maanantai 16. syyskuuta 2013

kysymykset eivät kasva riveissä


Huh huh! Kolme blogia (Kiusan blogi, Valoilmiö ja Iltateellä) haastoi meidät 11+11-haasteeseen. Kaikilla oli niin kivoja kysymyksiä, että päätin sitten olla hurja ja vastata niihin kaikkiin. Selkeyden vuoksi jaottelin kysymykset muutamaan eri osa-alueeseen. Yritin itse haastaa mukaan sellaisia blogeja, joilla en ole näitä haasteita näkynyt viime aikoina pyörivän!

 Haasteen säännöt:
- Vastaa haastajan 11 kysymykseen.
- Keksi 11 uutta kysymystä.
- Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
- Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät.

Yleiset kymysykset
Mikä on asia, mitä koirattomat eniten ihmettelevät sinusta ja koirastasi?
- Aika useat ihmettelee sitä miten voin kieltäytyä esimerkiksi illanvietoista tai viikonloppureissuista koirien vuoksi. Vietän kyllä koiratonta vapaa-aikaa ja käyn viikonloppureissuja, mutta aina ei koiraa saa hoitoon - eikä koirasyistä välttämättä edes haluta lähteä. Koiraihmisenä sitä vaan on niin tottunut siihen, että ei osaa ajatella jäävänsä tuollaisissa tilanteissa jostain paitsi.

Käytätkö koiraasi koirapuistossa ja mitä mieltä olet niistä? 
- Jehnan kanssa me harrasteltiin joskus paljonkin koirapuistoilua. Varsinkin nuorempana Jehna oli aika pitkälti "ihanne" koirapuistokoira. Ensimmäisten juoksujen jälkeen se ei kuitenkaan enää innostunut leikkimään vieraiden koirien kanssa puistossa, vaan lähinnä paimensi muuta koiralaumaa. Kemin koirapuisto on myös erittäin suosittu ja siellä on yleensä aika paljon populaa kerralla. Mun mielestä on arveluttavaa, kun +/- kymmenen toisilleen vierasta, eri luontoista koiraa laitetaan samaan tilaan. Se tietää lähes poikkeuksetta rähinöitä. Me vieraillaan koirapuistossa edelleen tuttujen koirakavereiden kanssa, jos siellä ei ole meidän lisäksi muita.

Onnellisin hetkesi koirasi kanssa?
- Parasta on metsälenkkeillä illalla auringonlaskun aikaan molempien koirien kanssa ja huomata, että Jehnan läsnäollessa Sofikin uskaltaa kirmailla koko sydämensä kyllyydestä. Ennen sillä oli nimittäin tapana hipsutella jalanjäljissäni jopa irtiollessaan. Tuolle ihanalle fiilikselle hyvä vastus on onnistuneiden treenien jälkeinen hetki, kun kaatuu sänkyyn ja saa nukahtaa väsynyt kelpie kainalossa. Ah.

Kumpi säikähtää ensin, sinä vai koirasi?
- Riippuu vähän tilanteesta, mutta vastaan koirat! Yritän kuitenkin pysyä mahdollisimman pokerinaamana, koska eritoten Jehna imee mielialani helposti itseensä.

Paras asia jonka koirasi on sinulle opettanut?
- Koirien kanssa eläminen on kasvattanut omaa pinnaa todella, todella paljon.

Tunnetko huonoa omaatuntoa, jos lähdet jonnekin pitemmäksi aikaa ja joudut jättämään koirasi hoitoon?
- En. Ikävöin kyllä kovasti!

 Omistatko mieluummin yhtä vai useampaa koiraa kerralla?
- Useampi parempi! Yleisesti ottaen riippuu tietysti elämäntilanteesta.

Paras / jollain tapaa itsellesi erityisen tärkeä koirakuva? (lisää/linkitä)
- Näitä olisi niiin paljon! Sofista paras kuva on ehdottomasti tämä. Muistan ikuisesti kuinka komea hylky me tehtiin tuolla radalla. Typeriä virheitä, mutta Sofista lähti niin uskomattoman paljon vauhtia (siis Sofiksi!) että viisveisasin hylystä. Paras pieni harrastuspuudeli! Tässä kuvassa puolestaan kiteytyy Jehnan luonne niin hyvin kuin sen ylipäätään voi kuvaan kiteyttää. Ihana, iloinen kelpie hymy ja korvat sojottaa jos minne suuntaan.



Miksi & miten?
Mitä muita rotuja harkitsit?
- Kelpien lisäksi lk/pk pyreneittenpaimenkoira ja mudi + havannankoiran rinnalla muita vaihtoehtoja olivat bichon frise ja coton de tulear.

Millä perusteella valitsit koirasi rodun?
- Sofin rodun päätti äiti (pieni turkkirotu). Olin kinunnut koiraa siitä lähtien kun opin puhumaan ja mullehan oli käytännössä aivan sama rodulle kunhan koiralla olisi neljä jalkaa, kuono ja häntä! Kelpie taas tuntui omaan käteen sopivimmalta vaihtoehdolta. Kun en löytänyt minikokoista, passelia harrastuskoirarotua, aloin katsella astetta isompia rotuja. Kelpien positiivisuus, työnarkomaanius ja hyvä terveystilanne puhuivat puolestaan!

Kuinka päädyit juuri kyseiseen koiraan (yksilöön)? 
- Jehna oli pentueensa pienin ja aktiivisin napero. Se oli ensimmäisenä hereillä, kun pentuja meni katsomaan ja muiden pentujen nukahtaessa kesken vierailuni se sinnitteli hereillä. Pentulaatikon pikkuruinen riiviö! Sofi valikoitui meille kasvattajan toimesta luultavaksi värivirheen vuoksi: meitä kun ne näyttelyt eivät kiinnosta(neet).

Minkä rotuista koiraa et voisi koskaan ottaa, perustele?
- Tuskin tulee yllätyksenä, mutta mitään sairaaksi jalostettua koiraa en missään nimessä halua ottaa. Cavalierit, lyttykuonot ja niin edelleen. Haluan elää terveen koiran kanssa, joka pystyy nauttimaan koiramaisesta elämästä ilman rajoitteita.

Mikä on sellainen koirarotu, mistä haaveilet, mutta et ole voinut ottaa tai et pystyisi ottamaan tällä hetkellä?
- Ehkä joskus vanhuudenpäivillä haluan mäykyn!

Miten olet valinnut koirasi nimen?
- Sofin nimen kanssa oli aika paljon problematiikkaa, kun äitini ja minun mielipiteet eivät oikein meinanneet kohdata. Jossain vaiheessa äiti plarasi kalenteriaan nimi-ideoiden toivossa ja aukaisi summanmutikassa jonkun satunnaisen sivun. Sieltäpä se! Jehnasta tuli Jehna, koska se näyttää ihan Jehnalta. Halusin jonkun hauskan, koiraa kuvaavan nimen, jota ei tule joka päivä vastaan.


Kouluttaminen ja harrastukset
Mikä on teidän lempiharrastus koirasi kanssa?
- Tää saattaa tulla yllätyksenä mutta.. agility.

Miellätkö koiraharrastuksen omalla kohdallasi välineurheiluksi? :D
- Hmm, en. En välineurheile muutenkaan!

Mainitse 3-5 tärkeintä koiraurheiluvarustettasi.
- Meidän treenireppu (jossa kulkee mukana kaikki tarvittavat), Ikean rotta ja naksutin.

Mikä on koirasi lempi temppu?
- En tiedä onko Jehnalla varsinaisesti mitään lempparia! Siitä on kiva tehdä sitä mitä sitä käsketään tekemään. :D Ensimmäisenä se tarjoaa itse yleensä istumista. Sofin lempi temppu on varmaankin piruetti (pyörii takatassujensa varassa itsensä ympäri).

Suunnitteletko treenit kuinka tarkasti etukäteen? Jos, niin miten?
- Mulla on sekä tokoon että agilityyn treenivihko, johon suunnittelen jokseenkin tarkasti mitä tehdään milloinkin. Tokossa esimerkiksi suunnittelen etukäteen liikkeet mitä treenataan, millä tavalla ja mihin sillä kertaa keskitytään erityisesti (esim. seuraamisen paikka, kontakti tai käännökset). Agilityssa samaan tyyliin mietin pari juttua joihin keskitytään sekä suunnittelen ratapätkät. Treenin pituutta en varsinaisesti määritä etukäteen, vaan toistojen määrän. Kirjaan treenin ylös ja teen ns jatkosuunnitelman.

Tykkäätkö opettaa koirallesi turhia temppuja vai haluatko mieluummin panostaa lajikohtaisiin suorituksiin?
- Haluaisin ihan hirveästi olla niitä ihmisiä, jotka opettaa koiralleen kaikkia hupsuja temppuja. En vaan ole tippaakaan sen tyyppinen! Tietysti molemmat osaa joitain turhia temppuja, mutta pääasiassa panostan nimenomaan lajikohtaisiin suorituksiin.

Missä tunnet onnistuneesi parhaiten koirasi kanssa?
- Sofi ei enää pelkää. Sen paremmin ei voi koiran kanssa onnistua! Kun puhutaan Jehnasta, olen alkanut ymmärtää sitä yksilönä paljon paremmin kuin ennen. Koen osaavani toimia sen kanssa paljon paremmin sekä kouluttaa paremmin.

Mitä harrastuslajia haluaisit kokeilla koirasi kanssa?
- Pk-puolelta haku ja jälki + mejä.

Miten lämmittelet koirasi urheilusuoritusta varten?
- Me kävellään se 7km treenikentälle ja sen lisäksi tehdään erinäisiä temppuja (ympäri pyörimistä jne) ennen suoritusta.

Tunnetko tehneesi jotain virheitä koirasi kanssa ja jos olet, niin mitä ne ovat?
- Täytyisi aina muistaa, että olen oman koirani asiantuntija. Olen muutamaan otteeseen kuunnellut ja uskonut vieraan ihmisen neuvoja omista epäilyksistäni huolimatta, minkä vuoksi on menty aika pahasti päin mäntyä. Pers eellä. Esimerkkinä Jehnan harakoille menneet kontaktit, kun se alkoi hiipiä niitä läpi. Muutaman henkilön mukaan Jehna kokeili tuolla tavoin ja tilanteen kohennukseksi sain ohjeeksi kieltää koiraa. Tosiasiassahan tässä tapauksessa koira paineistuu osin toisista esteistä ja osin minusta. Kieltohan ei varsinaisesti parantanut tilannetta..

Kuinka paljon ulkoilet koirasi kanssa? Kuinka pitkiä lenkkejä teet vai panostatko enemmän aivotyöhön ja vapaana juoksemiseen?
- Me ulkoillaan päivittäin suunnilleen 1-1,5h. Sen lisäksi me treenataan tokoliikkeitä päivittäin ja käydään 1-4krt viikossa treenaamassa agilitya.


Näin meillä
Mitä lempinimiä koirallasi on?
- Jehna: Jehnis, Möhkis, Möhkö, Jahmed/Ahmed, Jahmesi. Sofi: Sofi-Anna, Soppa, Kerttu, Kepa.

Mikä on koirasi pahin tapa? Entä sen tuhmin teko?
- Oon aika katkera Jehnalle, kun se repi muutaman listan pätkän irti seinästä.. Sen pahin tapa on ehkä riehuminen ja hyppiminen tietyissä tilanteissa ihmisiä tavatessaan. Sofilla pahoja tapoja on enemmän kuin liikaa (se esim. huutaa välillä autossa, huutaa kun tulee vieraita, ei tule enää aina kutsusta luo..), mutta ne sallittakoon koska hän on sentään eläkeikäinen!

Koirasi lempi-ihmiset?
- Tämä on kyllä hyvin hankala kysymys, koska meidän perhe on molemmille koirille todella tärkeä. Eniten kaksikko on minun perääni, mutta sen jälkeen kun Sofi muutti takaisin Rovaniemelle vanhempieni luokse eläkepäiviä viettämään, on äitistäni tullut sille ihan lemppari. Jehnasta kaikki ihmiset on hirvittävän kivoja! Veikkaisin kuitenkin, että pikkuveli ja isä ovat Jehnan listan kärkipäässä.

Ihanin asia, mikä koirastasi on sanottu?
- Koirista ei-niin-hirveästi tykkäävä tätini mielestä Sofi on maailman ihanin koira. Jehnaa taas fanittaa eräs kaverini, joka ei myöskään pidä koirista yhtään. Se on mun mielestä jo aika hyvin! Vitsi mitä valioyksilöitä mulla on!

Mikä on koirasi parhain piirre?
- Jehna on todella helposti motivoitavissa ja muutenkin sen ote tekemiseen on ihan mieletön. Halusin koiran, joka on aina valmis töihin ja sain sen, win win-situation! Sofi taas on nykyään älyttömän helppo koira arjessa.

Jos itse olisit koira, minkä rotuinen olisit?
- :D No voihan.. Kaveri kerran sanoi, että olisin kääpiöpinseri..

Haastan...

Ja kysymykset...
1. Mitkä ovat suurimmat heikkoutesi/parhaimmat puolesi koiran omistajana?
2. Millaiset ulkoiset piirteet miellyttävät sinua koirassasi eniten?
3. Onko sinussa ja koirassasi samanlaisia luonteenpiirteitä? Mitä?
4. Millaisia persoonallisia tapoja koirallasi on?
5. Miten vietät koiratonta vapaa-aikaa?
6. Onko sinulla jotain koiramaailman mentoria? Kuka?
7. Miksi kirjoitat koirablogia?
8. Mistä koirarodusta unelmoit ollessasi nuorempi (noin 6-8 -vuotias)?
9. Koetko olevasi liian jyrkkä mielipiteissäsi koira-asioiden suhteen? Eksytkö helposti väittelemään asioista?
10. Mitkä ovat tämän hetkisiä lyhyen tähtäimen tavoitteitasi koirasi kanssa?
11. Millaisessa tilanteessa näet itsesi ja koirasi kolmen vuoden kuluttua?

2 kommenttia:

  1. Haha :D Eläkeläiskoirille sallitaan kyllä paljon sellaista, mitä muuten koirilta ei suvaita. Elviskin saa aika paljon tahtoaan läpi monessakin asiassa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpä muuta virka! Problematiikkaa tulee sitten siinä vaiheessa, kun nuoremmalta ei suvaitakaan samanlaista käytöstä! :D

      Poista