keskiviikko 30. marraskuuta 2011

8 faktaa - tunnustus
Tunnuksen saaneen pitää;
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

Saatiin tunnustus Hannalta (Oiva ja Luka) - kiitosta vaan! Valitettavasti en heittele tunnustuksia kellekään, koska kaikki meidän lempparit on jo saaneet tunnustuksen. Tehdään tämä nyt pois alta, KOSKA KAIKKI MUUTKIN KERTA. Multa on tosin mennyt vähän ohi, että onko haasteen puitteissa tarkoitus kertoa itsestään vai koirista. Päätin, että lähinnä koirista.

1. Multa kysytään ainakin pari kertaa viikossa Jehnan rotua. Säkäähän taskupelpillä on vaan jotain 39cm, mikä hämää monen kokeneenkin koiraihmisen silmää pahasti. Kyllä, se on kelpie. Kyllä, kelpiet voi myös olla mustia ja kyllä, se on hervottoman pieni.

2. Sofin ja minun hurjina agilityvuosina me noustiin 2-luokkaan neljän kisan jälkeen. Ensimmäiset kisat meni penkin alle jännitykseni vuoksi, mutta sen jälkeen me loistettiin - ainakin niissä kolmessa kisassa..

3. Sofi rakastaa huulirasvoja. Myös huulipunat ja -kiillot kelpaa paremman puutteessa. Meillä täytyykin pitää huulirasvat tasojen päällä, eikä niitä kannata jättää lattialle heitettyjen housujen taskuun venymään. Se ei nimittäin ole siellä kauaa..

4. Jehna on ihan varmasti maailman lällyin kelpie. Se nukkuu aina vieressä ja mielellään mahdollisimman lähellä. Yleensä se siirtyy jossain vaiheessa yötä jalkopäästä viereeni istumaan ja tuijottamaan erittäin säälittävästi, ja kun sille sanoo "no tuu lähelle", se sinkoaa oitis kainaloon ja uinahtaa tyytyväisenä jatkamaan kelpieuniaan. Jehna tykkää myös luonnottoman paljon olla sylissä leivottavana ja kuonopusut on sen mielestä kivintä ikinä!

5. Siinä missä Sofilla on paha huulirasvariippuvuus, on Jehnalla varsin kumma fetissi halkokorin puusilppuun (meillä on takan edessä halkoja korissa ja se korin pohja on tietysti täynnä puunkuorta ja kaikkea muuta oheistuotetta). Jos Jehna katoaa vaivihkaa näköpiiristä, on se todennäköisesti narskuttamassa onnellisena puusilppua halkokorin vieressä tai nakkelemassa crocseja kodinhoitohuoneessa.

6. Meillä Ikean pehmolelut on todettu kaikista kivoimmiksi leluiksi. Sofin ja Jehnan mielestä ihan ykkösiä ovat Ikean rotat (jotka meillä on tietysti kaikissa väreissä), hiiret, lepakko ja marsu. Ikean pehmeä jalkapallo taas ei sykähdytä Sofia millään tavalla, mutta se on ihan ehdottomasti Jehnan lempparein lelu ikinä!

7. Jehna rakastaa tv:n vahtaamista. Se saattaa istua valehtelematta tunninkin BB:n ääressä seuraten koko ajan tiiviisti tapahtumia. Meillähän siis vain koira katsoo BB:tä, köh köh.. Jehnan ehdottomia lempisarjoja ovat Big Brother, Pasila, Sinkkuelämää ja Subin jatkuu-mainos, jossa pyörii erivärisiä neliöitä. Jalkapalloa kelpi tykkää myös seurata.

8. Mulla on aina takin taskussa koiranruokaa. Aina.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti