hämmästyttää, kummastuttaa!

Jehna on nyt 3-vuotta! Itse asiassa ollut jo jonkin aikaa.. Mutta täytyypä sanoa, että on se ihan huikea typykkä! Onhan Jehnassa tietysti omat varjopuolensa, mutta kyllä se pääasiassa on aikamoinen kultakimpale. Menetän hermot siihen miltei joka viikko, mutta osaan kanavoida sen hermostumisen nykyään johonkin muualle ilman, että koira huomaa sitä! Ei se ole Jehnan pienen mielen vika, ettei se pysty keskittymään täböllä yhteen asiaan, jos ympärillä tapahtuu jotain kummallista. Siksipä sen pientä mieltä täytyy treenata! Oli ihan uskomatonta miten se pysyi sunnuntaina paikkamakuussa suht rauhallisena paikallaan, vaikka naapurikoira lähti haahuamaan ja meidän ohjaaja pyöri ja hyrräsi sen ympärillä. Ilme Jehnalla oli kyllä vähintäänkin hämmentynyt, mutta paikallaan se pysyi yhtä kaikki. Tätä sunnuntaista suoritusta kun verrataan syksyiseen paikkikseen, jossa Jehna tärräsi ja tuijotti silmä kovana liikkuroivaa ohjaajaa, on ero merkittävä. Koirasta näki silloin niin selvästi, ettei siinä tilanteessa sen inkkarit pysyneet kanootissa tai edes kanootin vieressä. Mulla oli silloin tosi paha mieli. Suututti ihan todella paljon, että kotona koira osaa liikkeet kuin vettä valaen, mutta kun liikkuri astuu mukaan kuvioihin, levahti sen pakka heti. Noh, totta puhuaekseni leviää kelpien aivot edelleen treeneissä, mutta ei ihan niin pahasti kuin aiemmin!

Ja mikä tilanne meillä oli agilityn suhteen esimerkiksi 1-1,5 vuotta sitten? Jehna karkasi putkeen aina kun sattui vaan bongaamaan jostain sellaisen. Muistan, miten kurjalla mielellä olin silloin. Muistan, kuinka kyselin itseltäni, että mitä ihmettä oon tehnyt väärin, kun mikään ei onnistu. Mutta mikä tilanne on nyt? Ehkä se juoksee välillä kontaktipinnat ohi, kun se henkinen pata keittää vähän yli, tai haukkuu innostustaan, mutta nykyään se kuuntelee. Ehkä se hipsii hallissa irti päästyään putken suulle, mutta se ei mene sinne enää lupaa. Osaan lukea sitä paljon paremmin kuin ennen. Tiedän milloin pitää lopettaa, ettei homma läsähdä aivan läskiksi. Se on minusta hienoa.

Jehna on edelleen maailman paras, kun se kaivautuu illalla viereen nukkumaan. Ja silloin, kun se tunkeutuu pahimman tenttistressin keskellä aivan lähelle kasvoja ja haluaa, että nuuskuttelen sen korvaa ja poskea. Jehna on ihan hassu eläin. Ihan käsittämättömän hassu. Kotona Jehna taantuu just sellaseksi mukavaksi kotikoiraksi, joka haluaa olla osana arkea ja pyyhältää menossa mukana perheenjäsenenä. Treeneissä sen mood on aivan toisenlainen. Siellä se ei liiemmin välitä rapsuttelusta tai muista jonninjoutavuuksista, koska treeneissä tehdään töitä. Totesin tänään kaverille, jonka kanssa tehdään yhdessä opinnäytetyötä, että miksei mulla vois olla samanlainen työmentaliteetti kuin Jehnalla! Kaveri vastasi mulle pienen hiljaisuuden jälkeen, että sitten meillä ois ollut opinnäyte valmiina jo viidessä päivässä.. Relevanttia!

Jehna on myös hassu siinä mielessä, että voin pitää vaikka suklaalevyä tai makkaraa keskellä meidän "valtavan" yksiön lattiaa, eikä se koske tai edes kyttää sitä ilman lupaa. Jehna sylkäisee vaikka ruuan ulos suustaan, jos sanon sille irti. Se ei edes ala syödä ilman, että sanon sille ole hyvä! En tiedä onko moinen käytös jotain koiramaisen pakkoneuroosin ilmentymää vai silkkaa kohteliaisuutta, koska en ole opettanut sitä ikinä odottamaan ruokaansa. Mulle on ihan yks hailee säntääkö se sapuskansa kimppuun nyt, heti vai minuutin myöhemmin. Muutaman kerran mulle on käynyt pieni vahinko, kun olen unohtanut toivottaa Jehnalle hyvää ruokahalua sanomalla "ole hyvä". Näissä tilanteissa olen havahtunut puolen tunnin jälkeen nähdessäni ruokakipon edessä kuolaavan kelpien, joka on jäänyt odottamaan lupaa syödä. Ihan omituinen koira sanon minä.

Yksi Jehnan top5 parhaiden ominaisuuksien listalle kohoaa kyllä myös sen koko. Ehkä se näyttää vähän säälittävän pieneltä ja epärodunomaiselta, mutta ette arvaa kuinka kätevä se on junassa kopata syliin! Ja miten se sopii just eikä melkeen mun kainaloon! Samalle listalle kohoaa kyllä ehdottomasti Jehnan taisteluhalu! Agilityssa sitä en pysty hyödyntämään, koska esteet on parempi palkka kuin lelu, mutta tokossa se palkkautuu käsittämättömän hyvin. Millä innolla ja voimalla se tarttuu leluun! Ja miten nopeasti se tarttuu siihen. Jehnaa ei tarvitse liiemmin sytytellä taisteluleikkeihin..

Parhaita piirteitä Jehnassa ovat myös sen ihanan nenä ja pehmeät posket.. ja popkornilta tuoksuvat tassut. Oon aina pitänyt sellasia Juha Tapion TSNEH-laulujen tyyppisiä lällykipaleita ihan noloina.. Pakko kuitenkin myöntää, että välillä tuntuu että halkean, koska tykkään Jehnasta niin paljon.

Ps. Blogihiljaisuudesta huolimatta me ollaan treenattu. Valitettavasti allekirjoittaneen opinnäytetyö, liian monet tentit ja rästitehtävät ovat vieneet aikaa nettielämältä. Olisipa se kelpien työmoraali.. Lisäksi tässä kaiken koulukiireen keskellä pitäisi valmistautua paikkakunnan vaihdokseen. Hupsista, meistä tulee etelänhetelmiä helmikuussa!

kysymykset eivät kasva riveissä

Huh huh! Kolme blogia (Kiusan blogi, Valoilmiö ja Iltateellä) haastoi meidät 11+11-haasteeseen. Kaikilla oli niin kivoja kysymyksiä, että päätin sitten olla hurja ja vastata niihin kaikkiin. Selkeyden vuoksi jaottelin kysymykset muutamaan eri osa-alueeseen. Yritin itse haastaa mukaan sellaisia blogeja, joilla en ole näitä haasteita näkynyt viime aikoina pyörivän!

 Haasteen säännöt:
- Vastaa haastajan 11 kysymykseen.
- Keksi 11 uutta kysymystä.
- Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
- Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät.

Yleiset kymysykset

Mikä on asia, mitä koirattomat eniten ihmettelevät sinusta ja koirastasi?

- Aika useat ihmettelee sitä miten voin kieltäytyä esimerkiksi illanvietoista tai viikonloppureissuista koirien vuoksi. Vietän kyllä koiratonta vapaa-aikaa ja käyn viikonloppureissuja, mutta aina ei koiraa saa hoitoon - eikä koirasyistä välttämättä edes haluta lähteä. Koiraihmisenä sitä vaan on niin tottunut siihen, että ei osaa ajatella jäävänsä tuollaisissa tilanteissa jostain paitsi.

Käytätkö koiraasi koirapuistossa ja mitä mieltä olet niistä? 

- Jehnan kanssa me harrasteltiin joskus paljonkin koirapuistoilua. Varsinkin nuorempana Jehna oli aika pitkälti "ihanne" koirapuistokoira. Ensimmäisten juoksujen jälkeen se ei kuitenkaan enää innostunut leikkimään vieraiden koirien kanssa puistossa, vaan lähinnä paimensi muuta koiralaumaa. Kemin koirapuisto on myös erittäin suosittu ja siellä on yleensä aika paljon populaa kerralla. Mun mielestä on arveluttavaa, kun +/- kymmenen toisilleen vierasta, eri luontoista koiraa laitetaan samaan tilaan. Se tietää lähes poikkeuksetta rähinöitä. Me vieraillaan koirapuistossa edelleen tuttujen koirakavereiden kanssa, jos siellä ei ole meidän lisäksi muita.

Onnellisin hetkesi koirasi kanssa?

- Parasta on metsälenkkeillä illalla auringonlaskun aikaan molempien koirien kanssa ja huomata, että Jehnan läsnäollessa Sofikin uskaltaa kirmailla koko sydämensä kyllyydestä. Ennen sillä oli nimittäin tapana hipsutella jalanjäljissäni jopa irtiollessaan. Tuolle ihanalle fiilikselle hyvä vastus on onnistuneiden treenien jälkeinen hetki, kun kaatuu sänkyyn ja saa nukahtaa väsynyt kelpie kainalossa. Ah.

Kumpi säikähtää ensin, sinä vai koirasi?

- Riippuu vähän tilanteesta, mutta vastaan koirat! Yritän kuitenkin pysyä mahdollisimman pokerinaamana, koska eritoten Jehna imee mielialani helposti itseensä.

Paras asia jonka koirasi on sinulle opettanut?

- Koirien kanssa eläminen on kasvattanut omaa pinnaa todella, todella paljon.

Tunnetko huonoa omaatuntoa, jos lähdet jonnekin pitemmäksi aikaa ja joudut jättämään koirasi hoitoon?

- En. Ikävöin kyllä kovasti!

 Omistatko mieluummin yhtä vai useampaa koiraa kerralla?

- Useampi parempi! Yleisesti ottaen riippuu tietysti elämäntilanteesta.

Paras / jollain tapaa itsellesi erityisen tärkeä koirakuva? (lisää/linkitä)

- Näitä olisi niiin paljon! Sofista paras kuva on ehdottomasti tämä. Muistan ikuisesti kuinka komea hylky me tehtiin tuolla radalla. Typeriä virheitä, mutta Sofista lähti niin uskomattoman paljon vauhtia (siis Sofiksi!) että viisveisasin hylystä. Paras pieni harrastuspuudeli! Tässä kuvassa puolestaan kiteytyy Jehnan luonne niin hyvin kuin sen ylipäätään voi kuvaan kiteyttää. Ihana, iloinen kelpie hymy ja korvat sojottaa jos minne suuntaan.

Miksi & miten?

Mitä muita rotuja harkitsit?

- Kelpien lisäksi lk/pk pyreneittenpaimenkoira ja mudi + havannankoiran rinnalla muita vaihtoehtoja olivat bichon frise ja coton de tulear.

Millä perusteella valitsit koirasi rodun?

- Sofin rodun päätti äiti (pieni turkkirotu). Olin kinunnut koiraa siitä lähtien kun opin puhumaan ja mullehan oli käytännössä aivan sama rodulle kunhan koiralla olisi neljä jalkaa, kuono ja häntä! Kelpie taas tuntui omaan käteen sopivimmalta vaihtoehdolta. Kun en löytänyt minikokoista, passelia harrastuskoirarotua, aloin katsella astetta isompia rotuja. Kelpien positiivisuus, työnarkomaanius ja hyvä terveystilanne puhuivat puolestaan!

Kuinka päädyit juuri kyseiseen koiraan (yksilöön)? 

- Jehna oli pentueensa pienin ja aktiivisin napero. Se oli ensimmäisenä hereillä, kun pentuja meni katsomaan ja muiden pentujen nukahtaessa kesken vierailuni se sinnitteli hereillä. Pentulaatikon pikkuruinen riiviö! Sofi valikoitui meille kasvattajan toimesta luultavaksi värivirheen vuoksi: meitä kun ne näyttelyt eivät kiinnosta(neet).

Minkä rotuista koiraa et voisi koskaan ottaa, perustele?

- Tuskin tulee yllätyksenä, mutta mitään sairaaksi jalostettua koiraa en missään nimessä halua ottaa. Cavalierit, lyttykuonot ja niin edelleen. Haluan elää terveen koiran kanssa, joka pystyy nauttimaan koiramaisesta elämästä ilman rajoitteita.

Mikä on sellainen koirarotu, mistä haaveilet, mutta et ole voinut ottaa tai et pystyisi ottamaan tällä hetkellä?

- Ehkä joskus vanhuudenpäivillä haluan mäykyn!

Miten olet valinnut koirasi nimen?

- Sofin nimen kanssa oli aika paljon problematiikkaa, kun äitini ja minun mielipiteet eivät oikein meinanneet kohdata. Jossain vaiheessa äiti plarasi kalenteriaan nimi-ideoiden toivossa ja aukaisi summanmutikassa jonkun satunnaisen sivun. Sieltäpä se! Jehnasta tuli Jehna, koska se näyttää ihan Jehnalta. Halusin jonkun hauskan, koiraa kuvaavan nimen, jota ei tule joka päivä vastaan.

Kouluttaminen ja harrastukset

Mikä on teidän lempiharrastus koirasi kanssa?

- Tää saattaa tulla yllätyksenä mutta.. agility.

Miellätkö koiraharrastuksen omalla kohdallasi välineurheiluksi? :D

- Hmm, en. En välineurheile muutenkaan!

Mainitse 3-5 tärkeintä koiraurheiluvarustettasi.

- Meidän treenireppu (jossa kulkee mukana kaikki tarvittavat), Ikean rotta ja naksutin.

Mikä on koirasi lempi temppu?

- En tiedä onko Jehnalla varsinaisesti mitään lempparia! Siitä on kiva tehdä sitä mitä sitä käsketään tekemään. :D Ensimmäisenä se tarjoaa itse yleensä istumista. Sofin lempi temppu on varmaankin piruetti (pyörii takatassujensa varassa itsensä ympäri).

Suunnitteletko treenit kuinka tarkasti etukäteen? Jos, niin miten?

- Mulla on sekä tokoon että agilityyn treenivihko, johon suunnittelen jokseenkin tarkasti mitä tehdään milloinkin. Tokossa esimerkiksi suunnittelen etukäteen liikkeet mitä treenataan, millä tavalla ja mihin sillä kertaa keskitytään erityisesti (esim. seuraamisen paikka, kontakti tai käännökset). Agilityssa samaan tyyliin mietin pari juttua joihin keskitytään sekä suunnittelen ratapätkät. Treenin pituutta en varsinaisesti määritä etukäteen, vaan toistojen määrän. Kirjaan treenin ylös ja teen ns jatkosuunnitelman.

Tykkäätkö opettaa koirallesi turhia temppuja vai haluatko mieluummin panostaa lajikohtaisiin suorituksiin?

- Haluaisin ihan hirveästi olla niitä ihmisiä, jotka opettaa koiralleen kaikkia hupsuja temppuja. En vaan ole tippaakaan sen tyyppinen! Tietysti molemmat osaa joitain turhia temppuja, mutta pääasiassa panostan nimenomaan lajikohtaisiin suorituksiin.

Missä tunnet onnistuneesi parhaiten koirasi kanssa?

- Sofi ei enää pelkää. Sen paremmin ei voi koiran kanssa onnistua! Kun puhutaan Jehnasta, olen alkanut ymmärtää sitä yksilönä paljon paremmin kuin ennen. Koen osaavani toimia sen kanssa paljon paremmin sekä kouluttaa paremmin.

Mitä harrastuslajia haluaisit kokeilla koirasi kanssa?

- Pk-puolelta haku ja jälki + mejä.

Miten lämmittelet koirasi urheilusuoritusta varten?

- Me kävellään se 7km treenikentälle ja sen lisäksi tehdään erinäisiä temppuja (ympäri pyörimistä jne) ennen suoritusta.

Tunnetko tehneesi jotain virheitä koirasi kanssa ja jos olet, niin mitä ne ovat?

- Täytyisi aina muistaa, että olen oman koirani asiantuntija. Olen muutamaan otteeseen kuunnellut ja uskonut vieraan ihmisen neuvoja omista epäilyksistäni huolimatta, minkä vuoksi on menty aika pahasti päin mäntyä. Pers eellä. Esimerkkinä Jehnan harakoille menneet kontaktit, kun se alkoi hiipiä niitä läpi. Muutaman henkilön mukaan Jehna kokeili tuolla tavoin ja tilanteen kohennukseksi sain ohjeeksi kieltää koiraa. Tosiasiassahan tässä tapauksessa koira paineistuu osin toisista esteistä ja osin minusta. Kieltohan ei varsinaisesti parantanut tilannetta..

Kuinka paljon ulkoilet koirasi kanssa? Kuinka pitkiä lenkkejä teet vai panostatko enemmän aivotyöhön ja vapaana juoksemiseen?

- Me ulkoillaan päivittäin suunnilleen 1-1,5h. Sen lisäksi me treenataan tokoliikkeitä päivittäin ja käydään 1-4krt viikossa treenaamassa agilitya.

Näin meillä

Mitä lempinimiä koirallasi on?

- Jehna: Jehnis, Möhkis, Möhkö, Jahmed/Ahmed, Jahmesi. Sofi: Sofi-Anna, Soppa, Kerttu, Kepa.

Mikä on koirasi pahin tapa? Entä sen tuhmin teko?

- Oon aika katkera Jehnalle, kun se repi muutaman listan pätkän irti seinästä.. Sen pahin tapa on ehkä riehuminen ja hyppiminen tietyissä tilanteissa ihmisiä tavatessaan. Sofilla pahoja tapoja on enemmän kuin liikaa (se esim. huutaa välillä autossa, huutaa kun tulee vieraita, ei tule enää aina kutsusta luo..), mutta ne sallittakoon koska hän on sentään eläkeikäinen!

Koirasi lempi-ihmiset?

- Tämä on kyllä hyvin hankala kysymys, koska meidän perhe on molemmille koirille todella tärkeä. Eniten kaksikko on minun perääni, mutta sen jälkeen kun Sofi muutti takaisin Rovaniemelle vanhempieni luokse eläkepäiviä viettämään, on äitistäni tullut sille ihan lemppari. Jehnasta kaikki ihmiset on hirvittävän kivoja! Veikkaisin kuitenkin, että pikkuveli ja isä ovat Jehnan listan kärkipäässä.

Ihanin asia, mikä koirastasi on sanottu?

- Koirista ei-niin-hirveästi tykkäävä tätini mielestä Sofi on maailman ihanin koira. Jehnaa taas fanittaa eräs kaverini, joka ei myöskään pidä koirista yhtään. Se on mun mielestä jo aika hyvin! Vitsi mitä valioyksilöitä mulla on!

Mikä on koirasi parhain piirre?

- Jehna on todella helposti motivoitavissa ja muutenkin sen ote tekemiseen on ihan mieletön. Halusin koiran, joka on aina valmis töihin ja sain sen, win win-situation! Sofi taas on nykyään älyttömän helppo koira arjessa.

Jos itse olisit koira, minkä rotuinen olisit?

- :D No voihan.. Kaveri kerran sanoi, että olisin kääpiöpinseri..

Haastan...

Toheltajien blogi

Malinoistyttö Rippu

Veden Valamia

Ninjan loki

Kolme muskettisoturia

Walesilaiset

Elvi

Paimenten poluilla

Oiva ja Luka

Sumu ja Joiku

Partojen pakinat

Ja kysymykset...

1. Mitkä ovat suurimmat heikkoutesi/parhaimmat puolesi koiran omistajana?

2. Millaiset ulkoiset piirteet miellyttävät sinua koirassasi eniten?

3. Onko sinussa ja koirassasi samanlaisia luonteenpiirteitä? Mitä?

4. Millaisia persoonallisia tapoja koirallasi on?

5. Miten vietät koiratonta vapaa-aikaa?

6. Onko sinulla jotain koiramaailman mentoria? Kuka?

7. Miksi kirjoitat koirablogia?

8. Mistä koirarodusta unelmoit ollessasi nuorempi (noin 6-8 -vuotias)?

9. Koetko olevasi liian jyrkkä mielipiteissäsi koira-asioiden suhteen? Eksytkö helposti väittelemään asioista?

10. Mitkä ovat tämän hetkisiä lyhyen tähtäimen tavoitteitasi koirasi kanssa?

11. Millaisessa tilanteessa näet itsesi ja koirasi kolmen vuoden kuluttua?

kantapään kautta

Kesä meni hyvin pitkälti rennosti reenaillessa ja töitä tehdessä. Kesäkuun puolella tietokoneen kovalevy kosahti ja sain koneen takaisin vasta parisen viikkoa sitten. Siinä pätevä selitys päivittelemättömyyteen! Kävinpä myös katsastamassa Kreikan elämäntyyliä Zakinthoksessa. Sain oikein kunnon irtioton arjesta, ehkä vähän liiankin kanssa.. Paatuneena, alati stressaavana pessimistinä huolehdin yleensä aina lomamatkojeni aikana koirista (tiedättehän: mitä jos jotakin sattuu?). Tämän kertakaikkisen rentouttavan reissun aikana en miettinyt valehtelematta  koiria kertaakaan ikävöintiä lukuun ottamatta.

Noh, sain puhelun heti kun lentokone oli laskeutunut takaisin Suomen maaperälle, juuri kun sain kännykän avattua. 

"Meille kävi pikkuinen onnettomuus.."  

Ei ollut vaikea arvata kumpi kaksikosta on kyseessä, ja kerkesin muutamassa sekunnissa kelata kaiken mahdollisen kammottavan läpi yliajosta tukehtumiseen. Äiti rauhoitteli heti alkuunsa ja kertoi kaiken olevan nyt hyvin. Miten niin nyt? Kyseinen pikkuinen onnettomuus sisältää kepin ja kelpien.. tuskin tarvisi edes selittää tapahtumien kulkua mutta selitetään nyt kuitenkin. No, Jehnalle oli sitten heitetty viikonloppuisen mökkireissun aikana keppiä ja jossain vaiheessa kesken leikkien koira oli vingahtanut. Sisäpiiri tietää Möhkiksen olevan aikamoinen (köh köh) drama queen, joten rääkäisystä ei sen kummemmin huolestuttu. Seuraavana päivänä koira alkoi mennä huonoon kuntoon: se ei liikkunut, juonut eikä syönyt (no tästä nyt viimeistään tietää jonkun olevan pahasti pielessä!) sekä oli todella voipunut ja veltto. Kuumettakin oli. Jehna oli hirveässä hädässä kuskattu mökiltä kaupunkiin eläinlääkärille. Jehna rauhoitettiin ja lääkäri kurkkasi sen kurkkuun: 3cm pitkä, reilut puoli senttiä syvä, tulehtunut haava kitalaessa. Kipulääke- ja antibioottikuuri kouraan ja kotiin parantumaan.

Tapaturmasta on aikaa yli viikon verran. Tällä hetkellä Jehna voi varsin hyvin, vaikka on kovin säyseä ja väsynyt normaaliin verrattuna. Vielä se ei juo itsenäisesti, mikä hieman huolestuttaa. Ruoka kyllä maistuu.. Ilmeisesti kielen käyttäminen juomistarkoitukseen koskee jotenkin haavaan, sillä muuten Jehna käyttää suutaan normaalisti (esim. haukottelee, haukahtelee, lipoo ihanien ihmisten kasvoja ja käsiä..). Treenit ovat nyt vielä ainakin viikon verran pannassa ja agikentille me todennäköisesti palataan aika varovaisin elkein. Olen nimittäin aika varma, että Jehna tykittäisi esteiden yli vaikka seivästettynä - varsinkin nyt kun on oltu jonkin aikaa tauollakin. En halua ottaa mitään riskejä ja rikkoa koiraa yhtään enempää. Kisasuunnitelmathan nyt peruuntuu lääkityksen vuoksi.

Itselläni ei ole tapana heitellä Jehnalle keppiä ja olen paasannut keppileikkien vaaroista pikkuveljellenikin, mutta muulle perheelle en ole koskaan huomannut asiasta mainita (en ole nähnyt heidän harjoittavan kyseistä toimintaa). Vanhempani joutuivat valitettavasti oppimaan tämän tiedon kantapään kautta. No, onneksi mitään pahempaa ei sattunut. Tällaiset tapaturmat saavat kuitenkin aina mietteliäiksi: mitä jos olisi käynytkin pahemmin? Ei sitä osaa terveem koiran kanssa eläessä ajatella, että ihan hyvin sille elinvoimaiselle, nuorelle koirallekin voi tapahtua jotain täysin yllättäen.

Tapahtui kesällä toki mukaviakin asioita: käytiin epistelemässä muutamaan otteeseen, mökkeiltiin oikein urakalla sekä hurautettiin junalla mökkimiitteilemään kelpieporukalla Pihlajavedelle asti. Jehna löysi reissusta itselleen sielunkumppanin Kiusasta, jota ei myöskään ole koolla pilattu. Pikkukelpikaksikko seikkaili kahdestaan ympäri mökin pihustaa, ja yleensä siellä missä oli Kiusa, oli siellä myös Jehna. Pikkuisista kelpieistä Jehna veti pitemmän korren pikkuruisuudessa, vaikkei ero merkittävä ollutkaan. Kuvasadon levitessä ympäri sosiaalista mediaa olen saanut kuulla monilta tutuilta ja tuntemattomilta sen tutun mantran: "Onpa se pieni!". No onhan se kyllä! Mutta on se Kiusakin!

Nyt tämä eilettäin kemiläistynyt kaksikko ottaa viikon verran levon kannalta ja suuntaa sitten nenukkinsa varovaisesti kohti agilitykenttää.

Kuvista kiitos Hanna Perämäelle!

tomaattikarnevaaleja vietellen

Jehna-rukalla alkoi juoksut maanantaina ja yhtään parempaan saumaan niitä tuskin olisi voinut sijoittaa. Pikkuruinen tauko tekemisestä ei varmasti tee hallaa! Käytiin viime viikolla vielä treeneissä ja tehtiin älyttömän kivalla flow:lla! Katotaan mitä tapahtuu kun päästään kentälle höntsäämään.. Siihen asti me keskitytään koluamaan järisyttävällä vauhdilla sulavia metsiä (kelpiitti ei ole niin kauhean innoissaan tulvista ja märkyydestä) ja parkkipaikkatokoilemaan. Ja tietysti pusimaan ja lällyttelemään, koska Jehnan hellyydenkaipuu on juoksuisena aivan omaa luokkaansa.. Se näyttää välillä niin surkealta, että tekisi mieli käydä ostamassa sille vähän benniä ja jerryä. I can feel your pain honey!

42cm

Ollaan viimeisen kuukauden aikana treenattu agilitya, unohdettu toko vahingossa kokonaan ja vietetty mukava viikonloppu mökillä. Äsken silmäilin KSPK:n ja Kemkon sivuja löytääkseni jonkun meille sopivan tokoryhmän. Ei löydy ei. Pitää vissiin ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa taas jahkata alokkaan liikkeitä ihan itsekseen.

Mitä agilityyn tulee, me painitaan oikeastaan edelleen samojen ongelmien kanssa. Kepit sujuu jo jonkin verran paremmin, mutta putkista se ottaa välillä häiriötä. Lisäksi Jehnan mielestä kepit on ihan maailman tylsin ja typerin este, joten se ei kestä hirveän montaa toistoa peräkkäin. Hanskassa se treeneissä aluksi ihan loistavasti, mutta sen jälkeen se alkoi himmailla kontakteilla ja väijyä putkia sekä kierrellä ja kaarrella omituisesti. Juoksuja pukkaa vai? Joka tapauksessa me tehtiin kaksi tyylipuhdasta 1-luokan rataa ja oon enemmän kuin tyytyväinen. Saatoin myös itse vähän kiihdytellä Jehnaa niiden muutaman nappisuorituksen jälkeen, kun kelpi nimittäin mitattiin ja tulos oli 42cm.. Jos Tornioon kuului tiistaina iltasella jotain outoa hypettämiseltä vaikuttavaa kaikua, jep se olin minä.

Eli jatkossa yritän olla kiihdyttämästä koiraa entisestään, en toistele sen kanssa samaa (onnistunutta) ratapätkää kovin montaa kertaa ja koitan pysyä itse järkkymättömässä zen-tilassa. Viimeisin on helpommin sanottu kuin tehty. Kumma homma vaikka yritän kuinka niellä turhaumuksen, vaistoaa Jehna korvistani tupruavan savupilven. 

tavoitteet 2013

Mitäs me lomalaiset? Perinteisen kahden viikon joululoman sijaan meidän luokkaa lykästi, kun saatiin vielä yksi lomaviikko (krhm, kutsutaan myös opinnäytetyöviikoksi mutta.. kerkiäähän sitä..) lisää tammikuulle. Joulu on juhlittu syömällä miltei koko vuoden edestä (näin opiskelijat keräävät vararavintoa kuivaa kevättä varten - eipähän ainakaan pääse nääntymään) ja uusivuosi meni kyllä aika pitkälti samassa hengessä. Pistettiin siis oikein kunnolla läskiksi!

Tässä vaiheessa alkanutta vuotta on ehkä hyvä käydä tulevan vuoden tavoitteita läpi, vaikka olen kyllä sanellut ne treenipäiväkirjaamme jo aika päiviä sitten. Tuntuu aina niin hurjan pelottavalta kirjoittaa tavoitteita tänne kaiken kansan nähtäville: mitä jos me ei onnistutakaan? Olen iänikuinen pessimisti, joten varaudun aina pahimpaan..

AGILITY

- kontaktit kuntoon

- estevarmuutta ja yhteistyötä

- täysi kisavalmius ja kisat

Yksinkertaisesti. Oikeastaan mulla vähän jännittää mitä tämä 3 viikon tauko miedän agilitylle on tehnyt mutta toivotaan parasta. Kontakteille lomailu on tehnyt hyvää, ehkä? Luulisin, että kun Jehna pääsee pitkästä aikaa töihin agin muodossa, se on niin kierroksilla ettei se muista sen himmailua enää. Pitää aloittaa heti alustapalkalla. Ja meidän kisaneitsyys päivämäärä on katsottu valmiiksi jo viime lokakuussa. Toivottavasti en joudu syömään sanojani ja päästään korkkaamaan meidän kisaura vihdoin ja viimein!

TOKO

- alokasluokan liikkeet

- kisat, klumps

- innostus riittäisi

Niin. Eritoten yritän pitää kiinni tuosta viimeisestä. Kummasti on innostus lipsunut taas loman aikana joka päiväistä seuraamispätkää ja noudon reenaamista lukuun ottamatta. Ai miten niin me harjoitellaan vaan kivoja juttuja? Höpöpuhetta! Toivottavasti, voi toivottavasti, päästäisiin johonkin tokoryhmään, koska ainainen yksintreenaaminen ei tuota tulosta ollenkaan. Ainakaan meillä. Sitten kun saadaan alokasliikkeistä varmat, voitaisiin käydä kurkkaamassa vähän kisakenttiä.

Muita tavoitteita on tietysti terveenä pysyminen ja lonkkakuvaukset, mutta muita tavoitteita en uskalla kyllä kirjata ylös. Olisi ihanaa käydä nappaamassa BH ja harrastaa pk-juttuja, mutta valitettavasti pienellä paikkakunnalla kyseisen harrastuslajin piiriin pääseminen on erittäin kiven takana. Käyttäytymiskoeliikkeitäkin harjoittelisin mielelläni ryhmässä, tai edes joidenkin muiden kanssa.

Nyt lomaillaan vielä ensiviikko ja palaillaan sitten meidän tyypilliseen verenmaku suussa -treenaamiseen!

voihan nenä!

Hupsista! Ulkoasu koki vähän kovia allekirjoittaneen kädestä. Kummasti sitä mökillä inspiroituu, kun ei ole tietokonetta mailla eikä halmeilla.. tai ainakaan nettiä! Rentouduttiin siis viikonloppu mökillä ja nautittiin luontäidin helmassa. Jehna pääsi assistentiksi pihahommiin, puolukkaan sekä tietysti tarpomaan metsäretkille mukaan. Lisäksi hän koki erittäin tärkeäksi porukassa ainoan työtä tehneen, Jekun, viihdyttämisen. Jehna koki äärettömän tärkeäksi, että Jekku sai rapiat 20 kilometriä hirven perässä laukottuaan reilun 10 kiloa mustaa kelpietä roikkumaan niskaansa. Jekussa on sen verran herrasmiehen vikaa, että se antautui pikkusiskolleen oitis ja kiepsahti selälleen tassut kohti pilvetöntä taivasta, jolloin ilkukurinen kelpie sai hurjasti pöhisten roikkua milloin sen korvassa, milloin kaulakarvoissa. Varsinainen personaltrainer.. Porukan mummeli pysyi visusti poissa nuorten tieltä ja seikkaili pitkin mökin pihaa tehden välillä ällistyttäviä katoamistemppuja. Koirien (ja tietysti ihmisväen) mielestä varsin onnistunut viikonloppu! Jehna röhnöttää tällä hetkellä sängyssä kannat kohti kattoa, eikä se jaksanut edes käydä kurkkaamassa ovella kun posti tuli. Kertoo paljon kelpien onnellisuusasteesta.. Kyllä mökkeily on parasta!

Tänään käytiin aamusella vielä vähän agilitykentällä ja voisin kyseisten treenien jälkeen lähinnä oksentaa yksisarvisia, sateenkaaria sekä muita kauniita asioita. Hämmentää miten hyvin se on kuulolla! Mökkireissun jälkeistä väsymystä? Putkiansoihin ei langennut, ohjurikepit meni kuin vettä vaan, puomin kontaktit oli alkutilanteeseen nähden sähäkät ja niin edelleen. Harmi kun ei päästä tänään ohjattuihin. Ensviikolla päästään täysin uuteen ryhmään, uusien ohjaajien valvovien silmien alle. Jospa saisin pidettyä omat ajatukseni koossa kyseisissä treeneissä, jolloin Jehnakin pysyisi mulla hyvin hyppysissä.

PS. Jehna on juoksunsa juossut! Jipii!

sivistynyt hupsista & syksyn ensimmäiset ohjatut aksat

Jaahas, kesä meni jo. Ai mitäs me kesällä? No ei hirveästi mitään. Vuorotyön vuoksi mulla ei ollut mahdollisuuksia treenata säännöllisesti ja aikakin oli kortilla. Podin alkukesän ihan hirveän huonoa omatuntoa, kun haaveeni kisauran aloittamisesta elokuussa ei ollutkaan toteutumassa. Hyi minua, huono kelpparin omistaja. Kyllähän nyt 1,5-vuotiaan kelpien pitäisi jo agilityssa kisata? Not. Aikani painiskelin hardcore-luokan syyllisuudentuskan kanssa, mutta jossain vaiheessa pääsin siitä yli. Mitä suotta stressaamaan, kyllähän meillä on aikaa kisata vielä monia, monia vuosia.

Kesällä tapahtui kuitenkin mullistavia juttuja. Joidenkin mielestä ehkä tyhjänpäiväisiä ja turhia, suorastaan typeriä, mutta ainakin mulle nämä on henkilökohtaisesti tärkeitä asioita. Ensinnäkin mielestäni luen Jehnaa paljon paremmin ja Jehna lukee minua paljon paremmin. Samaan syssyyn voisin mainita, että meidän suhde on paljon tiiviimpi ja luotto koiraa kohtaan on kasvanut todella paljon. En tiedä, tuntuu vain että me pelataan paljon paremmin yhteen. Toinen juttu liittyy luoksetuloon. En ole varmaan ikinä ollut Jehnasta niiin hurjan ylpeä. Olin molempien koirien kanssa iltalenkillä hiekkakuopalla. Laskin kaksikon irti ja aikamme eteenpäin tarvottuamme (Jehna tietysti tapansa mukaan edellä ja Sofi lyllertäen mummovauhtiaan peräsimessä) tajusin jäniksen toljottavan paikallaan suoraan meidän edessä. Otus oli tietysti niin nopea, etten ehtinyt reagoida ennen kelpietä, joka oli jo kiitämässä pitkäkorvan perässä. Seisoin hetken paikoillaan kylmä hiki otsalla valuen ja karmeita ajatuksia pohdiskellen ("No niin. Nyt se juoksee tuonne autotielle ja jää auton alle tai eksyy jonnekin tai *lisää tähän jotain kamalia ajatuksia*!!1"). Tajusin kuitenkin huutaa käskevään, kuuluvaan (ehkä rääkäisy kuvaisi tätä "kutsua" paremmin..) sävyyn koiraa takaisin ja.. täh? Jehna otti vielä muutaman juoksuaskeleen, pysähtyi ja kaarsi takaisin. Meinasi nousta tippa linssiin. Ja mitä vielä! Tämä sama tapahtui kesällä useaan otteeseen. Jänispaistirikas kesä näemmä.

Nyt alkaa jo arki painaa päälle ja ollaan päästy jo vähän reenaamisen makuunkin. Ensimmäiset ohjatut treenit tälle syksylle olivat hienoinen katastrofi, mutta en totta puhuakseni oikein muuta osannut odottaakaan. Kepit meillä on nyt tehotreenauksessa, sillä niitä Jehna ei oikein tahtonut hahmottaa (ainakaan samaan tapaan kuin viime keväänä). Harmi kun ohjurit on nyitty kepeistä pois, byhyy. Harjoitusten rata oli meille todella haastava, sillä se sisälsi niin hankalia kulmia kuin pakkovalssattavia kohtia. Ja herranjeesus, ei me olla Jehnan kanssa koskaan tanssittu radalla, vaikka ollaankin valssailtu tosi paljon kiertoharjoittelun merkeissä. Jehna ja valssaaminen ei vaan jotenkin kuulu samaan lauseeseen. Hiottiin, jahkattiin ja hangattiin - kyllä se lopuksi onnistui. Jehnaa on tavattoman hankala yritää tässä vaiheessa ohjata, koska se täytyy ohjata takaapäin, mutta se ei osaa vielä itse hakea kaikkia esteitä riittävän hyvin. Keinun vaikea kulma tuotti Jehnalle vaikeuksia, mutta sitä en lainkaan ihmettele. Niinpä palkkasin Jehnaa ovelasti ennen keinua ja ohjasin sen liioitellusti keinulle.

Viimeistä kertaa tuota samaista monsteripätkää suorittaessamme onnistuin kaatamaan yhden hypyn (...) ja sain samalla mustan, epäilyttävästi kelpietä muistuttavan kasan päälleni. Ei ihan nappiin siis. Mulla on jalo taito nähdä aina ne negatiiviset kohdat ja keskittyä niihin, mutta tosiasiassa Jehnassa oli todella paljon hyvääkin mitä näihin treeneihin tulee. Puomin alastuloihin olen tyytyväinen, koska ajattelin "pinta"-käskyn unohtuneen täysin. Käyttäytyminen kentällä oli esimerkillistä ja hypyt sekä putket Jehna haki käsittämättömän hyvin. Kyllä me täältä vielä noustaan!

Vielä kun päästäisiin johonkin pätevään tokoryhmään niin..

vappu räkä poskella

Juu. Ei siinä merkityksessä, että liikuskelisin polla sekaisin Kemin keskustassa räkä poskella. Menisin kyllä ihan keveästi krapulaisesta mutta ei: tää on flunssaa. Räkä valuu, päätä särkee ja hengitys pihisee. Kelpien vappu on ollut siis hyvin rento, joskin ajattelin kömpiä täältä vällyjen välistä ylös ja raahata itseni (tai sitten Jehna raahaa minut?) hallille ihan vaan hiomaan pikkusen keinua, puomia ja keppejä. Saattaa tosin olla, ettei mulla riitä henki sinne asti ja jään johonkin välille. Nämä on just niitä päiviä, jollon toivoisin olevani työssä käyvä ja autollinen. Tai että se halli vois olla edes sen 2km lähempänä? Miksi asun keskustassa ja hallille on matkaa noin 7 kilometriä?

Sain sunnuntaina Jehnasta paljon irti: se teki muutaman tosi nopean 2on2offin. Mutta Houston, we have a problem. Jehna tapittaa minua koko ajan, eikä ota kontaktia jos jään jonnekin kauemmas taakse. Täytynee palkata koira siis edestäkäsin. Problem solved. Kuppitreeniä siis kehiin.

Ironista kyllä, Janni heitti meitä positiivisuushaasteella. Nauran itseni kuoliaaksi.

Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää).
Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).

1. Illalla kun oikein uuvuttavan päivän jälkeen kömmit sänkyyn peiton alle ja Jehna tulee viereen istumaan ja odottamaan, että annan sille luvan tulla  viereen (sais se ihan ilman lupaakin tulla, mutta kelpie on kohtelias joissakin asioissa :D yllättävää kyllä). Kun annan sille luvan, se sinkoaa kainaloon kettukerälle nukkumaan.

2. Se huuto ja piuaaminen, mikä alkaa kun menee käymään kotona Rovaniemellä: Sofi on niiiiin onnellinen. Sen pikku häntä vispaa ihan hurjasti ja se on niin äitin tyttöä. Ja kun meen lattialle makaamaan, se alkaa piehtaroida ja puskea. Some things never change! ♥

3. Uupunut koira. Sofi väsähtää vähemmästä, mutta pitkän lenkin jälkeen on ihana katsella mummelia, joka nukkuu onnellisesti tuhisten monella mutkalla omassa korissaan. Vaikka Jehna ei koskaan niin tappiin väsynyt ole, etteikö se jaksais lähteä tekemään töitä tai höntsäämään, kyllä se nukkuu väsyneenä paljon syvemmin ja tuhisee unissaan. Ah.

4. Tavoitteiden asettaminen ja tietysti niiden saavuttaminen! Siinä mielessä oon hirveän järjestelmällinen ihminen, että tykkään kirjotella kalenteriin ylös kisasuunnitelmia ja listailla asioita. Ihan parasta kirjotella paperille ylös asioita, joissa on jotain parantamisen varaa ja rustata siihen alle mitä niille pitäisi tehdä. Eikös hyvin suunniteltu oo puoleksi tehty?

5. Metsässä lenkkeily molempien koirien kanssa kaikessa rauhassa. Voi haistella omia ajatuksia ja velloa unelmissa keskellä kivoja maisemia.

6. Onnistuminen. Oli kyse sitten luoksetulosta hankalassa tilanteessa, kun koirapuistossa kaikki koirat juoksee päätä pahkaa toiseen suuntaan, vaikeahkosta ohitustilanteesta tai nappiin menneestä perusasennosta. Se on ihan paras tunne.

7. Mukavat koiraihmiset! Kun oot kohdannut jatkuvassa sumassa koiraihmisiä, jotka pönkittää itseään lyttäämällä sinun omat menetelmäsi täysin ja pitää sinua selvästi huonompana kuin itseään, on aivan ihana tavata aidosti ystävällisiä ja mukavia koiraihmisiä. On huippua jutella samaa lajia harrastavien ihmisten kanssa, mutta tykkään ihan yhtä lailla keskustella kera ihmisten, joiden koira nauttii pitkistä lenkeistä ja tavallisista kotioloista.

8.  Koirakuvioiden ulkopuolinen elämä. Koirat on iso osa elämääni, mutta henkilökohtaisesti tarvin siihen muutakin sisältöä kuin nakeilta haisevan treeniliivin ja agilityhallilla vietetyt viikonloput. Koirattomat ystävät ja pienet lomat, joiden ajaksi sysään törkeästi kelpien vanhemmilleni, ovat ihan huippuja! Tosin poden jo viikossa niin kovaa ikävää, että sen jälkeen haluaakin pysyä taas pitkän aikaa kotosalla koiran kanssa..

9. Kisatalkoilu! Pari päivää vietellen pelkissä koirapiireissä myymällä kanttiinissa makkaraa tai nököttäessa radan reunalla ratahenkilöstössä. Kisafiilis on huipussaan, kun yleisö eläytyy radan käänteisiin ja kannustaa. Ja jossain välissä käyt huitasemassa oman koiran kanssa pari rataa. :D Sivuseikka!

10. Maata koiran kanssa sängyssä pitkään katsellen täysin aivottomia tv-sarjoja. Itsehän en tehnyt sitä tänään.. Enkä varmasti katsonut Jordan: Povipommin Päiväkirjoja..

Pistetään vahinko kiertämään! ;-) Haaste lentää Hannalle, Marjalle, Jasminelle, Iitulle ja Nathalielle.

No ohhoh..

Ai mitä me ollaan tehty viime päivityksen jälkeen? Aksailtu paljon ja välissä aksailtu hyvin vähän, opeteltu edelleen olemaan yhteiskuntakelponen koirakko ja nautittu ihanista lenkkeilyilmoista. Tosin mulla nyrjähti nilkka viime treenikerralla ja sain jalkaan kevytkipsin. Lisäksi samalla reissulla käteni sai tuta kuinka yllättävän terävät pikkukelpin hampaat onkaan (se vahingossa tikkas käteeni lelun sijaan - yritäppä sihdata palkkaleluun kun tyhmä omistaja heittämisen sijaan hyppii ja heijaa lelu kädessään). Lenkkeilyilmoista sen verran, että kirosin Kemin alimpaan helvettiin muutaman "vilpoisen" pakkaskelin jälkeen: Jehnalla ei pysyny tossut jalassa ja lenkkeily oli käytännössä täysin mahdotonta. Ja se tuuli, hyi! No, we survived ja tässä ollaan.

Viime aikoina me ollaan Jehnan kans keskitytty yksittäisiin esteisiin (lähinnä puomiin, renkaaseen ja keppeihin) ja hyppykuvioihin. En voi käsittää miten tuolle otukselle pussit ynnä muut on ihan piece of sausage, mutta renkaan kanssa me ollaan jouduttu painimaan ihan todenteolla. Nyt alkaa homma vähän skulata pikkuhiljaa, mutta kyllä siinä riittää edelleen työsarkaa. Älyttömän kova työmoraali Jehnalla kyllä on ja naurankin sille monesti ääneen, kun Hän on muka niin todellinen aksakoira jo tässä vaiheessa. Se hallitsee kaikki semicoolin agilitykoiran elkeet: esteen takana tärräämisen, paimenkoiramaisen kyyryasennon ja kovan luokan "anna mulle jo jumankauta lupa lähteä liikkeelle"-ilmeilyn. Vitsi kun tuo oma koipi ei alkais reistailemaan enempää (revin viime yönä kipsin pois - kuka helkkari voi elää tuollanen jalassa?), niin päästäs taas jatkamaan meidän surkuhupaisaa uraputkea agilityn merkeissä!

8 faktaa - tunnustus

Tunnuksen saaneen pitää;
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

Saatiin tunnustus Hannalta (Oiva ja Luka) - kiitosta vaan! Valitettavasti en heittele tunnustuksia kellekään, koska kaikki meidän lempparit on jo saaneet tunnustuksen. Tehdään tämä nyt pois alta, KOSKA KAIKKI MUUTKIN KERTA. Multa on tosin mennyt vähän ohi, että onko haasteen puitteissa tarkoitus kertoa itsestään vai koirista. Päätin, että lähinnä koirista.

1. Multa kysytään ainakin pari kertaa viikossa Jehnan rotua. Säkäähän taskupelpillä on vaan jotain 39cm, mikä hämää monen kokeneenkin koiraihmisen silmää pahasti. Kyllä, se on kelpie. Kyllä, kelpiet voi myös olla mustia ja kyllä, se on hervottoman pieni.

2. Sofin ja minun hurjina agilityvuosina me noustiin 2-luokkaan neljän kisan jälkeen. Ensimmäiset kisat meni penkin alle jännitykseni vuoksi, mutta sen jälkeen me loistettiin - ainakin niissä kolmessa kisassa..

3. Sofi rakastaa huulirasvoja. Myös huulipunat ja -kiillot kelpaa paremman puutteessa. Meillä täytyykin pitää huulirasvat tasojen päällä, eikä niitä kannata jättää lattialle heitettyjen housujen taskuun venymään. Se ei nimittäin ole siellä kauaa..

4. Jehna on ihan varmasti maailman lällyin kelpie. Se nukkuu aina vieressä ja mielellään mahdollisimman lähellä. Yleensä se siirtyy jossain vaiheessa yötä jalkopäästä viereeni istumaan ja tuijottamaan erittäin säälittävästi, ja kun sille sanoo "no tuu lähelle", se sinkoaa oitis kainaloon ja uinahtaa tyytyväisenä jatkamaan kelpieuniaan. Jehna tykkää myös luonnottoman paljon olla sylissä leivottavana ja kuonopusut on sen mielestä kivintä ikinä!

5. Siinä missä Sofilla on paha huulirasvariippuvuus, on Jehnalla varsin kumma fetissi halkokorin puusilppuun (meillä on takan edessä halkoja korissa ja se korin pohja on tietysti täynnä puunkuorta ja kaikkea muuta oheistuotetta). Jos Jehna katoaa vaivihkaa näköpiiristä, on se todennäköisesti narskuttamassa onnellisena puusilppua halkokorin vieressä tai nakkelemassa crocseja kodinhoitohuoneessa.

6. Meillä Ikean pehmolelut on todettu kaikista kivoimmiksi leluiksi. Sofin ja Jehnan mielestä ihan ykkösiä ovat Ikean rotat (jotka meillä on tietysti kaikissa väreissä), hiiret, lepakko ja marsu. Ikean pehmeä jalkapallo taas ei sykähdytä Sofia millään tavalla, mutta se on ihan ehdottomasti Jehnan lempparein lelu ikinä!

7. Jehna rakastaa tv:n vahtaamista. Se saattaa istua valehtelematta tunninkin BB:n ääressä seuraten koko ajan tiiviisti tapahtumia. Meillähän siis vain koira katsoo BB:tä, köh köh.. Jehnan ehdottomia lempisarjoja ovat Big Brother, Pasila, Sinkkuelämää ja Subin jatkuu-mainos, jossa pyörii erivärisiä neliöitä. Jalkapalloa kelpi tykkää myös seurata.

8. Mulla on aina takin taskussa koiranruokaa. Aina.

Ai mikä päivä tänään on?
No tietysti Pöhniksen synkkärit!

Ikimuistoinen päivä vietetään pakoilemalla tuota hirveää tuulta/myrskyä (tuntu että Jehna lähtee lentoon kun käytiin ulkona..) ja treenailemalla sisällä. Toivon kyllä hartaasti tuon järkyttävän tuulen loppuvan, jotta päästäs käymään oikein kunnon synkkärilenkillä. Heikolta kyllä näyttää. Tällä hetkellä Jehna katsoo Monsterit OY:tä telkkarista Ikean pallo suussaan. On se kyllä ihan hassu koira.

En voi kyllä muuta kuin kiittää Ritvaa! Jehna istuu minun käteen niin hyvin, että en voisi oikeasti parempaa toivoa. Harmittaa vaan vietävästi, kun ei olla päästy kunnolla harrastamisen makuun vielä. Jehna keskittyy tosi hyvin ja kaikessa sen tekemisessä näkyy semmonen kunnon positiivinen asenne. Se tekee mielellään ja täysillä, se on hirveän kekseliäs ja kestää toistoja. Mulla arvelutti joskus muutamien eri rotujen välillä palloillessa, että millanenhan kelpie on kotona. Toiset sanoi, että kelpie on kotona huomaamaton ja toiset sanoivat täysin päinvastoin, että kelpie haluaa olla aina tekemisessä mukana. Jehna haluaa olla mukana ihan kaikessa. Kun tiskaan, se pötköttää jaloissa tai pöydän alla, ja kun siivoan, se pyörii koko ajan ympärillä. Minusta se on pelkästään positiivinen asia, koska koira on mulle perheenjäsen, joka saa häärätä kotonakin kaikessa mukana. Pelkäsin myös, että kelpie on "liian" työkoira, joka ei välttämättä osaa olla niin hirveän hyvin hellittävänä ja pusuteltavana. Onhan se totta kai paljon itsestä kiinni miten sitä koiraa käsittelee. Mie nimenomaan haluan, että koira nukkuu minun vieressä ja haluaa rapsutuksia. Jehna kyllä ottaisi kaiken maailman hellyydenosoituksia vastaan vaikka 24/7. Jehna on ihan täydellinen yhdistelmä ihanan hupsua kotikoiraa ja keskittymiskykyistä työkoiraa, jolla riittää intoa tehdä. Kaiken lisäksi Jehna on ihana koirapersoona, jolla on omia outoja juttuja: se rakastaa tv:n katsomista ja se sekoaa ihan täysin Ikean pehmopalloista. Aamulla se herättää tuijottamalla tai mahdollisesti paiskomalla jotain leluja nukkuvan kohteen päähän! Jehna myös rakastaa kaikkia koko pikkukelpien sydämellään - oli kyse sitten koirasta tai ihmisestä. Se tuntuu pakahtuvan onnesta aina toisen koiran kanssa leikkimään päästessään tai kun se saa lähestyä jotain ihmistä.

On se ihana kääpiökelpi (joka on kovasti saanut lihaksia ja alkanut jo näyttää vähän enemmän koiralta)!

Mitäs me ollaan viime aikoina puuhailtu? Ei hirveästi mitään, jos totta puhutaan. Agitreeneissä käytiin loppujenlopuksi vaan kolme kertaa, koska työharjoittelun vuorot osui melko huonosti treenien kannalta. Joka tapauksessa ne kolme treenikertaa meni sinällään ihan hyvin, vaikka nyt olen entistä varmempi, että haluan kouluttaa omat koirani itse ihan alusta lähtien omilla metodeilla. Toivottavasti saisin nyt avaimen Kemkon halliin edes keväälle, koska muuten tämä meidän harrastelu menee ihan höpöksi! Alkeiskurssilla Jehnan keskittymiskyky parani ja tietyt esteet se oppi jo todella hyvin. Putkikulmia me otettiin keskenään aika paljon ja tehtiin vähän pitempiä pätkiä. Hämmennyin suuresti, kun Jehna posotti täyttä häkää kiinni olevaan pussiin - siis heti ensimmäisella yrittämällä. Ainiin, se on kelpie.. On myös hauskaa katsoa miten jännittynyt ja keskittynyt Jehna on, kun se lähtee suorittamaan vaan muutamaa estettä: sen kroppa tärisee hullun lailla ja se on täysissä valmiuksissa juoksemaan täysillä ja tekemään kaiken semmosella kelpiemäisellä innolla. Se on niin innoissaan ja se on kaikista parasta!

Sofin kans käytiin eilen hierojan luona ja voin kertoa, että se tuli kyllä tarpeeseen (mistä tulikin mieleen, että olisi ehkä ihan hyvä idea käydä itsekin moisessa käsittelyssä..). Selästä löyty jumeja, jotka paheni aina taaksepäin mentäessä, mutta nyt pitäis olla homma reilassa. Sofihan tosiaan on vähän turhan mäyräkoiramainen havaksi, mikä varmasti ottaa selän päälle. Luulisin myös, että agilityvuosien kepitykset ovat tehneet tehtävänsä. Hieroja kehui Sofin takajalkojen lihaksia - kuulema aikamoiset möntit! Pitänee tarkkailla tilannetta oisko tarpeellista käydä vielä toistamiseen hierojan pakeilla. Sofi liikkuu minusta jo nyt todella paljon paremmin ja on paljon virkeämpi (koiran piti olla väsynyt hieronnan jälkeisenä päivänä, tä?). Jehna pitäis kans viedä ihan rutiinikäynnille, vaikka sille tuskin mitään jumeja on vielä ehtinyt kertyä.Tänään on ollut sitten enempi Jehna-painotteinen päivä! Sofi sai viettää rauhallista lepopäivää, kun pakkasin Jehniksen autoon ja lähdettiin Oikaraiseen lenkille bc Tuiken ja Vilpin sekä Rella-labbiksen kanssa. Möhniksestä oli asiaan kuuluen erittäin jänskää juoksuttaa kolmikkoa! Koettiin myös melko jännittävä hetki, kun Jehna molskahti ihan vapaaehtoisesti lampeen. Jehna, joka vihaa vettä, märkää ja eritoten märkiä koiria. Pelpi kävi uimassa pikkumutkan ja tuli varsin traumatisoituneena takas rannalle. Eli ehkä siitä ei kuitenkaan kuoriutunut mitään hurjaa vesipetoa.

Kuvat Saara Kangasniemi

Kuvista kiitos Paula Grekelälle!

Käytiin viikonloppuna vierailemassa Rovaniemellä ja viihdytettiin myös Sofi-mummelia olemassaolollamme! Otettiin Sofin kans tokojuttuja ja aksaatreenejä valssien ja norskien merkeissä takapihalla. Kovin hän on hieno edelleen!

Jehnan kans puolestaan ollaan treenailtu perusasentoa ja seuraamista. Koira hiffaa jo tosi hyvin mitä haen ja mulle alkaa olla jo ongelma pysyä tuon otuksen perässä.. Nyt vaan vahvistetaan perusasento käskysanalla ja yritetään pitää se oikea paikka + pylly suorassa. Vauhdikkaalla kelpillä kun se takapuoli saattaa vinksottaa suuntaan jos toiseen kun sen kiireessä maahan lyö! Vähän harmittaa, kun taisin unohtaa naksun Rovaniemelle, eikä sen kanssa pysty nyt taiteilemaan. Seuraaminen meillä on vielä täysin alkuvaiheessa eli imutellaan edelleen menemään vaan.
Pentutokotreenit oli tosiaan eilen illalla ja oon tosi yllättynyt miten Jehna käyttäyty tosi näpsäkästi! Ekoissa harjotuksissa se lähinnä sinkoili sinne tänne ja levis käsiin koko koira - järkyttävää räksyttämistä ja vaahtoamista ympäriinsä. Eilen ei ollu mitään. Pari kertaa haukahti, kun ei tajunnut mitä hain, mutta kontakti pysy ihan mielettömän hyvin koko ajan. Palkkailinki sitä kyllä siihen malliin, että sille oli melko kannattavaa tapittaa minua silmä kovana! Keskityttiin lähinnä perusasentoon, maahanmenoon jäävänä ja lopuksi vähän katottiin luoksepäästävyyttä. No, maahanhan Jehna osaa mennä, mutta märkä maa ja omistajan (köh köh) motoriset ongelmat tuli vähän liikkeen tielle.. Treenata täytyy ja eritoten tuota märällä ja vähän "kurjalla" alustalla maahanmenoa pitää yrittää ottaa.

Luoksepäästävyyttä me toivottiin otettavaksi, koska noh, siinä tais kaikilla olla jos jonkinmosita ongelmaa. Mie tietysti heti käsi ojossa huiskuttelin ja kerroin meidän suurista ongelmista sen suhteen. Noh, koira perusasentoon ja ohjaaja kävi ensin meidän molemmilla puolilla kävelemässä ja hyvin pysy Jehnan kontakti. Mietin siinä pienessä päässäni, että no eihän tää vielä mitään, mutta tuuppas kuule siihen lähelle niin saat suuren ja märän suukon.. Ja mitä vielä! Jehnan kontakti pysy koko ajan, vaikka ohjaaja kävi koskemassa jostain sen kaulan tienoilta. Multa tippu silmät päästä ja meinasin kuolla onnesta!
Jehnahan on kaikkea ja kaikkia rakastava olento, joka kokee elämäntehtäväkseen paimentamisen ja rakkauden eteenpäin jakamisen. Pussailu on sen ehdotonta lempparipuuhaa! Ohituksissa meillä ei oo mitään ongelmia ihmisten kanssa (ei koirienkaan, ellei ne kovin rähise - kävi tuossa joku aika sitten niin, että kahta sakua ulkoiluttava mies ei pystynyt pitämään rähiseviä koiriaan tien toisessa laidassa, vaan niiden koirien kuonot koski jo minun pohkeita siinä määrin, että Jehnakin kuumu - tietenki, onhan tuollanen nuorelle koiralle tosi haastava tilanne), eikä Jehnaa tarvi ottaa mitenkään lyhyemmälle hihnalle vaan se jolkottelee sunnuntailenkkeilijöistä välittämättä. Mutta auta armias jos joku sattuu lässyttämään sille tai sanomaan sille vaikka muutaman sanan - siinä vaiheessa on jo ilo irti siinä määrin, että ilopissa on erittäin todennäkönen reaktio. Parempaan suuntaan ollaan kyllä ehdottomasti tämänkin kanssa menossa!

Viikonloppuna käytiin myös pitkästä aikaa Paulan ja Dara-collien kanssa lenkillä. Jehnalla oli kova homma pitää lammaslauma kasassa, kun Dara meinas koko ajan lähteä haahuamaan vähän liian kauas. Dara-parka sai varmasti ikuisia traumoja reissusta tipahdettuaan kahteen otteeseen johonkin puron tapaiseen. Jehna ihmetteli vieressä, että miks ihmeessä joku vapaaehtosesti molskahtaa tuonne. Tuntemattomat ovat collieneitien mielet!

Lokakuussa meillä pitäis sitten alkaa agin alkeiset!

Ai mitä me ollaan tehty?

No me ollaan mm. lahnailtu! Lisäksi me ollaan käyty pitkillä lenkeillä hiekkakuopalla (siis Rovaniemellä), leikitty Ikean pehmojalkapallolla, nukuttu, levätty, lenkkeilty, opeteltu oleen nätisti ihmisten kans, koirapuistoiltu ja lähinnä vaan bousailtu menemään. Kesä oli ihan extra kiireinen, vaikka hirveästi ei tullut edes tehtyä mitään - paitsi töitä. Ne vei minusta miltei kaikki mehut, joten pääasiassa me vaan lagailtiin menemään ja no.. lenkkeiltiin.

Tällä hetkellä me ollaan takasin Kemissä, joskin kokoonpanossa tapahtui melko radikaali muutos, jonka koko kesän mietinnän jälkeen jouduttiin toteuttamaan: Sofi jäi vanhempieni luokse Rovaniemelle. Vanha rouva Sofi-Anna Sakkoraitti (äitillä on ollu aina tapana nimetä meidän eläimet.. paras on varmaan edesmennyt luppakorvakani Viivi "Viivi Vappuraitti Pylykkänä" - Viivi-paran nimi juonsi sitten niin pitkälle, että reppanaa kutsuttiin tottuneesti Pyllyksi..) on sen verran vanhentunut niin fyysisesti kuin psyykkisestikin - dementiaa ei ole toistaiseksi havaittu! - että päätin sitten jättää mummelin eläkkeelle. Ikävä on suuri, mutta luulen että tämä on se hinta, joka pitää maksaa Sofin onnellisuuden vuoksi. Sen jalat ei ois enää kestäny kerrostalon portaita eikä toisaalta sitten kantamistakaan. Näin ollen Sofi saa siis viilettää äitin ja isän luona takapihalla, röhnöttää isän mahan päällä iltasin rapsutettavana, viettää ansaittua mökkihöperyyslomaa mökillä ja pitää koko poppoon ruodussa isän hirvikoira Jekkua myöten!

Palattiin tänne Kemiin siis Jehnan kans kaksistaan, eikä menoa ole kyllä puuttunut (no, itsehän kelpien halusin..)! Koirapuisto on ollut ahkerassa käytössä ja Jehna on ottanut siellä itselleen ihan uuden roolin. Aluksihan kääpiökelpi riehu ja juoksi täysiä kaikkien muiden kanssa, mutta nyt Hän on tajunnut tehtävänsä: paimentaminen. Jehna siis käytännössä pönöttää tosi jännittyneenä paikallaan (sillä on sellanen peruspäivystyspaikka siinä rannassa) ja hyökkää heti työn kimppuun kun tarve vaatii. Erityisen tärkeäksi Jehna kokee itsensä siinä vaiheessa, kun joku heittää koirille palloa. Kun koirat tietysti pinkovat pallon perään minkä koivistaan pääsevät, syöksyy Jehnis paimentamaan laumaa. Siinä vaiheessa kun joku koirista saa pallon itselleen ja koko konkkaronkka lähtee viilettämään kohti sopivaa pallon heittäjä -ehdokasta, luulee Möhkis saaneensa porukan kääntymään älyttömän mahtavien paimennuskykyjensä avulla.. Sitten Hän kipittää todella ylpeänä hienossa kaaressa takaisin päivystyspaikalle ja toistaa saman monta, monta kertaa uudelleen. :D No, minkäs kelpi luonteelleen mahtaa.

No, tällä hetkellä meidän koirapuistoilu on jäissä, koska Jehnalla on juoksut. Tai pikemminkin on ehkä juoksut. Päättelin näin ihmeellisestä, punertavasta läntistä valkosella täkkipussilla ja muutaman poikakoiran piipityksestä koirapuistossa. Ihme vauvakoira kun ei voi juoksuja tehdä kertaheitolla kunnolla! Meillä ois myös tänään alkanut pentutokokurssi, mutta eipäs tietysti sinnekään pääse tämän juoksuepäilyn johdosta. Kaiken lisäksi oon itse järkyttävässä flunssassa, joten palloilu kylmässä viimassa ei ehkä ole se fiksuin ajatus.

Joka tapauksessa mulla on ollut suunnitelmana alkaa päivitellä tätä vähän useammin, jos tuo pentutokokin saataisiin korkattua auki! Olis ehkä vähän enemmän motivaatiota kirjoittaa kunnon treeneistä, eikä omista pienistä naksuttelusessioista.

Ps. Jehna on edelleen medi ja noin suunnilleen sheltin kokoinen rotta..