kantapään kautta

Kesä meni hyvin pitkälti rennosti reenaillessa ja töitä tehdessä. Kesäkuun puolella tietokoneen kovalevy kosahti ja sain koneen takaisin vasta parisen viikkoa sitten. Siinä pätevä selitys päivittelemättömyyteen! Kävinpä myös katsastamassa Kreikan elämäntyyliä Zakinthoksessa. Sain oikein kunnon irtioton arjesta, ehkä vähän liiankin kanssa.. Paatuneena, alati stressaavana pessimistinä huolehdin yleensä aina lomamatkojeni aikana koirista (tiedättehän: mitä jos jotakin sattuu?). Tämän kertakaikkisen rentouttavan reissun aikana en miettinyt valehtelematta  koiria kertaakaan ikävöintiä lukuun ottamatta.

Noh, sain puhelun heti kun lentokone oli laskeutunut takaisin Suomen maaperälle, juuri kun sain kännykän avattua. 

"Meille kävi pikkuinen onnettomuus.."  

Ei ollut vaikea arvata kumpi kaksikosta on kyseessä, ja kerkesin muutamassa sekunnissa kelata kaiken mahdollisen kammottavan läpi yliajosta tukehtumiseen. Äiti rauhoitteli heti alkuunsa ja kertoi kaiken olevan nyt hyvin. Miten niin nyt? Kyseinen pikkuinen onnettomuus sisältää kepin ja kelpien.. tuskin tarvisi edes selittää tapahtumien kulkua mutta selitetään nyt kuitenkin. No, Jehnalle oli sitten heitetty viikonloppuisen mökkireissun aikana keppiä ja jossain vaiheessa kesken leikkien koira oli vingahtanut. Sisäpiiri tietää Möhkiksen olevan aikamoinen (köh köh) drama queen, joten rääkäisystä ei sen kummemmin huolestuttu. Seuraavana päivänä koira alkoi mennä huonoon kuntoon: se ei liikkunut, juonut eikä syönyt (no tästä nyt viimeistään tietää jonkun olevan pahasti pielessä!) sekä oli todella voipunut ja veltto. Kuumettakin oli. Jehna oli hirveässä hädässä kuskattu mökiltä kaupunkiin eläinlääkärille. Jehna rauhoitettiin ja lääkäri kurkkasi sen kurkkuun: 3cm pitkä, reilut puoli senttiä syvä, tulehtunut haava kitalaessa. Kipulääke- ja antibioottikuuri kouraan ja kotiin parantumaan.

Tapaturmasta on aikaa yli viikon verran. Tällä hetkellä Jehna voi varsin hyvin, vaikka on kovin säyseä ja väsynyt normaaliin verrattuna. Vielä se ei juo itsenäisesti, mikä hieman huolestuttaa. Ruoka kyllä maistuu.. Ilmeisesti kielen käyttäminen juomistarkoitukseen koskee jotenkin haavaan, sillä muuten Jehna käyttää suutaan normaalisti (esim. haukottelee, haukahtelee, lipoo ihanien ihmisten kasvoja ja käsiä..). Treenit ovat nyt vielä ainakin viikon verran pannassa ja agikentille me todennäköisesti palataan aika varovaisin elkein. Olen nimittäin aika varma, että Jehna tykittäisi esteiden yli vaikka seivästettynä - varsinkin nyt kun on oltu jonkin aikaa tauollakin. En halua ottaa mitään riskejä ja rikkoa koiraa yhtään enempää. Kisasuunnitelmathan nyt peruuntuu lääkityksen vuoksi.

Itselläni ei ole tapana heitellä Jehnalle keppiä ja olen paasannut keppileikkien vaaroista pikkuveljellenikin, mutta muulle perheelle en ole koskaan huomannut asiasta mainita (en ole nähnyt heidän harjoittavan kyseistä toimintaa). Vanhempani joutuivat valitettavasti oppimaan tämän tiedon kantapään kautta. No, onneksi mitään pahempaa ei sattunut. Tällaiset tapaturmat saavat kuitenkin aina mietteliäiksi: mitä jos olisi käynytkin pahemmin? Ei sitä osaa terveem koiran kanssa eläessä ajatella, että ihan hyvin sille elinvoimaiselle, nuorelle koirallekin voi tapahtua jotain täysin yllättäen.

Tapahtui kesällä toki mukaviakin asioita: käytiin epistelemässä muutamaan otteeseen, mökkeiltiin oikein urakalla sekä hurautettiin junalla mökkimiitteilemään kelpieporukalla Pihlajavedelle asti. Jehna löysi reissusta itselleen sielunkumppanin Kiusasta, jota ei myöskään ole koolla pilattu. Pikkukelpikaksikko seikkaili kahdestaan ympäri mökin pihustaa, ja yleensä siellä missä oli Kiusa, oli siellä myös Jehna. Pikkuisista kelpieistä Jehna veti pitemmän korren pikkuruisuudessa, vaikkei ero merkittävä ollutkaan. Kuvasadon levitessä ympäri sosiaalista mediaa olen saanut kuulla monilta tutuilta ja tuntemattomilta sen tutun mantran: "Onpa se pieni!". No onhan se kyllä! Mutta on se Kiusakin!

Nyt tämä eilettäin kemiläistynyt kaksikko ottaa viikon verran levon kannalta ja suuntaa sitten nenukkinsa varovaisesti kohti agilitykenttää.

Kuvista kiitos Hanna Perämäelle!