luonne koetuksella

Piskuinen kelpie-parka pistettiin tänään aikamoiseen koitokseen, kun suunnattiin Leirikariin luonnetestiin. Tuomareina toimivat Jari Keinänen ja Riitta Lehmuspelto.

Toimintakyky +1 kohtuullinen
Terävyys +1 kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

Puolustushalu +1 pieni

Taisteluhalu +2 kohtuullinen

Hermorakenne +1 hieman rauhaton

Temperamentti -1a häiritsevän vilkas

Kovuus +1 hieman pehmeä

Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin

Laukauspelottomuus +++ laukausvarma

Pisteitä yhteensä +110, hyväksytty

Aivan on Jehnan näköinen rivi, mutta muutamat kohdat kyllä yllättivät aivan täysin. Luoksepäästävyydessä ja taisteluhalussa ei mitään ongelmaa. Jehna oli tietty aivan onnesta soikeana, kun sen kanssa ei ole liiemmin keppileikitty elokuun tapaturman jälkeen. :D Vähän pohdin etukäteen miten Keinäsen Jari leikittää koiraa (joissakin luonnetestivideoissa oon nähnyt hyvin apaattista "laamaleikitystä" luonnetestituomareiden osalta), mutta turhaan huolehdin.

Olin todella, todella hämmästynyt miten nopeasti Jehna reagoi kelkkaan: se alkoi rääkyä jo ennen kuin se liikkui. Muutenkaan en odottanut noin vahvaa ja haukkupitoista reaktiota. Ylipäätänsä tuo Jehnan poksuttaminen oli mulle suuri yllätys! Ajattelin sen pelkäävän ja pyrkivän pois, en räksyttävän. Ei se yleensä reagoi noin vahvasti haukkumalla. Toisaalta, eipä se ole koskaan joutunut vastaavaan tilanteeseen ja selviämään siitä täysin ilman apuani. Kelkka kuormitti sitä kyllä omasta mielestäni aika paljon. Jehna haukahteli koko lopputestin ajan  ja pälyili kelkan suuntaan epäileväisenä. Samaa se jatkoi vielä loppukommenttien aikanakin..

Hyökkäyksessä ajattelin Jehnan pyrkivän tilanteesta pois ja olevan hiljaa, mutta mitä vielä: älämölö-linjalla jatkettiin. Aika pitkälle se antoi tuomarin tulla ennen kuin luovutti ohjat täysin mulle. Lopussahan se piiloutui aika näppärästi selkäni taakse ja päätti, että kyllä äiti hoitaa tän tilanteen.

Jännitin vähän etukäteen haalaria, koska pelkäsin säikähtäväni sitä itse.. :D No, en säikähtänyt. Jehna sen sijaan loikkasi suoraan jaloille, mutta ei takaisin palatessa enää juurikaan arastellut talon kulmaa. Käveli suht reippaasti ohi, vaikka tietysti pikkuisen ihmetteli. Mulla alkoi väkisinkin naurattaa tuo Jehnan reaktio tynnyriin: "UISSS WTF! Jaa, se onki vaan tynnyri, joka meinas jyrätä meikän. Äiskäkään ei välitä, ei kai tässä sitte mitään." Jari käski ihan reippaasti mennä tynnyrin päälle istumaan ja totesi samalla: "Siinä sillä tuskin on mitään ongelmaa." Eikä siinä mitään ongelmaa ollutkaan. Ihan kiva tynnyri ja sitä rataa!

Pimeä huone oli kyllä aika jännä. Siellä Jehnalla petti toimintakyky ihan tyystin. Sillä oli taas sellanen haipakka päällä että huhhuijaa! Tuomarien mukaan se ei tiennyt yhtään mitä tehdä, kun joka paikkaan piti tähyillä ja joka paikassa oli joku ihminen ja aaa. Toinen tuomareista joutui aika pitkälle saattamaan Jehnaa luokseni, eikä se silloinkaan oikein meinannut hiffata tulla luo vaikka sitä kutsuin. Minut tunnistettuaan se sitten kyllä tuli sievästi perusasentoon vierelle..

Jehna ei tajunnut yhtään miksi ihmeessä pikkuinen kelpie pitää jättää ypöyksin lyhyeen remmiin seinään kiinni kaiken maailman omituisten sattumusten jälkeen. En käy koskaan koiran kanssa kaupassa tms, joten se ei ole koskaan joutunut varsinaisesti odottamaan yksin ilman minua. Mielestäni Jehnaksi se suhtautui aika täpäkästi. Odotin sen tässäkin osoittavan pelkonsa täysin väistämällä. Olin tosi yllättynyt! Lopuksihan se oli asiaan kuuluvasti tuomarin hyvä ystävä, koska ei ihmiset nyt oikeasti tee pahaa kelpieille!

Paukkuja Jehna on kuullut olosuhteiden pakosta pennusta lähtien ja olisin kyllä ollut todella, todella pettynyt, jos ei oltaisi kolmea plussaa saatu. Videossa näkyy miten se vielä pöhähtelee, mutta se on edelleen sitä kelkan aiheuttamaa varovaisuutta.

Omaa analyysiä..

Luonnetestistä jäi kyllä pelkästään hyvä mieli. Olen kyllä useasti miettinyt Jehnan vilkkautta ja keskittymättömyyskykyä: kaikki täytyy tehdä ja nähdä yhtäaikaa. Se ei tiedä mihin sen pitäisi keskittyä, kun se näkee niin paljon. Olen ennen mieltänyt tämän jotenkin kelpieille tyypilliseksi piirteeksi, mikä taas on saanut pohtimaan olisiko seuraavaksi koiraksi joku vähän vähemmän vilkas rotu mulle käteen sopivampi. Viimeistään kelpiemökkimiitissä tajusin kuinka helposti Jehnan kuppi alkaa niin sanotusti hölskyä toisiin kelpieihin verrattuna. Esimerkiksi rannalla vesileikeissä siltä keitti ihan tyystin yli, kun melkein jokainen meistä ihmisväkeläisistä heitti omalle koiralleen keppiä. Yritin kovasti suunnata Jehnan mielenkiinnon siihen sen omaan keppiin ja sen hakemiseen, mutta ei se pystynyt keskittymään siihen ollenkaan muiden häseltäessä ympärillä. Tai no, häsellys on ehkä väärä sana; muut hakivat terveen innokkaasti keppiä vedestä, Jehna viuhtoi edestakaisin, räksytti eikä tiennyt miten päin tai ylipäätään missä olla. Me lähdettiin rannalta pois, koska siitä ei tullut yhtään mitään.

Aloin vääjäämättä pohtia tuota vilkkautta agilityn kannalta. Meillä on mennyt todella, todella kauan, että ollaan saatu sellanen tervejärkinen fiilis meidän tekemiseen mitä agilityyn tulee. Varsinkin alkuaikoina Jehna haahuili ihan hillittömästi ympäriinsä radalla. En tarkoita esteille karkaamista, vaan sellasta järjetöntä, suorastaan käsittämätöntä häseltämistä. Vika ei siis ollutkaan minussa! Nykyään Jehnan mentaliteetti agilitya tehtäessä on hyvin paljon erilainen. Kyllä se edelleen välillä on sellasessa raivostuttavassa adhd-mielentilassa mutta harvemmin! Se keskittyy aivan äärimmäisen hyvin verrattuna aikaisempaan.

Yllätyksiähän testi oli myös täynnä! Ajattelin pehmeyden olevan paljon huonommissa kantimissa, mutta eihän Jehna ole yhtään keskivertoa pehmeämpi. Kun asiaa nyt tarkemmin ajattelee, en ymmärrä miten olen edes kuvitellut niin. Toisaalta Jehna on tasaantunut aika paljon tämän vuoden aikana. Ei se ota enää niin herkästi itseensä, vaikka ohjaajapehmeähän se tietysti on. Ja pitääkin olla! Kovuuden lisäksi yllätyin kyllä siitä miten Jehna reagoi asioihin. Arjessa se turvautuu aika paljon minuun, joten ei mulla kyllä ollut sinällään mitään käryäkään miten se selviytyisi ilman minua. Oletin kyllä, että se luovuttaisi tilanteissa paljon nopeammin ja antaisi minun niin sanotusti hoidella homman. Mut jumankekka kun äiti ei auta, niin pakko se vissiin on ite tehä jotain!

Mutta ei, ei vilkkaus Jehnasta hankalaa koiraa tee, ei missään nimessä. Arki sen kanssa on helppoa ja harrastuskoiranakin se on kelpo epeli. Luonnetesti selittää kyllä paljon asioita ja toi mulle lisää varmuutta koiranomistajana. En tiedä muista koiraihmisistä, mutta itse pohdin useastikin hyvän koiranomistajan määritelmää. Haluan olla Jehnalle (ja tietysti Sofille) nimenomaan terveissä mitoissa tietynlainen tukipilari. Oli ihanan helpottavaa kuulla, että oon Jehnalle nimenomaan sellanen rauhallinen tuki enkä ruoki sen häsläkäyttäytymistä. Tuli ihan äärettömän hyvä mieli Jarin seuraavasta kommentista Jehnan häiritsevään vilkkauteen liittyen: "Sie hirveästi rauhotat sitä tuolla omalla olemuksella, joka on tämmönen rauhallinen sulla." En kyllä todellakaan ole luonteeltani mikään silmittömän seesteinen sipuli, mutta Jehnan kanssa on pakko ottaa iisisti. Kuten Jari sanoi: "Jos remmin yläpäässä olisi häiritsevän vilkas tyyppi, ja remmin alapäässä häiritsevän vilkas, olisi tulos turbohäiritsevän vilkas, joka olisi jo aivan katastrofi."

Ei muuta kuin nokka kohti uusia valloituksia kera entistä mehevämpien eväiden!