kantapään kautta

Kesä meni hyvin pitkälti rennosti reenaillessa ja töitä tehdessä. Kesäkuun puolella tietokoneen kovalevy kosahti ja sain koneen takaisin vasta parisen viikkoa sitten. Siinä pätevä selitys päivittelemättömyyteen! Kävinpä myös katsastamassa Kreikan elämäntyyliä Zakinthoksessa. Sain oikein kunnon irtioton arjesta, ehkä vähän liiankin kanssa.. Paatuneena, alati stressaavana pessimistinä huolehdin yleensä aina lomamatkojeni aikana koirista (tiedättehän: mitä jos jotakin sattuu?). Tämän kertakaikkisen rentouttavan reissun aikana en miettinyt valehtelematta  koiria kertaakaan ikävöintiä lukuun ottamatta.

Noh, sain puhelun heti kun lentokone oli laskeutunut takaisin Suomen maaperälle, juuri kun sain kännykän avattua. 

"Meille kävi pikkuinen onnettomuus.."  

Ei ollut vaikea arvata kumpi kaksikosta on kyseessä, ja kerkesin muutamassa sekunnissa kelata kaiken mahdollisen kammottavan läpi yliajosta tukehtumiseen. Äiti rauhoitteli heti alkuunsa ja kertoi kaiken olevan nyt hyvin. Miten niin nyt? Kyseinen pikkuinen onnettomuus sisältää kepin ja kelpien.. tuskin tarvisi edes selittää tapahtumien kulkua mutta selitetään nyt kuitenkin. No, Jehnalle oli sitten heitetty viikonloppuisen mökkireissun aikana keppiä ja jossain vaiheessa kesken leikkien koira oli vingahtanut. Sisäpiiri tietää Möhkiksen olevan aikamoinen (köh köh) drama queen, joten rääkäisystä ei sen kummemmin huolestuttu. Seuraavana päivänä koira alkoi mennä huonoon kuntoon: se ei liikkunut, juonut eikä syönyt (no tästä nyt viimeistään tietää jonkun olevan pahasti pielessä!) sekä oli todella voipunut ja veltto. Kuumettakin oli. Jehna oli hirveässä hädässä kuskattu mökiltä kaupunkiin eläinlääkärille. Jehna rauhoitettiin ja lääkäri kurkkasi sen kurkkuun: 3cm pitkä, reilut puoli senttiä syvä, tulehtunut haava kitalaessa. Kipulääke- ja antibioottikuuri kouraan ja kotiin parantumaan.

Tapaturmasta on aikaa yli viikon verran. Tällä hetkellä Jehna voi varsin hyvin, vaikka on kovin säyseä ja väsynyt normaaliin verrattuna. Vielä se ei juo itsenäisesti, mikä hieman huolestuttaa. Ruoka kyllä maistuu.. Ilmeisesti kielen käyttäminen juomistarkoitukseen koskee jotenkin haavaan, sillä muuten Jehna käyttää suutaan normaalisti (esim. haukottelee, haukahtelee, lipoo ihanien ihmisten kasvoja ja käsiä..). Treenit ovat nyt vielä ainakin viikon verran pannassa ja agikentille me todennäköisesti palataan aika varovaisin elkein. Olen nimittäin aika varma, että Jehna tykittäisi esteiden yli vaikka seivästettynä - varsinkin nyt kun on oltu jonkin aikaa tauollakin. En halua ottaa mitään riskejä ja rikkoa koiraa yhtään enempää. Kisasuunnitelmathan nyt peruuntuu lääkityksen vuoksi.

Itselläni ei ole tapana heitellä Jehnalle keppiä ja olen paasannut keppileikkien vaaroista pikkuveljellenikin, mutta muulle perheelle en ole koskaan huomannut asiasta mainita (en ole nähnyt heidän harjoittavan kyseistä toimintaa). Vanhempani joutuivat valitettavasti oppimaan tämän tiedon kantapään kautta. No, onneksi mitään pahempaa ei sattunut. Tällaiset tapaturmat saavat kuitenkin aina mietteliäiksi: mitä jos olisi käynytkin pahemmin? Ei sitä osaa terveem koiran kanssa eläessä ajatella, että ihan hyvin sille elinvoimaiselle, nuorelle koirallekin voi tapahtua jotain täysin yllättäen.

Tapahtui kesällä toki mukaviakin asioita: käytiin epistelemässä muutamaan otteeseen, mökkeiltiin oikein urakalla sekä hurautettiin junalla mökkimiitteilemään kelpieporukalla Pihlajavedelle asti. Jehna löysi reissusta itselleen sielunkumppanin Kiusasta, jota ei myöskään ole koolla pilattu. Pikkukelpikaksikko seikkaili kahdestaan ympäri mökin pihustaa, ja yleensä siellä missä oli Kiusa, oli siellä myös Jehna. Pikkuisista kelpieistä Jehna veti pitemmän korren pikkuruisuudessa, vaikkei ero merkittävä ollutkaan. Kuvasadon levitessä ympäri sosiaalista mediaa olen saanut kuulla monilta tutuilta ja tuntemattomilta sen tutun mantran: "Onpa se pieni!". No onhan se kyllä! Mutta on se Kiusakin!

Nyt tämä eilettäin kemiläistynyt kaksikko ottaa viikon verran levon kannalta ja suuntaa sitten nenukkinsa varovaisesti kohti agilitykenttää.

Kuvista kiitos Hanna Perämäelle!

kaksi vuotta rakkautta

Lupaan olla valittamatta säästä. Ei vaan inspiroi yhtään lenkkeillä tuollasessa karmeassa ankeuttajasäässä. Joulu? Lumi? Ever heard? Masentavaa!

No, jospa pientä tilannekatsausta sitten! Tokossa me ollaan edistytty hurjasti! Seuraaminen alkaa sujua lukuun ottamatta pientä edistämistä ja poikittamista. Edellä mainittuihin pikkuruisiin mokiin Jehna erehtyy ollessaan erittäin, erittäin innoissaan ja useimmiten kun treenaillaan kahdestaan tuossa pihalla. Ryhmätreenit ovat menneet tosi loistavasti. Paikkamakuussa en uskalla vielä jättää Jehnaa ilman hihnaa, joten oon paikkamakuuttanu sitä hihnan mitan verran. Meidän ryhmä on nimittäin jaettu kahtia ja oletettavasti se toinen ryhmä tekee toisella puolella (kooltaan suht pientä hallia) jotain muuta. Kun toiset tekee vieressä hyppyä ja muuta jännää liikejuttua, en uskalla pitää Möhkistä irti. Vielä. Kertaakaan se ei kyllä ole sinne ihanasti sukkuloivien pentusten luokse sinkoillut. Ihme sinänsä! Hyppyä on alettu myös pikkuhiljaa ottamaan ja toistaiseksi ongelmia ei ole ilmennyt! Paitsi tietysti se, että tokoeste on siellä 7-8km:n päässä hallilla..

Agitreeneissä sen sijaan oon jatkanut sisäisen mielenrauhani etsimistä, tuloksetta. Varsinkin treenien aluksi Jehna on aivan vauhkona ja sitä on lähes mahdoton hallita. Rimat lentelee ja eläin huutaa hyeenan tavoin. Välistävedot on meille silkkaa helvettiä! Saan kyllä vedettyä Jehnan kahden hypyn välistä, mutta kun välistä vetoja on 3-4 peräkkäin, oon sievästi sanottuna pississä. Vaikka tekisin kärrynpyöriä ja huutaisin kurkku suorana, koira ei kuuntele ekojen toistojen aikana yhtään. Okei, kärrynpyöriä en oo toistaiseksi kokeillut mutta karjunut kyllä olen. Saa sitä sitten ihmetellä miksi reenien jälkee on kurkku aina kipeä.. Ja päästellyt ties mitä ääniä ja yrittänyt käyttää kroppaa. Ei vaikutusta. Huoh, taasko se perseily alkaa? Tänään hallille reenaamaan erityisesti Jehnan korvia. Puhdistin sen korvatkin tänään varmuuden vuoksi. Ettei vain olisi vaikkua ollut? No, ainakin kontaktit ja kepit sujuu suhteellisen buenosti.

Viime viikonloppuna Jehna pääsi hierojan käsittelyyn vihdoin ja viimein. Sain onnistuneesti ajettua vanhemmat pois kotoa ja suostuteltua pikkuveljen olemaan hiljaa, jotta oltaisiin saatu ihanteellisen rauhalliset olosuhteet hieronnalle. Mitä vielä, unohdin Sofi-mummelin laskuista kokonaan.. Tunteroinen kului sitten kuunnellessa Sofin sydäntäsärkevää piippausta. Jehna ei osannut yhtään rauhoittua vieraan ihmisen kopeloitavaksi, mikä ei kyllä tullut kovin suurena yllätyksenä. Sofin suruvalitus tuskin ainakaan auttoi asiaa. Lihaksisto oli ihan ok kunnosa, mitä nyt ojentajat ja alaselkä olivat jumissa. Pitää opetella ihan kunnolla tuota kopeloimista ja rauhassa olemista (Jehnasta on aivan älyttömän typerää olla paikoillaan ja rauhassa, kun joku uusi tyyppi tulee kylään - siis KYLÄÄN) sekä varailla suht pian aikaa uudestaan.

Arvatkaa mitä muuta? Möhkis mökkelismöö Jehnis täyttää tänään kunnioitettavat kaksi vuotta! Keski-iänkriisi alkaa kolkutella jo ovelle! Höps, ihan vauvahan se vielä on.

Sofin kans käytiin eilen hierojan luona ja voin kertoa, että se tuli kyllä tarpeeseen (mistä tulikin mieleen, että olisi ehkä ihan hyvä idea käydä itsekin moisessa käsittelyssä..). Selästä löyty jumeja, jotka paheni aina taaksepäin mentäessä, mutta nyt pitäis olla homma reilassa. Sofihan tosiaan on vähän turhan mäyräkoiramainen havaksi, mikä varmasti ottaa selän päälle. Luulisin myös, että agilityvuosien kepitykset ovat tehneet tehtävänsä. Hieroja kehui Sofin takajalkojen lihaksia - kuulema aikamoiset möntit! Pitänee tarkkailla tilannetta oisko tarpeellista käydä vielä toistamiseen hierojan pakeilla. Sofi liikkuu minusta jo nyt todella paljon paremmin ja on paljon virkeämpi (koiran piti olla väsynyt hieronnan jälkeisenä päivänä, tä?). Jehna pitäis kans viedä ihan rutiinikäynnille, vaikka sille tuskin mitään jumeja on vielä ehtinyt kertyä.Tänään on ollut sitten enempi Jehna-painotteinen päivä! Sofi sai viettää rauhallista lepopäivää, kun pakkasin Jehniksen autoon ja lähdettiin Oikaraiseen lenkille bc Tuiken ja Vilpin sekä Rella-labbiksen kanssa. Möhniksestä oli asiaan kuuluen erittäin jänskää juoksuttaa kolmikkoa! Koettiin myös melko jännittävä hetki, kun Jehna molskahti ihan vapaaehtoisesti lampeen. Jehna, joka vihaa vettä, märkää ja eritoten märkiä koiria. Pelpi kävi uimassa pikkumutkan ja tuli varsin traumatisoituneena takas rannalle. Eli ehkä siitä ei kuitenkaan kuoriutunut mitään hurjaa vesipetoa.

Kuvat Saara Kangasniemi