perjantai 23. syyskuuta 2011

Kuvat on vuosien varrelta!

Lenkillä tulee mietittyä aina tosi syvällisiä asioita (ellei satu unelmoimaan jostain elämää suuremmasta ja typerämmästä) ja eilen aloin jostain syystä pohtia juttuja, joita Sofi on mulle opettanut tai jotai oon Sofin kautta joutunut opettelemaan. Ekan koiran kuvittelisi helposti olevan perushelppo, ei mikään paras harrastuskoira, mutta tarpeeksi sopiva koirajuttujen opetteluun. Varsinkin, kun rotuvalinta pyöri siellä havojen ja cottonien maailmassa. Ei tullut mieleen, että saisin käsiini tosi hellyyttävän ja ihastuttavan koirapersoonan, jolle monet arkielämän jutut tulee oleen vaikeita. Syytän tilanteesta osin itseänikin, vaikka kyllä muiden ihmisten kommentit ja oma järkikin sanoo, ettei niin kovalla sosiaalistamisella voi saada aikaseksi niin arkaa koiraa. Sofi kun raahautui mukana kaikkien vieraiden luo ja erilaisiin tapahtumiin. Se kävi katsomassa laskettelukisoja Ounasvaaralla, pikkuveljen futispelejä raviradalla, mätsäreissä, agilitykisoissa jne. Ehkä Sofin kans eläminen ois ollut alussa helpompaa (tällä hetkellä Sofin kans eläminen on helppoa ja se oli mukana mm. koirapuistossa tokaa kertaa), jos oisin ollu vähän kokeneempi. Monissa lätäköissä räpiköitiin ja jouduin miettimään ratkaisua ratkaisun perään. Ongelmia kun riitti. Tätä nykyä minun ja Sofin välinen suhde on kuitenkin sellasella asteella, että sen pieni pääkoppa kestää tosi paljon, jos oon sen seurana. Aiempina vuosina useasti vieraillut herra Paniikkikin on pysynyt nyt poissa, eikä kurjiin tilanteisiin oo jouduttu ainakaan vuoteen.

Puhun varmaan vähän liian usein Sofin ongelmista - onhan siinä tietysti hyvää ja paljon onkin! Ongelmat tuli ilmi lähinnä lenkkeillessä ja muissa arkisissa jutuissa, jos piti olla tekemisissä vieraiden koirien tai ihmisten kanssa (ohitustilanteet oli jossain vaiheessa aikamoista helvettiä.. jos niitä voi ylipäätään ohitustilanteiksi sanoa, kun Sofi ei suostunut ohittamaan yhtään ketään vaan lähti vastaantulijoita nähdessään toiseen suuntaan). Harrastuksissa Sofi oli onnellinen pieni karvanassu, joka ei pelännyt, ei edes arastellut ketään/mitään.
Mutta niistä opituista asioista (jotka käsittelee tosiaan ihan koiramaailman juttuja yleisesti, ei pelkästään meidän EDESMENNEITÄ ongelmatilanteita..):

1. Tunnet koirasi parhaiten: uskalla sanoa EI!
Tälle oli todella hankalaa keksiä mitään yleispätevää otsaketta? Joka tapauksessa oon oppinut kantapään (varmaan kaikkien muidenkin kantapäiden) kautta, että se monet koulutusohjaajakurssit käynyt ohjaaja ei oo kaikessa oikeassa. Se ei tunne sinun koiraa niin kuin itse tunnet, koska se ei elä sen kans melkein 24/7. Omistaja tuntee koiransa kaikista parhaiten ja oppii lukemaan signaaleja, jotka voi taas joillain toisilla koirilla merkitä täysin eri juttuja. Esim. kukaan muu minun lisäksi ei nää, kun Sofi alkaa mennä paniikkiin. 7 vuoden yhteiselon jälkeen osaan sanoa miten se reagoi tiettyihin asioihin ja tiedän mikä sille on hyväksi. 13-vuotias tyttö (Sofi tuli meille tuollon) tietysti luottaa tosi helposti vanhempien ja kokeneempien ihmisten metodeihin, eikä välttämättä uskalla kyseenalaistaa. Ja mie olin juurikin semmonen! Nyt uskallan sanoa ei erilaisille ehdotuksille, koska tiedän mikä juuri Minun koiralle sopii ja mikä ei. Esimerkiksi muutamat kokeneemmat koiraihmiset yrittivät kovasti saada meidät Sofin kanssa mätsäreihin (joihin me ei thank god koskaan menty), koska siellähän Sofi ois totta kai tottunu vieraiden ihmisten lääppimiseen ja ongelmat ois ratkennu siltä seisomalta. Jälkikäteen ajateltuna oon todella onnellinen, etten vieny sitä koskaan mihinkään mätsärikehään kähmittäväksi, koska mulla ois taatusti käsissäni vielä arempi ja vaikeampi havanais.
2. Ei liikaa toistoja
..joka on järkkyny tosi pahasti tuon pikkukeepin tulon jälkeen. Sen kanssa kun saa toistella, eikä se kyllästy. Seurakoirissa on vaan se huono puoli, että niiden motivaatio ei säily kovin helposti yllä. Osaan aika varmuudella sanoa, että mulle tulee joskus vielä joku seurakoirarotu, jonka kans saan sitten pähkäillä saman ongelman kanssa. Sofille joskus kaksi kertaa saman radan tekeminen oli liikaa eritoten jos mie tein virheen. Ja miehän tein niitä virheitä.. Sofi on teknisesti tosi varma suorittaja, mutta kun oma ohjaaminen kusee, niin sitten mennään tosi lujasti alamäkeä. Sofi luovuttaa todella helposti, eikä treenituokiot niin agilityn tai tokon puitteissa saa olla kovin pitkiä.
3. Suhde koiraan on kaiken a ja ö
Kyllä, sillä ilman hyvää suhdetta ei mikään suju. Sofin kans me rakennettiin(/rakennetaan edelleen - ei se voi olla koskaan liian hyvä!) meidän keskinäistä luottamusta todella kauan. On hienoa nähdä, kun ahdistavan paikan tullen koira tukeutuu sinuun eikä panikoi ollenkaan. Jehnan kans me vahvistetaan meidän suhdetta koko ajan ja ainakin tällä hetkellä tuntuu, että pikkumusta luottaa tosi paljon. Onhan se täysin eri luontoinen kun Sofi ja erilaisista lähtökohdista, mutta kuitenkin. Aksakentälläkin sujuu kaikki paljon paremmin, kun koira luottaa ja suhdetekijät on hyvässä jamassa!4. Vaadi oikeassa suhteessa
Älä vaadi liikaa, mutta muista kuitenkin vaatia. Sofin kanssa tuli tehtyä molempia, mikä sitten kyllä näkyi tekemisessä. Uusi koulutettava asia kannattaa pilkkoa osiin, eikä olettaa, että koira tekee kaksoispiruetteja sormia napsauttamalla. Me tahkottiin irtoamista tosi paljon Sofin kans, koska ilmeisesti pienestä otuksesta tuntu tosi luonnottomalta hiipottaa jopa täysin eri suuntaan minun kanssa. Koska kyllähän kaikki koirat osaa irrota luonnostaan? Tai sitten ei. Hyvä aina kisoissa pahojen paikkojen tullen yrittää saada koiraa irtoamaan ja harrastaa ah meille niin vaikeita takaaleikkauksia, kun niitä ei ole ollenkaan treenannut. Tän otsikko ois kyllä voinu olla TREENAA... No joo!

5. Palkkaa sitä koiraa voi jumankekkuli (+KEHU)!
Jota kuulin hyvin usein agiharkoissa! Sofin moottori käynnisty nimittäin täysille vasta siinä vaiheessa, kun hypetin ja kehuin sitä koko ajan. Keppien ajaksi hän kyllä tahtoi täydellisen hiljaisuuden, mutta muuten sain kyllä koko ajan olla äänessä. Lisäksi sitä namipalaa saa tunkea sinne suuhun ihan urakalla - ei se kiellettyä oo. Jehnan kans harrastetaan paljon ja Jehna kyllä sanoo tykkäävänsä. Kenguru ottaakin kyllä tosi upeasti kontaktia ja no, ainakin mielenkiinto säilyy (miten kelpien mielenkiinto ei vois säilyä, kun tehdään jotain?). Armotonta hypetystä ja jatkuvaa palkkaamista siis luvassa tulevaisuudessakin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti