lauantai 28. huhtikuuta 2012

tokotorvelointia ja agilityaprikointia

Äiti laitto mulle alkuviikosta viestiä: "Sofi rokotettiin, eikä sitä itkettäny yhtään".

Miettikää nyt! Likimain 8-vuotias tyttö, eikä sitä edes yhtään itkettänyt! Äitin mukaan Sofi oli kyllä kovin närkästynyt, kun lääkäri oli nimittänyt sitä vanhaksi nartuksi. Voi Sofi-poloista kun pienen tunteita noin loukataan. No, jos vakavasti puhutaan, niin Sofi tosiaan kävi ihan vaan rokotuksilla ja kaikki oli kunnossa. Ihan yhtä virkeä ja reipas mummeli ei enää ole, mutta hyvin se mennä puksuttelee edelleen. Vauhti on hidastunut kovasti nuoruusvuosista, vaikka ikää Sofilla on mittarissa vain (elokuussa) kahdeksan vuotta. Siitä on tullut ihana ja sympaattinen koiravanhus. Vanhat koirat on yleensäkin jotenkin tosi hellyyttäviä ja erityisiä.

Entä mitäs tämä nuorempi ja sekopäisempi koiranpuolikas? Hänelläpä oli tänään aktiivinen päivä. Käytiin ensin hallilla jahkaamassa vähän sitä sun tätä (eli lähinnä estetekniikan hiomista ja jotain pikkupätkiä) ja mentiin suoraan sieltä koirapuistoon, jossa Jehnalla oli äärettömän kova työ pitää lampaat kurissa. Jehnaa ei edes hämmentänyt yhtään, vaikka lampaat olivat pukeutuneet naamiaisasuihin (kaksi oli pukeutunut pehkoiksi ja yksi pk holskuksi)! On se niin kauhean nokkela! Työolosuhteita vaikeutti lammikot ja märkä nurmikko, mutta kelpie selviytyi tehtävästään hyvin. Lampaatkin olivat melkoisen oikukkaita.

Notta mennään asiaan. Treenit sujuivat hyvin kelpiemäisessä hengessä. Keppeihin jäi enää kaksi ohjuria, jotka joku on teipannut niin lujasti kiinni, että niitä tuskin uskallan repiä irti. :D Idea on ainakin nupissa, joskin Jehnasta kyllä huomas että se joutuu keskittymään, ettei se hyppää keppivälejä yli. Keinu alkaa sujua paremmin ja paremmin, vaikka pientä alkukankeutta oli havaittavissa. Puomin alastulon 2on2off sujui sekin varsin mallikkaasti, joskin mulla edelleen härnää Jehnan himmailu ennen kontaktia. Jos se ei pikkuhiljaa ala loppua, niin sitten aletaan tahkota juoksareita. Huoh. Reilun viikon päästä me muuten aletaan käydä ryhmätreeneissä, kääks!

Oon ikuisessa umpikujassa seuraamisen kanssa. En tiedä oonko ainoa joka kokee imuttamisen ihan älyttömän hankalaksi. Tarvisin jonkun toisen osaavaa silmää, joka näkee ulkopuolisena paremmin onko koira oikeassa kohdassa ja ennen kaikkea onko minun käsi ylipäätään lähellä sitä paikkaa missä sen pitäis olla. Imuteltu me ollaan kausiluontoisesti varmaan jo.. en ees kehtaa sanoa kuinka kauan. :D En vaan osaa edistyä tästä mihinkään ja alkaa vaatia Jehnalta enemmän. Irrottelen kättä joo sen nokasta, mutta jotenkin äh. Etsinnässä siis orjapiiskuri, joka piiskais meitä tässä(kin) asiassa eteenpäin. Oon ihan täysin keltanokka tokoasioissa.

5 kommenttia:

  1. Minä en ole ikinä tykännyt imuttaa Tenhon kanssa, vaikka sillä saiskin sen varmemmin oikealle kohdalle seuratessa :D Koen sen kans hankalaksi opettamistavaksi, ja vaikka olen sitä useamman kerran kokeillut niin ei vaan sovi mulle! Ja etenki tollasen kirppukokosen koiran kanssa se on sellasta ihme kyyröttämistä, jos treeneistä ei mitään muuta saa niin selän kipeäksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanoppa muuta! :D Jehnan säkä on n. 40cm hujakoilla ja voi jeesus, kun pitää selkä väärällään könöttää vaikka melko lyhyt oonkin. :D En vaan oo uskaltanut miettiä mitään muuta toimintatapaa. Tietysti vois perusasennon kautta sen opettaa mutta mene ja tiedä. Tarvin kokenutta mentoria!

      Sofin opetin perusasennon kautta ja välillä imutin. Pikkukoiran kanssa kannattaa kyllä ihan selkää säästelläkseen opettaa seuraamienn jotenkin muuten. Sitä paitsi Sofin seuraaminen on (..oli) kuitenkin tosi tiivistä, vaikka monet sanoo ettei tiivistä seuraamista saa, jos ei nimenomaan opeta imuttamalla!

      Poista
  2. Mulle joskus sanottiin että imuttamalla PITÄÄ opettaa ja minäpä sitten yritin. Siitä ei tullut yhtään mitään, en itse hallinnut systeemiä alkuunkaan ja Luka oli niin nakinkuvat silmissä ettei se tajunnut yhtään mistä on kyse. Sit vaihdettiin perusasennon kautta opetteluun niin johan alkoi sujua! Että jos imuttaminen ei vaan ota sujuakseen niin suosittelen vaihtamaan tekniikkaa :-)

    Lukan seuraaminenhan ei nyt oo mitään kauheen tiivistä, mutta mun mielestä ja monien muidenkin mukaan ihan sopivaa tokoseuraamiseksi. Oon kyllä muutenkin eri mieltä tuosta ettei muulla tekniikalla saisi tiivistä seuraamista, ihan varmasti saa! Lukallakin on silloin tosi tiivistä jos nostatan sille vireen korkealle ja varmasti sais kunnon pk-seuraamisen jos vaan ottaisi sen tavoitteeksi ja vahvistaisi tuota tiivistä nojausseuruuta. Niin kuin varmaan sit joskus me tehdäänkin jos aletaan kisata pk-puolella.

    Vähän eksyin aiheesta, pointti oli se että et oo ainoa jonka mielestä imuttaminen on hankalaa :D

    VastaaPoista
  3. Meillä rakennettiin naksuttimella seuraaminen kuntoon. Perusasennosta yksi askel kerrallaan, naks kun oikea paikka ja kontakti. Ja ihan kiva seuraaminen saatu aikaan, aika ajoin tiiviskin. Eihän se tosiaan ole pk-seuruu, mutta tokossa pitäisi tulla 10 suorituksia (ainankin alo ja avo) mikäli kaikki menee niinkuin pitkääkin. (todistusaineistoa! http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=7FvRCt7y3Iw)

    Imuttamista en oo ikinä ite ymmärtänyt, ja sitä kyllä tuputettiin joka puolelta...

    VastaaPoista
  4. Mun mielestä imuttaminen on just kätevää! Sillä saa tosi hyvin ja helposti rakennettua oikeeta ajatusta ja mielentilaa. Pannarille esimerkiksi opetin imuttamalla lähinnä sitä, että lapa mun jalassa kiinni on maailman paras paikka ja kun pyrkii vähän ylöspäin saa ruokaa paljon ruokaa. Varsinaista tekniikkaa tuli hiottua (ja tulee hiottua edelleen, keskenhän se vielä on) sitten kun mielentila ja perusajatus oli kunnossa ja imuttamisesta luovuttiin.

    Imutellessa Pan oli tosi usein liian edessä ja painoi ihan hulluna ja oli siis teknisesti aika katastrofi, mutta ei sillä ollut mitään väliä kun tehtiin mielentilaa. Sit ku mielentila oli kohdillaan oli helppoa lähteä hakemaan tekniikkaa liinan ja palkkaamisen ystävällisellä avustuksella. Nyt Pan kuvittelee ihan tosissaan että seuraaminen on paras asia maailmassa ja että hän on siinä aivan erikoisen lahjakas.

    Mut nii, jos se ei vaan tunnu omalta ni eihän sillä oo väliä millä metodilla koiransa kouluttaa, kunhan sen tekee hyvin ja siitä tulee hyvä. : D Rurren kanssa tuli alunperin joskus jotenkin semi-imuteltua ja säädettyä, ei se vaan tullut käden perässä kunnolla ja oli ihan apina muutenkin. Siitähän tuli ihan kehno ku en osannut edes ajatella muuta kuin tekniikkaa ja kelpienpäs mielestä tekniikka oli hirveän tylsäää. Nyt sille on tehty sitä oikeeta ajatusta enemmän ja alettu vaatia ni nyt se tekee paaaaaaljon paremmin.

    Oikeestihan mun piti tulla vaan tiedottamaan että mun blogissa ois sulle haaste. Mut piti kertoa omista kokemuksista eka! :D

    VastaaPoista