keskiviikko 24. lokakuuta 2012

valheenpaljastustreenit ja syyslomailua





Huhhuh! Oli niin rentouttava syysloma, että tuntui suorastaan raskaalta palata elämöimään arkielämän ja treenien pariin. Ilmoitin meidät Kemkon alkeistokokurssille (!!) ja ensimmäiset treenit oli maanantaina. Jehnan mielipide tokon treenaamiseen agilityhallissa oli, että koko homma on ihan kuoleman tylsää. Keskittyminen oli ihan hanurista ja Jehna päästi varsin oravamaisia piippauksia koko tunnin ajan. Keskityttiin lähinnä perusasentoon ja maahanmenoon, jotka molemmat me joten kuten jo taidetaan. Oli vaan hankala saada mitään huipputason suorituksia aikaan, kun Jehna oli ihan täpinöissään reunalla olevista esteistä. Ei se pystynyt keskittämään aivotoimintaansa tokoliikkeisiin, kun herranjumala jos vaikka käsken sen yhtäkkiä putkeen..

Tiistain agilityt menivät jälleen ihan kivasti! Ainakin ohjauksen ja ohjattavuuden suhde oli kivassa balanssissa. Jehna kuunteli ja oli mulla hyvin hanskassa siinä missä minä nyt välillä vähän töpeksin. Alettiin nyt ottaa A:lle niitä 2on2offeja sinne loppukontaktipinnalle ja Jehnahan sisäisti asian parin toiston jälkeen.. paitsi se alkoi taas himmata. Jonkun toiston jälkeen Jehna juoksi kontaktin yli kontaktikäskystäni huolimatta, joten nostin sen tyynesti kontaktipinnalle oikeaan asentoon ja palkkasin sitä siitä ruhtinaallisesti. Vapautettuani Jehnan kontaktilta ja käskettyäni sen A-esteelle uudestaan, se jäi nököttämään A:n harjanteelle. Se siitä agilitykentällä kovasta ja painekestävyydeltään pro-tasoisesta koirasta.. Totesin meidän ohjaajallekin ääneen, että kyllä tämä nyt aika selkeästi paineistuu tuosta kontaktipinnalle nostamisesta ja ohjaajapa vastasi, että oli juuri sanomassa samaa. Nyt meillä on siis sama dilemma A:lla ja puomilla, ääh! Miksen oo aikaisemmin tajunnut, että Jehna loukkaantoo jos korjaan sen suorituksen nostamalla sen ihan rauhallisesti kontaktipinnalle? En tiedä oisko fiksumpaa ottaa molempia kontakteja juoksareilla nyt jonkin aikaa ja ottaa pinta-käsky kuvioihin myöhemmin? Vai tehdä niitä hihnassa? Kuppipalkan voisi myös ottaa käyttöön.

Jehnan kepitykselle ei kuulu kurjuutta kummempaa: viikon treenitauko näkyy suorituksessa, mutta kylläpä se sieltä taas muisti liian monen toiston jälkeen mieleen.. Alkupään se kepittää aivan täydellisesti, mutta lopusta se alussa jätti muutamat vikat välit tekemättä. Toistoja toistoja, treeniä treeniä..

Syyslomalla me lenkkeiltiin oikein paljon ihanan talvisessa/syksyisessä säässä! Nähtiin myös muutamaan otteeseen poroja, joita Möhkis olisi varsin mielellään käynyt vähän ohjeistamassa.. Korvat silti pysyi päässä, ihme kyllä.


Sofi-Anna näki poroja! :-)

2 kommenttia:

  1. Vitsit kun Sofi-Anna on topakkana tuossa viimeisessä kuvassa! Ihana! :)

    VastaaPoista
  2. Kalju Sofi-mummeli katseli porotokkaa oikein tomerana vähän kauempaa! :D Lähemmäs ei (onneksi..) uskaltautunut.

    VastaaPoista