Myönnettäköön, että eilisten ohjattujen jälkeen käpystelin Jehnan kanssa kotiin miltei tippa linssissä. Ennen ohjattuja treenattiin keppejä jonkin verran 80% onnistumisprosentilla. Tykkäsin. Sanoin ohjaajalle, että haluan treenata keppejä. Mietiskelin kyllä onkohan se nyt yhtään fiksu idea. No ei ollut. Koira kiihtyi, jätti viimeiset kepit välistä ja puuskahdin ääneen. Sinne meni se sitten.. Jehna ei sen enää hakenut keppejä oikeastaan ollenkaan ja teki ne äärimmäisen hitaasti. Olisi pitänyt lopettaa siihen, kun koira meni pakkiin, mutta tietysti uhmasin kisapaniikki persiissä kaikkia mahdollisia luonnonlakeja, ja otin vielä toistoja lisää, jotta saataisiin edes muutama onnitunut suoritus. Käytiin tänään hallilla ja tehtiin kepit muutamaan kertaan. Ensimmäisellä kerralla haki hyvin ja teki ihan ok vauhdilla, mutta heitti leikin kesken. Otettiin uudestaan ja teki ihan ok vauhdilla loppuun. Sen jälkeen otettiin vielä yksi toisto, jolloin vauhti hiipui taas minimiin ja koira pysähtyi keppien keskivaiheille. "Jee". Jatkoi se loppuun, mutta tästä agilitysta on kyllä kiva tekemisen meininki kaukana.
Kisakentille lähdetään siis aika "leuka rinnassa"-meiningillä ja toivon lähinnä, että meidän agilityssa näkyisi edes pilkahdus siitä kuinka paljon me molemmat rakastetaan tätä lajia. Hallille me ei kyllä mennä enää kertaakaan ennen sunnuntaita, etten vaan tekisi lisää hallaa tälle tilanteelle. Viikonlopun kisojen jälkeen otetaan ainakin viikon tauko koko lajiin ja jätetään kepit joksikin aikaa kokonaan sivuun. Oon niin vihanen itselleni, että tuntuu suorastaan hankalalta olla.
Pirun herkkis.
Tai no, me molemmat ollaan.
Kisakentille lähdetään siis aika "leuka rinnassa"-meiningillä ja toivon lähinnä, että meidän agilityssa näkyisi edes pilkahdus siitä kuinka paljon me molemmat rakastetaan tätä lajia. Hallille me ei kyllä mennä enää kertaakaan ennen sunnuntaita, etten vaan tekisi lisää hallaa tälle tilanteelle. Viikonlopun kisojen jälkeen otetaan ainakin viikon tauko koko lajiin ja jätetään kepit joksikin aikaa kokonaan sivuun. Oon niin vihanen itselleni, että tuntuu suorastaan hankalalta olla.
Pirun herkkis.
Tai no, me molemmat ollaan.
Nyt helpotat harjoitusta (vähennät vaikka keppien määrää) ja heti, kun saat onnistuneen toiston: superkehut ja lopetat treenin siihen. Kuulostaa siltä, että Jehna otti jostain syystä painetta sinusta ja on nyt epävarma. Ja kisoissa voi vaikka juosta keppien ohi, jos epäilee, että niistä ei ole mahdollisuutta suoriutua siinä tilanteessa. Kyllä se siitä! Leuka pystyyn :)
VastaaPoistaSuunnitelmana mulla on, että nyt näiden kisojen jälkeen pidetään tosiaan se viikko treenitaukoa ja sen jälkeen tehdään vaan ohjurikepeillä. Yritetään löytää se kivan tekemisen meininki niihin keppeihin!
PoistaJehna tosiaan on hyvin herkkä ja se paineistuu hurjan helposti. En epäile etteikö me selvittäis tästä(kin..) tilanteesta, mutta harmittaa kun oma hallin kattoon kohdistettu puuskahdus sai tällasen aikaan. Just kun me oltiin saatu varmuutta keppeihin ees jollain tasolla. Koiralle en oo missään nimessä vihanen vaan itelleni. Eipä oo paljoa muuta tullut mietittyä eilen ja tänään..
Kiitos tsempeistä! :)
Aksu oli meidän agitaipaleen alussa ihan hirveän helposti paineistuva ja joskus tosiaan sain ongelmia aikaiseksi sillä, että huokaisin tai jotain muuta yhtä "kamalaa". Ei se tietenkään koiralle ollut suunnattu se turhautuma, itselle lähinnä, mutta koira meni silti lukkoon. Meillä niitä lukkoja avasi parhaiten justiinsa se, että palattiin ihan alkeisiin, että koira ei voinut muuta kuin onnistua! Sitten piti vain kouluttaa itsensä olemaan huokailematta sun muuta :D Tosi helppoa (tai sitten ei!)
PoistaHelpottava kuulla etten oo ongelman kanssa yksin! On vaan vienyt tosi kauan aikaa tajuta, että Jehna tosiaan paineistuu eikä suinkaan pelleile (esimerkiksi kontaktien kohdalla). Oon just tosiaan aatellut sen viikon tauon jälkeen alkaa tehdä ihan helppoa juttua ilman kontakteja ja kujakepeillä, että saadaan se fiilis ja hyvä mieli mukaan! Lisäksi koitetaan lisätä leikkihetkiä ja muuta mukavaa hallilla, että saadaan se stressitila pois kokonaan.
PoistaOon kauhean lyhytpinnainen ihminen yleensäkin. Koiraan sitä ei tietenkään tule purettua, mutta tuollaset tuomitsevat huokaisut multa saattaa sillon tällön karata. Täytyy nyt opetella ihan täydelliseksi viilipytyksi. Tämä tilanne tosin on opettanut mulle ihan hirvittävästi, että ehkä tämän jälkeen osaan pitää suun tiukasti kiinni moisissa tilanteissa. :D
Höpöhöpö, leuka ylös sieltä rinnuksista ja päättäväisin mielin vaan radalle! Ei se pienikään pilkahdus rakkaudesta lajia kohtaan välity kellekään, jos siellä juostaan ahdistuneina ja pelko persiissä siitä, ettei mikään kuitenkaan onnistu. Jos näyttää siltä ettei tuu mitään, niin pistätte leikiksi ja pidätte hauskaa, niin että kokemuksesta jää ees jollain tasolla positiivinen mieli! :)
VastaaPoistaEi todellakaan lähdetä mitään menestystä hakemaan, mutta jännitän nyt tosi paljon millasella mielellä Jehna lähtee keppejä tekemään. Aattelin ekalla radalla kokeilla miten se ne kepit vetää ja jos on draivia ja iloa hommassa, niin voidaan kokeilla seuraavallakin radalla. En vaan vielä tiiä pitäskö jättää keppien jahkaaminen radalla sikseen, jos Jehna ekalla kerralla heittää kepittämisen puolivälissä pois.
PoistaHaluaisin nimenomaan, että me voitais pitää hauskaa siellä ilman paineistumista! Sitä me lähdetään sieltä just hakemaan.
Oon vaan nyt niin pettynyt itseeni, kun annoin koiran huomata hermostukseni. Jehna ei vaadi kuin yhden huokauksen, jonka jälkeen se hermostuu ja stressaa jo ihan täysillä.
Kiitos viestistä!<3 Paransi kyllä mieltä. :)