo varsin mallikkaasti. Toistoa, toisota. Keinulla on pientä epävarmuutta, koska sitä ei olla hirveästi ylipäätään harjoiteltu. Hyppää välillä pois, toisinaan taas jää todella alas ja näin ollen suorittaa esteen todella hitaasti. Tai sitten vaihtoehtoisesti rämistelee keinun tyylillä kiirehtien seuraavalle esteelle = lentokeinu.

Rimat

Viimeksi ne eivät tosin lennelleet niin herkästi kuin toissakerralla. Pikkuhiljaa ovat alkaneet pysyä paremmin. Eritoten äkkinäisissä käännöksissä ja hankalissa kulmissa tiputtelee. Hyppytekniikassa on myös parantamisen varaa, pitäisi reenailla sitäkin enemmän.

Pitäisiköhän tässä joskus uskaltaa rustata tulevan vuoden tavoitteitakin ylös. Hui. Miten tämä vuosi hujahti näin äkkiä, eihän me olla ehdistty millekään vielä? Paniikki!

kaksi vuotta rakkautta

Lupaan olla valittamatta säästä. Ei vaan inspiroi yhtään lenkkeillä tuollasessa karmeassa ankeuttajasäässä. Joulu? Lumi? Ever heard? Masentavaa!

No, jospa pientä tilannekatsausta sitten! Tokossa me ollaan edistytty hurjasti! Seuraaminen alkaa sujua lukuun ottamatta pientä edistämistä ja poikittamista. Edellä mainittuihin pikkuruisiin mokiin Jehna erehtyy ollessaan erittäin, erittäin innoissaan ja useimmiten kun treenaillaan kahdestaan tuossa pihalla. Ryhmätreenit ovat menneet tosi loistavasti. Paikkamakuussa en uskalla vielä jättää Jehnaa ilman hihnaa, joten oon paikkamakuuttanu sitä hihnan mitan verran. Meidän ryhmä on nimittäin jaettu kahtia ja oletettavasti se toinen ryhmä tekee toisella puolella (kooltaan suht pientä hallia) jotain muuta. Kun toiset tekee vieressä hyppyä ja muuta jännää liikejuttua, en uskalla pitää Möhkistä irti. Vielä. Kertaakaan se ei kyllä ole sinne ihanasti sukkuloivien pentusten luokse sinkoillut. Ihme sinänsä! Hyppyä on alettu myös pikkuhiljaa ottamaan ja toistaiseksi ongelmia ei ole ilmennyt! Paitsi tietysti se, että tokoeste on siellä 7-8km:n päässä hallilla..

Agitreeneissä sen sijaan oon jatkanut sisäisen mielenrauhani etsimistä, tuloksetta. Varsinkin treenien aluksi Jehna on aivan vauhkona ja sitä on lähes mahdoton hallita. Rimat lentelee ja eläin huutaa hyeenan tavoin. Välistävedot on meille silkkaa helvettiä! Saan kyllä vedettyä Jehnan kahden hypyn välistä, mutta kun välistä vetoja on 3-4 peräkkäin, oon sievästi sanottuna pississä. Vaikka tekisin kärrynpyöriä ja huutaisin kurkku suorana, koira ei kuuntele ekojen toistojen aikana yhtään. Okei, kärrynpyöriä en oo toistaiseksi kokeillut mutta karjunut kyllä olen. Saa sitä sitten ihmetellä miksi reenien jälkee on kurkku aina kipeä.. Ja päästellyt ties mitä ääniä ja yrittänyt käyttää kroppaa. Ei vaikutusta. Huoh, taasko se perseily alkaa? Tänään hallille reenaamaan erityisesti Jehnan korvia. Puhdistin sen korvatkin tänään varmuuden vuoksi. Ettei vain olisi vaikkua ollut? No, ainakin kontaktit ja kepit sujuu suhteellisen buenosti.

Viime viikonloppuna Jehna pääsi hierojan käsittelyyn vihdoin ja viimein. Sain onnistuneesti ajettua vanhemmat pois kotoa ja suostuteltua pikkuveljen olemaan hiljaa, jotta oltaisiin saatu ihanteellisen rauhalliset olosuhteet hieronnalle. Mitä vielä, unohdin Sofi-mummelin laskuista kokonaan.. Tunteroinen kului sitten kuunnellessa Sofin sydäntäsärkevää piippausta. Jehna ei osannut yhtään rauhoittua vieraan ihmisen kopeloitavaksi, mikä ei kyllä tullut kovin suurena yllätyksenä. Sofin suruvalitus tuskin ainakaan auttoi asiaa. Lihaksisto oli ihan ok kunnosa, mitä nyt ojentajat ja alaselkä olivat jumissa. Pitää opetella ihan kunnolla tuota kopeloimista ja rauhassa olemista (Jehnasta on aivan älyttömän typerää olla paikoillaan ja rauhassa, kun joku uusi tyyppi tulee kylään - siis KYLÄÄN) sekä varailla suht pian aikaa uudestaan.

Arvatkaa mitä muuta? Möhkis mökkelismöö Jehnis täyttää tänään kunnioitettavat kaksi vuotta! Keski-iänkriisi alkaa kolkutella jo ovelle! Höps, ihan vauvahan se vielä on.

riippuvuus: kun voi luopua jostain milloin tahansa, kunhan se on ensi tiistaina

"Riippuvuus eli addiktio (lat. addictio, jättäminen jonkun valtaan) on pakonomainen tarve harjoittaa jotakin toimintoa tai kokea tietynlainen tunnetila. Riippuvuuden vaikutus elämään vaihtelee hyödyllisestä ja elämää ylläpitävästä terveestä riippuvuudesta haitalliseen riippuvuussairauteen. Riippuvuudet voidaan jakaa kehollisiin tai henkisiin (fyysisiin tai psyykkisiin) riippuvuuksiin. Riippuvuus liittyy usein mielihyvähakuisuuteen."

Kauan se on pysynyt poissa, mutta nyt se on alkanut tekemään tuloaan. Hitaasti mutta varmasti. Jehna on pysynyt vahvana todella kauan. Ei se vielä ole tehnyt mitään ratkaisevaa tekoa suuntan eikä toiseen, mutta merkit alkavat vahvasti viitata siihen, että kohta se taas sortuu. Ne häiritsee sen elämää taas hyvin paljon.

Mitkä niin? No ne putket. Jehna ei varsinaisesti karkaa putkeen, jos en anna sille käskyä, mutta se ottaa niistä häiriötä. Aivan kuin jotkut elektroniikkalaitteet ottaa häiriötä kännykästä. Jehnan keskittymiskyky katoaa kokonaan ja se vaan hamuilee sitä putkea kieli pitkällä. Sen kummemmin en jaksa meidän ongelmakohtia alla olevaan ratapätkään liittyen ruotia (ne on varmaan aika helppo arvata..), mutta esimerkiksi keinun ja keppien suorittaminen oli aivan mahdotonta lähellä nököttävien putkien vuoksi. Keppikulmat se haki aivan upeasti kyllä, oon tosi ylpeä siitä. Uutena asiana ei myöskään tule se, että Jehna paineistuu todella helposti minusta ja vetää välillä kunnon diivameiningillä. Se kestää kyllä toistoja, jos se tekee oikein. Hitto soikoon, se ottaa niin älyttömän helposti itseensä, ettei mitään rajaa. Kontaktit meni aluksi ihan täydellisesti. Ah autuutta miten tykkäsin! Lopuksi keinu ei onnistunut (himmaili, ei tullut loppuun asti tai hyppäsi välillä kesken pois, great) ja muutaman kerran stoppasi A:lla harjanteen päälle kököttämään ("ONKS TÄÄ NYT SIT HYVÄ, HÄH???" -marttyyriasenne ja erittäin liioiteltu sellainen). Muutaman kerran se taisi jopa himmata puominkin oikein huolella. HUOH. Välillä teki mieli heittäytyä keskelle hallia itkemään, mutta se tuskin ois ainakaan auttanut tilannetta. On Jehnassa paljon hyvääkin, oon vaan niin perfektionisti, että määin mielelläni niistä negatiivisista puolista paljon. Vähän liikaakin ehkä. Sotasuunnitelmani on laittaa kaikki mahdolliset putket Jehnalle häiriöksi ja teettää sillä kaikkea muuta paitsi niitä putkia. Pistetään otus oikein kunnolla koetukselle.

Maanantain tokot sujuivat hieman paremmin! Otettiin seuraamista, paikkamakuuta ja niitä perusasentoja. Jehna ei päästellyt (juurikaan) kurreääniä kuten viimeksi ja keskittyi paljon, paljon paremmin. Liikkeet sujui häiriön alla hyvin ja nyt aletaan sitten lisäämään askelia seuruuseen ja tekemään kääntymisiä, iiks. Jehnan seuraaminen on todella tiivistä, mistä sain kyllä kuulla, mutta tykkään siitä niin! Välillä se tosin painaa ihan kunnolla, mikä ei taas olekkaan niin kamalan kiva juttu..

Loppuun erittäin laadukas ja kerrassaan loistava video Möhkön kepityksestä (joka muuten yleisesti ottaen alkaa jo sujua loistavasti)

kymmenen kirosanaa ja pari muuta nasevaa ärräpäätä

Voi hemmetti, miksi valitsin just kelpien?

Kuvat on ottanut Saara Kangasniemi. Ajankohtana ihanainen syysloma. Piristykseksi.

Treenit ei vaan voi mennä putkeen, kun lähtee tarpomaan hallille täysin myöhässä (meiltä on hallille matkaa reilusti, joten patikkaretki täytyy aloittaa ajoissa) ja kertakaikkisen järkyttävässä säässä. Vettä satoi kaatamalla, tuuli ja tiet olivat yhtä suurta vesilätäkköä. Jouduin käyttämään oikeasti tosissani voimaa, että ylipäätänsä pääsin liikkumaan eteenpäin. Ironisinta oli, kun iPod heitti heti ensimmäisenä biisin nimeltä Left Too Late. Just joo. Ei muuten paljoa naurattanut.

Me kuitenkin kerettiin ajoissa, mitä pidin suorastaan tieteellisenä ihmeenä. Paikalla oltiin aluksi ainoastaan me Jehniksen kanssa, joten sain esittää toivomuksia treenien suhteen. Halusin jotain vauhtipätkää. Oon aina sokeasti ajatellut, että Jehna osaa suorittaa tuollaisia helppoja, suoraviivaisia pätkiä unissaankin. No, ei se osaa. Miten se voisi osata, kun me ei olla koskaan tehty 1-luokkalaisten ratoja? Aina treenataan ties mitä vinkuintiaanien takapuolijättöjä ja tanssitaan valsseja. Lopputulos ei ollut hyvä: mulla meni hermot ja vaikka yritin olla näyttämättä pääkoppani hidasta kuolemaa koiralle, kyllä se sen aisti. Sitten meni homma ihan plörinäksi. Rimat lenteli, koira ei pysynyt lähdössä ja kaikki mahdollinen ja mahdoton kusi ihan totaalisesti.

Esteet 1-3 menivät putkeen, mutta sen jälkeen koko homma pläsähti ihan täydellisesti. Otin Jehnan 2-hypyn takaa vasteen ja lähetin sen putkeen. Pian huomasin koiran jättäneen 4. hypyn välistä ja katsovan minua pussin takaa että hä mihin nyt. Putkesta oli suora näköyhteys pussiin (mitä en tietenkään aluksi tajunnut) ja ongelmahan korjaantui niin, että otin Jehnan kunnolla vastaan 4. hypyn takaa tässä-käskyllä. Seuraavaksi probleemaksi muodostui se, että mitenkäs ehdin lähettämään Jehnan renkaalle. Kotoa lähtiessä kerkesin kiireessä survaista jalkaani rakkaat, vaaleanpunaiset Hai-saappaat, jotka eivät olleet aivan tarkoituksenmukaiset. Lenkkarit olisivat saattaneet olla ihan hyödylliset. Saatiin tehtyä muutama toisto niin, että ehdin käskyttämään koiran renkaalle. Rengas-putki -pyörittelyssä no problemos, mutta lopun HELPPO vauhtipätkä ei tahtonut millään onnistua. Jehna tuli putkesta (siitä päästä joka on lähempänä hyppyä 10) aivan hillitöntä vauhtia, jolloin se sai aikaan sellasen kaaren ensimmäisen hypyn jälkeen, että 11. hyppy jäi armotta välistä. Joo, muista kartturi käskyttää eiks niin? Hirveellä tässätyksellä se kyllä onnistui. Semmoinen huomio vielä, että kannattais opettaa koira irtoamaan muuallekin kuin putkeen.

Treenien jälkeen allekirjoittaneen v-käyrä nousi niin rajusti yläilmoihin, että meinasi oikeasti pää räjähtää. On niin turhauttavaa jahkata samaa pätkää varttitolkulla tietämättä miten voisi parantaa suoritusta. Juoksin niin lujaa kun vain Hai-saappailla pääsi. Lopuksi otin vielä A:lle 2on2offeja, jotka menivät nekin täysin päin kankkua. Kenenkään mielestä on tuskin kovin yllättävää kun kerron, etteivät kepitkään sujuneet. Pari onnistunutta toistoa saatiin. Jehnan (..ja ehkä myös minun) mielentila oli reenien loputtua niin mielenkiintoisessa tilassa, ettei kontakti- ja keppitreeni ollut kaikista fiksuin idea.

Totesin treenien jälkeen, ettei me koskaan päästä nousemaan ykkösistä eteenpäin, koska ei me hallita tuollaisia nopeita, suoria ratoja. Toivo on menetetty ja ärsyttää. Eli parin välipäivän jälkeen mennään hallille keskittymään niihin pirun kontakteihin, keppeihin ja eteen-käskyyn. Nyt me keskitytään Jehnan kanssa meditoimaan ja rauhoitutaan muutaman päivän ajan.

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

anna ensimmäinen pala koiralle, se tekee enemmän työtä kuin sinä

Missäs vika, kun tiukan kontakti- ja keppitreenin jälkeen koiran sijaan ohjaaja valuu hikeä ja läähättää? Kyseenalaistan kyllä tänään tämän tekstin otsikon, joka on vanha saamelainen sananlasku. Kunnon kohotus tulisi varmasti tarpeeseen!

Tokon alkeiset oli tältä illalta peruttu, joten koiran lassottuani lähdin patikoimaan hallille kontaktit ja kepit mielessä. Ja mitäs mitäs, heitin Jehnan kepeille ja se suoritti ne kokonaan alusta loppuun täysin itsenäisesti. Meinasin kyllä vähän hyppiä ulos pöksyistäni! Toistojen jälkeen voisi tiivistää, että Jehnan kepityksen onnistumisprosentti oli 70-80% luokkaa, ainakin! Jehna hakee kepit aivan upeasti ja kepittää varsinkin alun tosi näyttävästi. Muutaman kerran Jehna hyppi keppivälejä (keskivaiheilla) ja jätti pari viimeistä keppiä pujottelematta. En voi käsittää miten hyvin tuolla otuksella pysyy asiat mielessä! Menin hallille nimittäin hieman pää painuksissa ja huonolla fiiliksellä, koska viime treenikerrasta oli kuitenkin aikaa jo viikko. Mulle samanlainen muisti kiitos!

Jehnan A-kontaktityöskentely parantui huimasti, mutta aika paljon me sitä viheliäistä estettä jahkattiinkin.. Aluksi tehtiin A:ta juoksareilla → ensin himmaili jääden esteen huipulle nököttämään, mutta vauhti saatiin jotakuinkin hyväksi. Sen jälkeen alettiin ahertaa 2on2offien kimpussa: otin Jehnan hihnaan ja vauhti lisääntyi heti. Hiottiin ja hinkattiin ja kappas, loppujen lopuksi jätin hihnan pois ja sain aikaan nopeahkon suorituksen! Ainut negatiivinen nootti treeneissä oli hirvittävä paineistuminen putkista. Ihmettelin heti alkuun, kun Jehna teki loistavat kontaktit A:lle kyllä toiseen suuntaan, mutta toisinpäin himmailu jatkui jatkumistaan sopivasti tarjolla olevan putken vuoksi. Tämän on tullut aikaisemminkin esille, mutten kuollaksenikaan keksi mitä tälle ongelmalle voisi tehdä? Lisää treeniä kera häiritsevien putkisyöttien? Miksi aina jonkun asian pitää olla pielessä? :D  

Mutta voi että rakastan sitä miten se tekee! Oon niin onnellinen, että päädyin muutamasta muusta vaihtoehdosta juuri tähän rotuun. Menipä herkistelyksi! Ehkä huomisten ryhmätreenien jälkeen tulen tänne kiroamaan kelpieperkelettä..