kantapään kautta

Kesä meni hyvin pitkälti rennosti reenaillessa ja töitä tehdessä. Kesäkuun puolella tietokoneen kovalevy kosahti ja sain koneen takaisin vasta parisen viikkoa sitten. Siinä pätevä selitys päivittelemättömyyteen! Kävinpä myös katsastamassa Kreikan elämäntyyliä Zakinthoksessa. Sain oikein kunnon irtioton arjesta, ehkä vähän liiankin kanssa.. Paatuneena, alati stressaavana pessimistinä huolehdin yleensä aina lomamatkojeni aikana koirista (tiedättehän: mitä jos jotakin sattuu?). Tämän kertakaikkisen rentouttavan reissun aikana en miettinyt valehtelematta  koiria kertaakaan ikävöintiä lukuun ottamatta.

Noh, sain puhelun heti kun lentokone oli laskeutunut takaisin Suomen maaperälle, juuri kun sain kännykän avattua. 

"Meille kävi pikkuinen onnettomuus.."  

Ei ollut vaikea arvata kumpi kaksikosta on kyseessä, ja kerkesin muutamassa sekunnissa kelata kaiken mahdollisen kammottavan läpi yliajosta tukehtumiseen. Äiti rauhoitteli heti alkuunsa ja kertoi kaiken olevan nyt hyvin. Miten niin nyt? Kyseinen pikkuinen onnettomuus sisältää kepin ja kelpien.. tuskin tarvisi edes selittää tapahtumien kulkua mutta selitetään nyt kuitenkin. No, Jehnalle oli sitten heitetty viikonloppuisen mökkireissun aikana keppiä ja jossain vaiheessa kesken leikkien koira oli vingahtanut. Sisäpiiri tietää Möhkiksen olevan aikamoinen (köh köh) drama queen, joten rääkäisystä ei sen kummemmin huolestuttu. Seuraavana päivänä koira alkoi mennä huonoon kuntoon: se ei liikkunut, juonut eikä syönyt (no tästä nyt viimeistään tietää jonkun olevan pahasti pielessä!) sekä oli todella voipunut ja veltto. Kuumettakin oli. Jehna oli hirveässä hädässä kuskattu mökiltä kaupunkiin eläinlääkärille. Jehna rauhoitettiin ja lääkäri kurkkasi sen kurkkuun: 3cm pitkä, reilut puoli senttiä syvä, tulehtunut haava kitalaessa. Kipulääke- ja antibioottikuuri kouraan ja kotiin parantumaan.

Tapaturmasta on aikaa yli viikon verran. Tällä hetkellä Jehna voi varsin hyvin, vaikka on kovin säyseä ja väsynyt normaaliin verrattuna. Vielä se ei juo itsenäisesti, mikä hieman huolestuttaa. Ruoka kyllä maistuu.. Ilmeisesti kielen käyttäminen juomistarkoitukseen koskee jotenkin haavaan, sillä muuten Jehna käyttää suutaan normaalisti (esim. haukottelee, haukahtelee, lipoo ihanien ihmisten kasvoja ja käsiä..). Treenit ovat nyt vielä ainakin viikon verran pannassa ja agikentille me todennäköisesti palataan aika varovaisin elkein. Olen nimittäin aika varma, että Jehna tykittäisi esteiden yli vaikka seivästettynä - varsinkin nyt kun on oltu jonkin aikaa tauollakin. En halua ottaa mitään riskejä ja rikkoa koiraa yhtään enempää. Kisasuunnitelmathan nyt peruuntuu lääkityksen vuoksi.

Itselläni ei ole tapana heitellä Jehnalle keppiä ja olen paasannut keppileikkien vaaroista pikkuveljellenikin, mutta muulle perheelle en ole koskaan huomannut asiasta mainita (en ole nähnyt heidän harjoittavan kyseistä toimintaa). Vanhempani joutuivat valitettavasti oppimaan tämän tiedon kantapään kautta. No, onneksi mitään pahempaa ei sattunut. Tällaiset tapaturmat saavat kuitenkin aina mietteliäiksi: mitä jos olisi käynytkin pahemmin? Ei sitä osaa terveem koiran kanssa eläessä ajatella, että ihan hyvin sille elinvoimaiselle, nuorelle koirallekin voi tapahtua jotain täysin yllättäen.

Tapahtui kesällä toki mukaviakin asioita: käytiin epistelemässä muutamaan otteeseen, mökkeiltiin oikein urakalla sekä hurautettiin junalla mökkimiitteilemään kelpieporukalla Pihlajavedelle asti. Jehna löysi reissusta itselleen sielunkumppanin Kiusasta, jota ei myöskään ole koolla pilattu. Pikkukelpikaksikko seikkaili kahdestaan ympäri mökin pihustaa, ja yleensä siellä missä oli Kiusa, oli siellä myös Jehna. Pikkuisista kelpieistä Jehna veti pitemmän korren pikkuruisuudessa, vaikkei ero merkittävä ollutkaan. Kuvasadon levitessä ympäri sosiaalista mediaa olen saanut kuulla monilta tutuilta ja tuntemattomilta sen tutun mantran: "Onpa se pieni!". No onhan se kyllä! Mutta on se Kiusakin!

Nyt tämä eilettäin kemiläistynyt kaksikko ottaa viikon verran levon kannalta ja suuntaa sitten nenukkinsa varovaisesti kohti agilitykenttää.

Kuvista kiitos Hanna Perämäelle!

NOKO EMMIE EHI!

Jehnan mielestä oli ihan tylsää toimia grillimestarina kanttiinissa viikonlopun kisoissa. Ihan typerää istua häkissä ja olla PAIKOILLAAN ja kuunnella kuinka muut juoksee putkiin ja vouhottaa radalla.. Koiran ilme kyllä kertoi kaiken ("Mom, are you f*ckin' kiddin' me?! Eikö ME mennä?!").. Ilmiselvää kelpienrääkkäystä moinen toiminta. Oli kuitenkin kiva vaan talkoilla ja seurailla muiden suorituksia paiseilematta omasta suorituksesta.

Tänään treeneissä tehtiin aluksi hieman Vappu Alatalon hyppytekniikkaa, jota me kyllä aletaan tahkota ihan keskenäänkin. Sen verran suuren kolauksen edellisessä blogikirjoituksessakin esillä oleva "Jehna's style"-hyppyvideo minussa aiheutti. Jehna alkoi ensimmäisen kerran haparoinnin jälkeen kyllä selvästi kiinnittää huomiota hyppäämiseen ja askeliin. Pitää kuvailla meidän omatoimitreeneistä videota, jotta voi seurata  paremmin hyppytekniikan kehittymistä (vai kehittymättömyyttä? toivottavasti ei!).

Tänään me ei kummemmin jääty jahkaamaan ja tehtiin edellä mainitun hyppypätkän lisäksi viikonlopun Kemkon kisojen Moilasen 1-luokan rata, jota olosuhteiden pakosta hieman muuteltiin. Arvatkaa mitä? Me saatiin radalta ekalla yrityksellä 5! Jehna irtosi hyvin (ylläri..), haki esteitä itse erinomaisesti ja haki keppivälinkin omatoimisesti. Alkuperäinen suunnitelma oli stopata rata ennen keppejä, mutten kerennyt edes pysäyttää koiraa, kun se hakeutui itse suoraan pujottelemaan. Vähän hitaahkosti pujotteli, mutta luulen kuumuuden vaikuttavan siihen aika paljolti. Lisäksi me käytiin tekemässä keskenään hyppy+kepit -pätkää hallissa muutamaan otteeseen aikaisemmin.

Lähdössä kävelin itse suoraan renkaan kohdalle ja heitin sen A:lta putkeen. 6-7 -väliin persjättö ja sain heitettyä Jehnan suoraan puomilta putkeen. Irtosi muuten päheesti, vaikka lähdin itse heti koiran putkeen lähetettyäni ottamaan koiraa vastaan 12. hypyn takaa! Sitten ei muuta kuin nasta lautaan. Kääntyi aivan mielettömän hyvin itse hypyillä 15-17. Kääntymiset eivät ole olleet Jehnan vahvinta alaa. Loppupätkä sujui hyvin pussiin saakka, mutta viimeiselle hypylle ei löytänyt itse eteen-käskystä huolimatta. Jäi louskuttamaan mulle heti pussista tultuaan "MIHIN SITTE HÄH"-tyyliin, kun jäin niin paljon siitä jälkeen. Samanlaista toimintaa on ollut havaittavissa myös, jos viimeinen hyppy on suoran putken jälkeen.

Oon valaistunut vihdoin ja viimein! Mun ei tarvitse pysyä Jehnan perässä, koska se on kaikkien mahdollisten luonnonlakien vastaista ja silkkaa mahdottomuutta. Nopea koira kiihdyttää omaa vauhtiaan, kun koitan itse pistää entistä tiukemmin töppöstä toisen eteen ja pysyä Jehnan kintereillä. Jäi kyllä aivan mielettömän hyvä fiilis eritoten tuosta Moilasen radasta. Me pelattiin todella hyvin yhteen ja osasin jopa ohjata koiraa. Täältä tullaan kisat!

so not, kunhan hyppy kulkee!

"Kun sä lähdet hyppyyn, sä olet ihan yksin. Sä joudut siinä hyppyrinnokalla tekemään yksinäsi ihan omat ratkaisut."

Sen kummemmin en lähde ruotimaan Matti Nykäsen periaatteita tai moraalikäsityksiä, mutta tuo sitaatti pätee kyllä agilityyn älyttömän hyvin. Koiran tulee osata ponnistaa oikeassa kohtaa, määrittää esteen etäisyys ja korkeus sekä hypätä mahdollisimman turvallisesti ja kroppaansa säästävästi. Möhköpöhköpönttöpään hyppytekniikkaa ei oo koskaan erityisemmin hiottu. Rimat lentelee hankalissa kulmissa ja oikeastaan vähän missä sattuu. Itse kesken radan sitä koiran hyppytekniikkaa ei liiemmin kerkeä seurailemaan, joten täytyy myöntää etten tiennyt Jehnan tyylin olevan näin hakusessa.. Toki olen pistänyt lentelevät rimat merkille ja sivusilmällä huomannut, ettei "Jehna style" ole ehkä sitä parasta mahdollista hyppytekniikkaa. Otinpa siis videota, jossa Jehna hyppää 40cm riman yli. Jätin koiran noin 3-4 metrin päähän esteestä. Oivoi..

Noh, Jehnahan ponnistaa aivan järjettömän kaukaa. Ei ihme jos ne rimat rämisee alas. Positiivisen nootinkin tein videoinnin pohjalta: Jehna ei vedä enää takakinttuja vatsan alle heti ponnistettuaan. Jihuu! Sotasuunnitelmana pistetään kaikki mahdolliset raajat ristiin ja toivotaan jonkun hyppytekniikkakouluttajan tulevan tänne Pohjoiseen kesä-syksy -akselilla + aletaan ihan omatoimisesti treenaamaan "Möhkis styleä" paremmaksi. Pitää alkaa kuvaamaan hyppytreenit, koska itse en kerkeä edes hidastamattomalta videolta ruotia Jehnan hyppytekniikkaa sen kummemmin. Onneksi videokamera on keksitty!

Alla Jahme esittelee viilentäytymisvinkkejään! Agikentän reunalta löytyy vielä kevään kuihduttama lumikasa, jonne kelpiitti syöksyy lämpiminä päivinä treenin päätteeksi vilvoittelemaan. Jehna on myös oppinut uimaan tassupohjaa! Edellisinä kesinä se on kiertänyt kaiken vähänkään vesilammikkoa muistuttavan kohteen mahdollisimman kaukaa. Uskaltautuukohan se vielä uimaan jossain vaiheessa kesää?

aivan oikeenlaista kemiaa

Allekirjoittanut palasi muutama päivä taaksepäin pieneltä Helsingin reissultaan. Rovaniemi-Helsinki -junasta ulostautuessa pipo, villatakki tuulitakilla kerrostettuna oli auttamattomasti liikaa. Paluu Pohjoiseen tuntuu melko kylmältä, pakko myöntää. Onneksi pieni kainaloon kettukäärölle käpertyvä kelpiitti lämmittää!

Jehna-paran naistenpäivät ovat menneen talven lumia ja eilen käytiin korkkaamassa ulkokausi ryhmätreeneissä. Mentiin ajoissa paikalle, että kerettiin tehdä vähän keskenään ja näin missä mennään. Muutama toisto ohjurikepeillä ja sen jälkeen tehtiin kymmenisen toistoa ihan normaaleilla kepeillä. Ei mitään ongelmaa. Ei hyppinyt välejä/lopettanut kesken kertaakaan. Kerran se sekosi askelissaan ja meni vähän plörinäksi, mutta pidin leipäläpeni rullalla ja otettiin vaan heti uudestaan. Ei paineistumista, ei mitään ongelmia! Jes jes jes!

Kontaktit sujuivat ihan hyvin. Muutaman kerran juoksi läpi käskystä huolimatta, mutta pidin taas pään kylmänä ja tehtiin vaan heti uudelleen. Aika hitaat ne omaan silmään on, mutta toisaalta ei se tässä vaiheessa vielä haittaa. Otettiin puomia myös osana rataa ja siinäkään ei mitään problematiikkaa. 

Siinäpä treenailut lyhykäisyydessään! Hyvin toimi, oli kuulolla ja meni LUJAAA. Kunnon putkirallattelua ja juoksupätkiä, tykkäsin! Me pelattiin hyvin yhteen, meininki oli kivaa ja ennen kaikkea meillä oli yhdessä ihan älyttömän hauskaa. Viikonloppuna ajattelin kokeilla lisätä keppien eteen hyppyesteen ja treenata hyppy + kepit -pätkää. Hiljaa hyvä tulee! Toivottavasti. Tauko taisi tehdä meidän tapauksessa pelkästään hyvää. Nyt me keskitytään saamaan kepit ja kontaktit varmoiksi sekä tekemään niitä meille vaikeita, nopeita 1-luokkalaisten ratoja. Kisaamisesta me ei oteta mitään paineita ja piste.

Loppukevennyksenä äitini lähettämä viesti Jehnan kuulumisista (se oli vanhemmillani hoidossa reissuni ajan): "Jehna on ollu oikein kiltisti. Nukkunut minun kans, herätti aamulla klo 4? Painoi tassulla käteen ja haisteli silmiä.. Kiva herätä kun musta nokka on silmän eessä. Käytiin pitkä lenkki vesisateessa, Jehna ei vetäny yhtään. ;D Nyt se nukkuu kettukäärössä."

On se herttanen pieni otus.

tomaattikarnevaaleja vietellen

Jehna-rukalla alkoi juoksut maanantaina ja yhtään parempaan saumaan niitä tuskin olisi voinut sijoittaa. Pikkuruinen tauko tekemisestä ei varmasti tee hallaa! Käytiin viime viikolla vielä treeneissä ja tehtiin älyttömän kivalla flow:lla! Katotaan mitä tapahtuu kun päästään kentälle höntsäämään.. Siihen asti me keskitytään koluamaan järisyttävällä vauhdilla sulavia metsiä (kelpiitti ei ole niin kauhean innoissaan tulvista ja märkyydestä) ja parkkipaikkatokoilemaan. Ja tietysti pusimaan ja lällyttelemään, koska Jehnan hellyydenkaipuu on juoksuisena aivan omaa luokkaansa.. Se näyttää välillä niin surkealta, että tekisi mieli käydä ostamassa sille vähän benniä ja jerryä. I can feel your pain honey!

keep calm and carry on

Hyvin meni! Lukuun ottamatta surkeaa keppitilannetta (ja sitä että palloilin muuan radalla koiran edessä, kun sen pitäisi yrittää itse hakea keppejä, gj..), hiivittyjä/yliloikattuja kontakteja ja muuta rällättelyä sekä ennen kaikkea sitä, ettei oma vauhti riitä Jehnan perässä pysymiseen. Olipa siellä paljon muitakin vikoja. Mutta me tehtiin hyvällä fiiliksellä ja kisoista jäi todella kiva mieli. Radat oli aikamoisia putkivauhtiralleja, mutta kyllä me jotain osattiinkin. Jehna oli hyvin kuulolla ja yksikään rima ei lentänyt. Ainiin ja mediksikin se mitattiin!

Saldo: HYL -- 20 -- HYL

Nyt kujakepit takaisin käyttöön, hölkkälenkille ohjaajan kuntoa parantamaan ja agiradoille etsimään paljon puhuttua kivaa fiilistä! Tänään ainakin oli huippua, vaikka viimeisellä radalla kepit onnistuivat vasta neljännellä kerralla hyvin, hyvin hitaasti. Kyllä me täältä vielä noustaan!

t. positiivarit pohjoisesta

kymmenentuhatta kirosanaa

Myönnettäköön, että eilisten ohjattujen jälkeen käpystelin Jehnan kanssa kotiin miltei tippa linssissä. Ennen ohjattuja treenattiin keppejä jonkin verran 80% onnistumisprosentilla. Tykkäsin. Sanoin ohjaajalle, että haluan treenata keppejä. Mietiskelin kyllä onkohan se nyt yhtään fiksu idea. No ei ollut. Koira kiihtyi, jätti viimeiset kepit välistä ja puuskahdin ääneen. Sinne meni se sitten.. Jehna ei sen enää hakenut keppejä oikeastaan ollenkaan ja teki ne äärimmäisen hitaasti. Olisi pitänyt lopettaa siihen, kun koira meni pakkiin, mutta tietysti uhmasin kisapaniikki persiissä kaikkia mahdollisia luonnonlakeja, ja otin vielä toistoja lisää, jotta saataisiin edes muutama onnitunut suoritus. Käytiin tänään hallilla ja tehtiin kepit muutamaan kertaan. Ensimmäisellä kerralla haki hyvin ja teki ihan ok vauhdilla, mutta heitti leikin kesken. Otettiin uudestaan ja teki ihan ok vauhdilla loppuun. Sen jälkeen otettiin vielä yksi toisto, jolloin vauhti hiipui taas minimiin ja koira pysähtyi keppien keskivaiheille. "Jee". Jatkoi se loppuun, mutta tästä agilitysta on kyllä kiva tekemisen meininki kaukana.

Kisakentille lähdetään siis aika "leuka rinnassa"-meiningillä ja toivon lähinnä, että meidän agilityssa näkyisi edes pilkahdus siitä kuinka paljon me molemmat rakastetaan tätä lajia. Hallille me ei kyllä mennä enää kertaakaan ennen sunnuntaita, etten vaan tekisi lisää hallaa tälle tilanteelle. Viikonlopun kisojen jälkeen otetaan ainakin viikon tauko koko lajiin ja jätetään kepit joksikin aikaa kokonaan sivuun. Oon niin vihanen itselleni, että tuntuu suorastaan hankalalta olla.

Pirun herkkis.
Tai no, me molemmat ollaan.