perjantai 13. huhtikuuta 2012

ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!

Tänään on niiin perjantai 13. päivä. Voi jehna.
Putkiriippuvainen kelpie jäi kiinni itse teosta: putkelle karkaamisesta

Lähtötilannehan on se, että me ollaan oltu 2 kokonaista, hyvin pitkää päivää vuodelevossa venähtäneen jalkani vuoksi. No, koipi voi oikein hyvin, mutta kelpi oli sen sijaan vähän hupsulla päällä tänään. Siinä missä koira levis, levisin myös minäkin ja siinä me sitten molemmat oltiin täysin levinneinä sormi suussa, että mites nyt jatketaan. Koira sinkoilee sinne tänne ja alkaa hermoilla, kun mulla menee hermot. Senkin ohjaajaherkkä kelpie. Ajatuksena "koira kulkee kuin ajatus" on ihan kiva, mutta miten se kulkee jos ajatus ei kulje? Tai jos ajattelee jotain negatiivista? Nyt pitää todella tsempata haltuunottamisen kanssa ja tässä-käskyä. Ja koittaa vierottaa Jehna sen kaameasta putkiriippuvuudesta. Sekä yrittää huijata ohjaajaherkkää kelpietä esittämällä iloista ja onnellista, vaikka sulla todellisuudessa ketuttais kuin pientä oravaa.

No ainakin kepit meni tosi loistavasti! Ohjureilla Jehna hakee tosi hyvin keppivälin ja pujottelee itsenäisesti - vauhtiakin alkaa jo tulla. Muutaman kerran se hyppäs ohjurin yli, mutta muuten meno oli oikein mallikasta. Pitää alkaa pikkuhiljaa jo suunnitella ohjureiden asteittaista poistamista kuvioista!

Oon alkanu menettään uskoa 2on2offeihin. Ehkä ne ei vaan oo meidän juttu. Jehna himmailee puomin loppupäässä ja keskittyy kieli keskellä suuta siihen, että se saa varmasti etutassut maahan ja takatassut kontaktipinnalle. Jos alan kirittää Jehnaa, se unohtaa koko kontaktipinnan ja juoksee sen läpi --> jos en palkkaa sitä ja vien sen puomille uudestaan, se paineistuu ja himmailee entistä enemmän. Kiva noidankehä. Täytyy kehitellä suunnitelma C (opettaa 2on2offit jollain toisella tapaa) tai palata suunnitelmaan A (juoksarit).

Note to self:
- nopeammat käännökset koiralle
- koira kiinni odottamaan ennen "suoritusta"
- koiran haltuun ottaminen, "tässä"-käsky
- yksittäiset esteet osaksi muuta rataa (keinu, A, rengas)

Loppukevennykseksi kuvia muuan mökkireissulta
Sofi pysyi tietysti visusti poissa alamaistensa päättömästä riekkumisesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti