nokkajarrutus ja jäätävää tikutusta

Muuan ohikulkija: "Onpa näppärä belgianpaimenkoira sulla?"

Minä: "Anteeksi?"

Muuan ohikulkija: "Niin että näppärän kokonen groenendael sulla!"

Hämmennys oli käsin kosketeltavissa! Saksanpaimenkoiran ehkä jotenkin ymmärtää, mutta gronttu menee jo hieman yli hilseen! Ei sillä että olisin 42 senttisestä sakemannistakaan koskaan kuullut.

Vedin tänään meidän ryhmälle treenit ohjaajan ollessa estynyt. Tehtiin monenmoista vääntöä, kääntöä ja välistä vetoa. Ennen varsinaisia harjoituksia tehtiin kontakteja kunnon putkihoukutuksilla. Jehna kun on kärsinyt jo jonkin aikaa hetkittäisestä dementiasta pitempää rataa tehtäessä: se ei millään muista mitä sillä kontaktipinnalla piti tehdä! Uudestaan kun toistetaan, se kyllä jostain mystisesti tupsahtaa mieleen.. Ajattelin, että ennen kuin alan harkita muistilääkitystä Jehnalle, voitaisiin kokeilla josko hetkittäinen muistikatkos katoaisi treenaamalla. Kiusasin kelpiä sitten oikein kunnolla laittamalla putken metrin päähän puomin alastulosta (tähän pitäisi lisätä perään joku oikein ilkikurinen ja pirullinen hymiö!). Vähän meinasi Jehna aluksi hiippailla, mutta saatiin homma pelittämään tosi hyvin. Lisäksi Jehna-parka aiheutti suurta hilpeyttä kanssatreenaajissa, kun se tuli A:n alastulon järjettömällä vauhdilla, tökkäsi nokkansa namialustalle ja lensi mukkelismakkelis ympäri.. Jarrut anyone? Sen verran kyllä koiraa yskitytti, että ehkä se muistaa vastaisuudessa jättää nuo nokkajarrutukset pois.. No, ainakin se yritti ottaa kontaktin!

Tietysti me tikuteltiinkin ennen varsinaisia treenejä ja arvatkaa mitä! Me tehtiin ulkona olevilla kepeillä. Muiden esteiden keskellä. Kolme toistoa (kolmas ei tullut videolle, höh). Kelpie oli iloinen! Ai että oon niin tyytyväinen!

sydän

Kepit, putki ja hyppy. Katsokaa nyt millä innolla se tekee. Ei jälkeäkään paineistumisesta. Meinasin repiä pöksyni, koska olin niin käsittämättömän tyytyväinen tuohon otukseen. Saatiin pari onnistunutta toistoa putki - hyppy - kepit -pätkästäkin. Me tehtiin monia, monia toistoja, ja vauhdista tuntui välillä hieman hankalalta löytää ne kepit. Aivan sama mulle. Jehna ei paineistunut ja suoritti kepit innolla. Sanoinko jo, että tehtiin monia, monia toistoja?

Ps. Kyllä, videon oudot, jokseenkin eläimelliset äänet lähtevät erittäin innostuneesta ohjaajasta.

jokainen pulma sisältää oman ratkaisunsa avaimen

Viime tiistaina lähdin pitkästä aikaa itku kurkussa agikentältä. Ei ole yhtään hyvä kombinaatio mennä ryhmätreeneihin vahingossa vääränä päivänä (olin todella kiukkuinen ja manasin meidän koulutusohjaajat maan alimpaan rakoon, kun MINULLE ei ollu ilmoitettu mitään perutuista treeneistä - tosiasiassa treenit olivat ja vielä ihan oikeana päivänä, mutta allekirjoittanut muisti väärän päivän, ups) ja unohtaa treenivihko kotiin. Jehna kävi todella kuumana ja voi hyvä luoja miten se vaan räiski menemään ja lukitsi kaikki mahdolliset putket sadasosasekunnissa. Hetken pörräämisen ja piuaamisen jälkeen saatiin homma pelittämään edes jollain tavalla.

Kepeissä otettiin vaan takapakkia. Jehna otti ihan mielettömästi häiriötä putkista ja saatiin ehkä kaksi onnistunutta suoritusta. Ei sen kummemmin jankattu, mutta halusin saada onnistuneen suorituksen aikaan. Mun mielestä suoritus ei kyllä edelleenkään ollut millää muotoa onnistunut, kun koira pujottelee korvat luimussa ja hitaasti. Tuntui niin pahalta. Olin sitä mieltä, ettei ollut enää mitään menetettävää ja mentiin halliin (jossa on näin kesäisin vain muutama hyppy, A-este ja kepit) ja otettiin 5 toistoa keppejä. Jehna pujotteli aivan täydellisesti. Se teki todella innokkaasti ja mielellään. Ei lainkaan havaittavissa samanlaista epävarmuutta ja paineistumista kuin ulkona. Ihana pieni.

Loppupeleissä moni muu juttu onnistui, mutten osannut olla iloinen täydellisistä kontakteista (otin salaisen aseen käyttöön - kutsutaan myös raa'aksi lihaksi) ja onnistuneesta keinutreenistä. Kepit vaivasivat mieltä todella pahasti, vaikka hallissa suoritukset olivat todella hyviä. Ilmeisesti tilanne iski jokseenkin pahasti päin pläsiä, kun en tiennyt sen olevan näin paha. Rovaniemellä kepit sujuivat kuitenkin ihan hyvin, vaikka hallissa olikin putkia. Nyt olen viikon ehtinyt sulatella tilannetta ja miettiä sotasuunnitelmaa tulevaisuuden varalle. Selvää on, että Jehna paineistuu putkista. Syytin ennen ongelmasta täysin itseäni, mutta laavatessa meidän treenipäiväkirjaa taaksepäin, huomasin olevani ainakin osaksi väärässä. Tietysti olen aiheuttanut tilanteen viemällä keppiharjoituksia liian kovalla tahdilla eteenpäin, mutta Jehna ei paineistukaan minusta.

Kemkolle on onneksi tilauksessa uudet ohjurit, joten palautetaan ne takaisin meidän keppitreeniin. Toistaiseksi treenataan keppejä vaan hallissa ilman häiriötekijöitä, eli putkia. Treenataan lyhyitä ratapätkiä keppeineen päivineen ja jossain vaiheessa raahaan yhden putken sisälle jonnekin peränurkkaan ja lähdetään siitä sitten siedättämään. Samoin jossain vaiheessa aion raahata kepit varsinaiselta agilitykentiltä jonnekin vähän kauemmas kerhon pihustalle ja katsoa miten se tekee ulkona kaukana putkista. Myös käskysana menee vaihtoon.

Pitkään myös tuntui, että me ollaan ainoa tämän ongelman parissa painiva koirakko. Viikonlopun RKK:n kisoissa pistin kuitenkin merkille, että muutamalla muullakin paimenella oli havaittavissa saman tyyppistä käytöstä. Tuli sellainen olo, että ei me ollakaan ainoita huh. Olen vaan aivan älyttömän itsekriittinen ja huono näkemään asioiden valoisempia puolia, jos joku asia ei sujukaan ongelmitta. Vajoan usein sellaseen käsittämättömään surkuttelutilaan, enkä osaa alkaa heti miettiä miten ongelman voisi korjata. Tarvin ensin aikaa märehtiä asiaa hetken.

Se karu asia on vaan täyttä totta, ettei koiraharrastaminenkaan ole aina ruusuilla tanssimista. Tai ainakin meidän tanssia ainakin häiritsee välillä ruusujen terävät, pistelevät piikit. Välillä vaan tuntuu, että muilla sujuu koko ajan loistavasti ja kaikki onnistuu. Pitäisi opetella olemaan vertailematta itseä muihin. Välillä se vaan tuntuu aivan käsittämättömän hankalta. Mutta ei se mitään, kyllä mie vielä opin. Kyllä me vielä onnistutaan.

radalla taas

Jehna on alkanut juoda normaalisti ja kaikki alkaa muutenkin olla kunnossa. Haavan kuntoahan ei pysty lainkaan tarkistamaan, koska se sijaitsee niin syvällä kitalaessa. Harmi sinänsä. Aikaa on vietetty pallon kera ulkoillen. Metsässä palloleikkien ohessa mulle on kyllä tuotu muutamaan otteeseen tennispalloksi kovin puinen ja epäilyttävästi keppiä muistuttava objekti.. Ennen kesäähän me vielä jonkin verran keppileikkejä leikittiin lähinnä tokonoudon tyyliin. Ilmeisesti keppivieroitusoireet ovat tehneet tehtävänsä ja Jehnasta olisi niiiin älyttömän paljon kivempaa noutaa keppiä kuin palloa. Miksei se voi tykätä agilitykepeistä yhtä paljon?

Otsikkoon palatakseni me käytiin siis vähän katsastelemassa missä mennään agilitypuuhien saralla. Tehtiin ihan simppelisti eteen-käskyä ja parit toistot keppejä. Ei mitään sen kummallisempaa. Alla vähän katsausta siitä missä me mennään kesän jäljiltä.

→ VIIMEINEN HYPPY/VIIMEISET HYPYT

Meillä on ollut Jehnan kanssa ongelmana radan viimeinen hyppy/viimeiset hypyt. Eritoten suoran putken/pussin jälkeen itsekseen eteneminen suoraan linjassa olevalle hypylle on ollut varsinainen haaste Jehnalle. Siinä vaiheessa kun jään (eritoten) suoran putken kohdalla koirasta aivan mielettömästi jälkeen enkä ehdi ohjata sitä viimeiselle hypylle, se alkaa haukkua ja pörrätä ympyrää vaikka kuinka huutaisin eteen-käskyä. Suorat hyppypätkät siltä onnistuu kyllä hyvin eteen-käskyllä, mutta suoran putken/pussin jälkeen tilanne on hieman toinen.. Pureuduttiin tähän "suora putki - hyppy - hyppy" -ongelmaan ja kelpie ei meinannut millään ymmärtää jutun juonta ("HAU HAU HAU" se vaan sanoi). Kyllä se kaaliin kuitenkin meni loppupeleissä. Vahvistamista kaipaa ehdottomasti.

→ KEPIT

The murheenkryyni. Otin vähän turhan suuren harppauksen ja tein "putki - kepit -hyppy" -pätkää, mutta ihan oksti meni kuitenkin. Pari kertaa jätti/karkasi kesken ja yhdesti ei hakenut keppejä, mutta muuten ihan hyvin veti. Nuo pari kertaa kun Jehna jätti homman puolitiehen, vein sen jäähylle. Se on varmaan paras ratkaisu tässä tilanteessa. Toistoja ei tehdä 3-5 enempää. Yritetään edelleen takoa Jehnan päähän, ettei kepeissä ole mitään hirvittävän kamalaa, vaan ne on este muiden joukossa (tai Jehnan sanoin: kun suoritan kepit hienosti, pääsen jatkamaan eteenpäin LUJAA JEE). 

→ KEINU

Olen ollut todella laiska. Olen pitkään antanut Jehnan vaan holtittomasti rämistellä keinun ja pysäyttänyt sen keinun päähän milloin milläkin käskysanalla. Toisien sanoen: koiralla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä miten sen täytyy kyseinen este suorittaa. Mielekkäin tapa Jehnalle on ehdottomasti suorittaa keinu niin LUJAA kuin vain mahdollista, eli aika hurjia lentokeinuja on meiltä silloin tällöin nähty. Ehkä vähän useamminkin. 

→ KONTAKTIT

Kolmen viikon tauon jäljiltä en tiedä yhtään missä mennään. Viimeksi kun Rovaniemellä treenattiin, oli tilanne varsin hyvä. Muuten kesän aikana kontaktien sujuvuus oli hieman vaihtelevaa. En ymmärrä eikö Jehna hiffaa täysin kontaktikohtaa vai paineistuuko se muista esteistä vai missä mättää? Yleensä Jehna stoppaa liian aikaisin ennen kontaktipintaa siinä vaiheessa, kun ollaan hetki jo treenattu ja se tietää minne mennään seuraavaksi. Näiden suhteen mennään nyt samalla linjalla kuin keppienkin kanssa: radalta pois jäähylle, jos suoritus ei ole oikea. En ymmärrä miten muuten saan nakutettua ajatuksen kontaktien oikeasta suoritustavasta tekemisestä palkkautuvan otuksen kalloon.

To be continued..

aivan oikeenlaista kemiaa

Allekirjoittanut palasi muutama päivä taaksepäin pieneltä Helsingin reissultaan. Rovaniemi-Helsinki -junasta ulostautuessa pipo, villatakki tuulitakilla kerrostettuna oli auttamattomasti liikaa. Paluu Pohjoiseen tuntuu melko kylmältä, pakko myöntää. Onneksi pieni kainaloon kettukäärölle käpertyvä kelpiitti lämmittää!

Jehna-paran naistenpäivät ovat menneen talven lumia ja eilen käytiin korkkaamassa ulkokausi ryhmätreeneissä. Mentiin ajoissa paikalle, että kerettiin tehdä vähän keskenään ja näin missä mennään. Muutama toisto ohjurikepeillä ja sen jälkeen tehtiin kymmenisen toistoa ihan normaaleilla kepeillä. Ei mitään ongelmaa. Ei hyppinyt välejä/lopettanut kesken kertaakaan. Kerran se sekosi askelissaan ja meni vähän plörinäksi, mutta pidin leipäläpeni rullalla ja otettiin vaan heti uudestaan. Ei paineistumista, ei mitään ongelmia! Jes jes jes!

Kontaktit sujuivat ihan hyvin. Muutaman kerran juoksi läpi käskystä huolimatta, mutta pidin taas pään kylmänä ja tehtiin vaan heti uudelleen. Aika hitaat ne omaan silmään on, mutta toisaalta ei se tässä vaiheessa vielä haittaa. Otettiin puomia myös osana rataa ja siinäkään ei mitään problematiikkaa. 

Siinäpä treenailut lyhykäisyydessään! Hyvin toimi, oli kuulolla ja meni LUJAAA. Kunnon putkirallattelua ja juoksupätkiä, tykkäsin! Me pelattiin hyvin yhteen, meininki oli kivaa ja ennen kaikkea meillä oli yhdessä ihan älyttömän hauskaa. Viikonloppuna ajattelin kokeilla lisätä keppien eteen hyppyesteen ja treenata hyppy + kepit -pätkää. Hiljaa hyvä tulee! Toivottavasti. Tauko taisi tehdä meidän tapauksessa pelkästään hyvää. Nyt me keskitytään saamaan kepit ja kontaktit varmoiksi sekä tekemään niitä meille vaikeita, nopeita 1-luokkalaisten ratoja. Kisaamisesta me ei oteta mitään paineita ja piste.

Loppukevennyksenä äitini lähettämä viesti Jehnan kuulumisista (se oli vanhemmillani hoidossa reissuni ajan): "Jehna on ollu oikein kiltisti. Nukkunut minun kans, herätti aamulla klo 4? Painoi tassulla käteen ja haisteli silmiä.. Kiva herätä kun musta nokka on silmän eessä. Käytiin pitkä lenkki vesisateessa, Jehna ei vetäny yhtään. ;D Nyt se nukkuu kettukäärössä."

On se herttanen pieni otus.

kymmenentuhatta kirosanaa

Myönnettäköön, että eilisten ohjattujen jälkeen käpystelin Jehnan kanssa kotiin miltei tippa linssissä. Ennen ohjattuja treenattiin keppejä jonkin verran 80% onnistumisprosentilla. Tykkäsin. Sanoin ohjaajalle, että haluan treenata keppejä. Mietiskelin kyllä onkohan se nyt yhtään fiksu idea. No ei ollut. Koira kiihtyi, jätti viimeiset kepit välistä ja puuskahdin ääneen. Sinne meni se sitten.. Jehna ei sen enää hakenut keppejä oikeastaan ollenkaan ja teki ne äärimmäisen hitaasti. Olisi pitänyt lopettaa siihen, kun koira meni pakkiin, mutta tietysti uhmasin kisapaniikki persiissä kaikkia mahdollisia luonnonlakeja, ja otin vielä toistoja lisää, jotta saataisiin edes muutama onnitunut suoritus. Käytiin tänään hallilla ja tehtiin kepit muutamaan kertaan. Ensimmäisellä kerralla haki hyvin ja teki ihan ok vauhdilla, mutta heitti leikin kesken. Otettiin uudestaan ja teki ihan ok vauhdilla loppuun. Sen jälkeen otettiin vielä yksi toisto, jolloin vauhti hiipui taas minimiin ja koira pysähtyi keppien keskivaiheille. "Jee". Jatkoi se loppuun, mutta tästä agilitysta on kyllä kiva tekemisen meininki kaukana.

Kisakentille lähdetään siis aika "leuka rinnassa"-meiningillä ja toivon lähinnä, että meidän agilityssa näkyisi edes pilkahdus siitä kuinka paljon me molemmat rakastetaan tätä lajia. Hallille me ei kyllä mennä enää kertaakaan ennen sunnuntaita, etten vaan tekisi lisää hallaa tälle tilanteelle. Viikonlopun kisojen jälkeen otetaan ainakin viikon tauko koko lajiin ja jätetään kepit joksikin aikaa kokonaan sivuun. Oon niin vihanen itselleni, että tuntuu suorastaan hankalalta olla.

Pirun herkkis.
Tai no, me molemmat ollaan.