keskiviikko 25. syyskuuta 2013

nokkajarrutus ja jäätävää tikutusta


Muuan ohikulkija: "Onpa näppärä belgianpaimenkoira sulla?"
Minä: "Anteeksi?"
Muuan ohikulkija: "Niin että näppärän kokonen groenendael sulla!"
Hämmennys oli käsin kosketeltavissa! Saksanpaimenkoiran ehkä jotenkin ymmärtää, mutta gronttu menee jo hieman yli hilseen! Ei sillä että olisin 42 senttisestä sakemannistakaan koskaan kuullut.

Vedin tänään meidän ryhmälle treenit ohjaajan ollessa estynyt. Tehtiin monenmoista vääntöä, kääntöä ja välistä vetoa. Ennen varsinaisia harjoituksia tehtiin kontakteja kunnon putkihoukutuksilla. Jehna kun on kärsinyt jo jonkin aikaa hetkittäisestä dementiasta pitempää rataa tehtäessä: se ei millään muista mitä sillä kontaktipinnalla piti tehdä! Uudestaan kun toistetaan, se kyllä jostain mystisesti tupsahtaa mieleen.. Ajattelin, että ennen kuin alan harkita muistilääkitystä Jehnalle, voitaisiin kokeilla josko hetkittäinen muistikatkos katoaisi treenaamalla. Kiusasin kelpiä sitten oikein kunnolla laittamalla putken metrin päähän puomin alastulosta (tähän pitäisi lisätä perään joku oikein ilkikurinen ja pirullinen hymiö!). Vähän meinasi Jehna aluksi hiippailla, mutta saatiin homma pelittämään tosi hyvin. Lisäksi Jehna-parka aiheutti suurta hilpeyttä kanssatreenaajissa, kun se tuli A:n alastulon järjettömällä vauhdilla, tökkäsi nokkansa namialustalle ja lensi mukkelismakkelis ympäri.. Jarrut anyone? Sen verran kyllä koiraa yskitytti, että ehkä se muistaa vastaisuudessa jättää nuo nokkajarrutukset pois.. No, ainakin se yritti ottaa kontaktin!

Tietysti me tikuteltiinkin ennen varsinaisia treenejä ja arvatkaa mitä! Me tehtiin ulkona olevilla kepeillä. Muiden esteiden keskellä. Kolme toistoa (kolmas ei tullut videolle, höh). Kelpie oli iloinen! Ai että oon niin tyytyväinen!

4 kommenttia:

  1. Haha :D noi rotuarvaukset on niin hauskoja! Jäynä on useimmiten "iihana hovawaltvauva voi pientä koilaa lällytilää" :D

    Ärsyttävästi muuttui muuten tämä bloggerin kommentointilaatikko! Tuo "kirjaudu ulos" on sellaisessa paikassa, että olen painanut sitä jo ties kuinka monta kertaa, kun on pitänyt klikkailla "julkaise"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, pakko myöntää että Jäynässä ja howawartvauvassa voisi ehkä olla jotain samaa. :D Hassunväriseksi bortsuksi sitä ei varmaan kuitenkaan luulla?

      Jehna on yleensä sakemannipentu tai schipperke. Tuo groenendael tuli kyllä niin puskista että huhhuijjakkaa! Varsinkin kun se ohikulkija ei luullut Jehnaa edes gronttupennuksi vaan aikuiseksi... hmm..

      Tiedätkö, mulle on käynyt ihan samalla tavalla pariin kertaan tuon uuden kommentointiboksin kanssa! D: Ärr!

      Poista
  2. Mitää onko Jehna noin pieni, pienempi kuin Rilla. Enpä ole aiemmin tajunnutkaan. :D

    Ja meillä on teille haaste: http://flattipyrri.blogspot.fi/2013/11/challenge.html :)

    VastaaPoista
  3. Miullakin haaste siulle! http://www.paimentenpoluilla.net/2013/11/movember-viiksia.html

    VastaaPoista