maanantai 9. joulukuuta 2013

hämmästyttää, kummastuttaa!


Jehna on nyt 3-vuotta! Itse asiassa ollut jo jonkin aikaa.. Mutta täytyypä sanoa, että on se ihan huikea typykkä! Onhan Jehnassa tietysti omat varjopuolensa, mutta kyllä se pääasiassa on aikamoinen kultakimpale. Menetän hermot siihen miltei joka viikko, mutta osaan kanavoida sen hermostumisen nykyään johonkin muualle ilman, että koira huomaa sitä! Ei se ole Jehnan pienen mielen vika, ettei se pysty keskittymään täböllä yhteen asiaan, jos ympärillä tapahtuu jotain kummallista. Siksipä sen pientä mieltä täytyy treenata! Oli ihan uskomatonta miten se pysyi sunnuntaina paikkamakuussa suht rauhallisena paikallaan, vaikka naapurikoira lähti haahuamaan ja meidän ohjaaja pyöri ja hyrräsi sen ympärillä. Ilme Jehnalla oli kyllä vähintäänkin hämmentynyt, mutta paikallaan se pysyi yhtä kaikki. Tätä sunnuntaista suoritusta kun verrataan syksyiseen paikkikseen, jossa Jehna tärräsi ja tuijotti silmä kovana liikkuroivaa ohjaajaa, on ero merkittävä. Koirasta näki silloin niin selvästi, ettei siinä tilanteessa sen inkkarit pysyneet kanootissa tai edes kanootin vieressä. Mulla oli silloin tosi paha mieli. Suututti ihan todella paljon, että kotona koira osaa liikkeet kuin vettä valaen, mutta kun liikkuri astuu mukaan kuvioihin, levahti sen pakka heti. Noh, totta puhuaekseni leviää kelpien aivot edelleen treeneissä, mutta ei ihan niin pahasti kuin aiemmin!

Ja mikä tilanne meillä oli agilityn suhteen esimerkiksi 1-1,5 vuotta sitten? Jehna karkasi putkeen aina kun sattui vaan bongaamaan jostain sellaisen. Muistan, miten kurjalla mielellä olin silloin. Muistan, kuinka kyselin itseltäni, että mitä ihmettä oon tehnyt väärin, kun mikään ei onnistu. Mutta mikä tilanne on nyt? Ehkä se juoksee välillä kontaktipinnat ohi, kun se henkinen pata keittää vähän yli, tai haukkuu innostustaan, mutta nykyään se kuuntelee. Ehkä se hipsii hallissa irti päästyään putken suulle, mutta se ei mene sinne enää lupaa. Osaan lukea sitä paljon paremmin kuin ennen. Tiedän milloin pitää lopettaa, ettei homma läsähdä aivan läskiksi. Se on minusta hienoa.

Jehna on edelleen maailman paras, kun se kaivautuu illalla viereen nukkumaan. Ja silloin, kun se tunkeutuu pahimman tenttistressin keskellä aivan lähelle kasvoja ja haluaa, että nuuskuttelen sen korvaa ja poskea. Jehna on ihan hassu eläin. Ihan käsittämättömän hassu. Kotona Jehna taantuu just sellaseksi mukavaksi kotikoiraksi, joka haluaa olla osana arkea ja pyyhältää menossa mukana perheenjäsenenä. Treeneissä sen mood on aivan toisenlainen. Siellä se ei liiemmin välitä rapsuttelusta tai muista jonninjoutavuuksista, koska treeneissä tehdään töitä. Totesin tänään kaverille, jonka kanssa tehdään yhdessä opinnäytetyötä, että miksei mulla vois olla samanlainen työmentaliteetti kuin Jehnalla! Kaveri vastasi mulle pienen hiljaisuuden jälkeen, että sitten meillä ois ollut opinnäyte valmiina jo viidessä päivässä.. Relevanttia!

Jehna on myös hassu siinä mielessä, että voin pitää vaikka suklaalevyä tai makkaraa keskellä meidän "valtavan" yksiön lattiaa, eikä se koske tai edes kyttää sitä ilman lupaa. Jehna sylkäisee vaikka ruuan ulos suustaan, jos sanon sille irti. Se ei edes ala syödä ilman, että sanon sille ole hyvä! En tiedä onko moinen käytös jotain koiramaisen pakkoneuroosin ilmentymää vai silkkaa kohteliaisuutta, koska en ole opettanut sitä ikinä odottamaan ruokaansa. Mulle on ihan yks hailee säntääkö se sapuskansa kimppuun nyt, heti vai minuutin myöhemmin. Muutaman kerran mulle on käynyt pieni vahinko, kun olen unohtanut toivottaa Jehnalle hyvää ruokahalua sanomalla "ole hyvä". Näissä tilanteissa olen havahtunut puolen tunnin jälkeen nähdessäni ruokakipon edessä kuolaavan kelpien, joka on jäänyt odottamaan lupaa syödä. Ihan omituinen koira sanon minä.

Yksi Jehnan top5 parhaiden ominaisuuksien listalle kohoaa kyllä myös sen koko. Ehkä se näyttää vähän säälittävän pieneltä ja epärodunomaiselta, mutta ette arvaa kuinka kätevä se on junassa kopata syliin! Ja miten se sopii just eikä melkeen mun kainaloon! Samalle listalle kohoaa kyllä ehdottomasti Jehnan taisteluhalu! Agilityssa sitä en pysty hyödyntämään, koska esteet on parempi palkka kuin lelu, mutta tokossa se palkkautuu käsittämättömän hyvin. Millä innolla ja voimalla se tarttuu leluun! Ja miten nopeasti se tarttuu siihen. Jehnaa ei tarvitse liiemmin sytytellä taisteluleikkeihin..

Parhaita piirteitä Jehnassa ovat myös sen ihanan nenä ja pehmeät posket.. ja popkornilta tuoksuvat tassut. Oon aina pitänyt sellasia Juha Tapion TSNEH-laulujen tyyppisiä lällykipaleita ihan noloina.. Pakko kuitenkin myöntää, että välillä tuntuu että halkean, koska tykkään Jehnasta niin paljon.

Ps. Blogihiljaisuudesta huolimatta me ollaan treenattu. Valitettavasti allekirjoittaneen opinnäytetyö, liian monet tentit ja rästitehtävät ovat vieneet aikaa nettielämältä. Olisipa se kelpien työmoraali.. Lisäksi tässä kaiken koulukiireen keskellä pitäisi valmistautua paikkakunnan vaihdokseen. Hupsista, meistä tulee etelänhetelmiä helmikuussa!

1 kommentti: